Suninsalmi Soi lauantaina lähes ennätysyleisölle

Aina yhtä odotettu esiintyjä Suninsalmella on Antti Tammilehto, joka varasi paikkansa lauantaina jo myös kesän 2023 tapahtumaan!
Mainos[adrotate banner="3"]

Suninsalmi Soi – Lähimusiikin festivaali säästyi lauantai-iltana lähes täysin sateelta, mutta sää oli varsin kylmä.

Tämä ei hyydyttänyt sen enempää soittajia kuin paikalle saapunutta yleisöäkään, sillä katsojien määrä hipoi yleisöennätystä. Merkillepantavaa oli se, että Suninsalmen iltaan löysi nyt tiensä yhä enemmän myös nuoria kuulijoita.

MAINOS
Lehtimäkeläinen Sanna Salo oli toinen illan housebandin solisteista. Ziggy Beat band soitteli lauantaina pohjois-jamaikalaisissa tunnelmissa.

Illassa kuultiin kaikkiaan kahdeksaa eri kokoonpanoa, joista viisi oli Suninsalmella ensikertalaisia.

Lauteille kipusivat tanssimusiikkipainotteinen Cembalo, kitaristi-laulaja Aatos Vesala, J&CoDuo Housebandina toimineen Ziggy Beat Bandin solisteina Ville Kuuppelomäki ja Sanna Salo, odotettu vakioesiintyjä Antti Tammilehto, joka oli koonnut mukaansa lähialueen soittajista koostuvan bändin, Matkalaukkumiehet sekä illan päättänyt CC/RC.

Tarjolla olikin kattaus erityyppistä musiikkia ja yön pimetessä päädyttiin yhä rokimpiin tunnelmiin!

Perinteisesti aina heinäkuun viimeisenä lauantaina järjestettävä tapahtuma tehdään talkoin paikallisten soittajien toteuttamana, vetäjinään Pertti Ojala ja Heikki Jokiaho. Tämän vuoden tapahtumaa olivat taloudellisesti tukemassa Lehtimäen Osuuspankki sekä Alajärven kaupunki Moision rahaston kautta.

Tapahtuma on yleisölle täysin maksuton.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliKarvala juhli komeasti
Seuraava artikkeliOmenapuristamon sesonki alkamaisillaan