6.9 C
Alajärvi
perjantai 07.10.2022

Syysistutuspäivät Kurejoen puutarhalla

Kurejoen puutarhalla vietetään syysistutuspäiviä viikonloppuna teemalla ”Perennojen loistoa syksyyn”.

Syksy on hyvää aikaa tehdä pihaan uusia istutuksia. Nyt näkee Kurejoen puutarhalla parhaimmillaan ne kasvit, jotka kukkivat syksyllä. Monet pihojemme kasvit kukkivat kesän aikana, mutta myös syksyyn löytyy runsas valikoima kasveja. Pihaan kannattaakin sijoitella eri aikaan kukkivia kasveja, jotta niistä on iloa pitkän puutarhakauden ajan keväästä syksyyn.


Punahattu ja syysleimu ovat kauneimmillaan juuri nyt.

Pienimmillään voi lähteä lisäämään muutaman syyskukkivan perennan jo olevien istutusten yhteyteen. Pieniä ja keskikokoisia perennoja kannattaa sijoitella useampi kasvi samaa lajia vierekkäin, jotta kukinta tulee paremmin esille. Kasvien ryhmittelyllä saa selkeyttä istutuksiin.

Jos pihassa on jo muuta kasvillisuutta, voi myös perustaa syyskukkiville kasveille kokonaan oman istutusryhmänsä. Puutarha muuntuu kesän aikana erilaiseksi, kun eri puolilla pihaa on kukkivia kasveja.

Pihassa voivat olla pääosassa myös havukasvit ja perennoja voidaan sijoitella väriä tuomaan havukasvien yhteyteen. Havukasvit antavatkin hyvän taustan kukkiville kasveille.

Syksyllä kukkivia perennoja ovat esimerkiksi jaloangervot, punahatut, syysasterit, punatähkät, nauhukset, liljat, syysleimut, piiskut, tädykkeet ja maksaruohot. Monet syksyllä väriloistoa pihaan tuovista perennoista ovat myös hyviä perhoskasveja.

Aurinkoisia syysistutuspäivä puutarhalla vietetään 20.-21.8. kello 9-15. Pihasuunnittelija Marjo Joensuu  Viherjasmikkeesta opastaa taimiasioissa lauantaina klo 10-13. Piirros tai kuva kohteesta helpottaa kasvien valinnassa. Luvassa on myös tarjouksia ja arvontaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut