1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Vuorenmaan rinneyrittäjille kaksivuotinen jatkosopimus

Syyskauden ensimmäisessä kokouksessaan Soinin kunnanhallitus hyväksyi kaksivuotisen jatkosopimuksen Vuorenmaan rinnealueen toiminnan pyörittämiseksi Skitec Oy:n kanssa. Vuorenmaan rinnealue oli kauden 2021-2022 vuokrattuna samalle yritykselle.

Lisäksi päätettiin aloittaa Vuorenmaan rinnealueen ravintolayrittäjän haku.

MAINOS

Talousarvion toteuma vuoden ensimmäiseltä puoliskolta on tarkka, verotulokertymä on ennakoitua parempi ja lainakertymää on kyetty pienenentämään.

Soini-seura ry:lle myönnettiin väliaikaista rahoitusta Kuninkaantuvan energiatalouden parantamiseksi.

Vaasan hallinto-oikeudelle annettiin lausunto Arja Ala-Ahon ja kumppaneiden valituksesta oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä, koskien kunnanhallituksen maaliskuun päätöstä Pesolan tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimisesta.

Seinäjoen kaupungille annettiin myönteinen lausunto ympäristöterveydenhuollon uudelleenorganisoinnista 1.1. lukien.

Hyväksyttiin ohjeistus kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisesta. Valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta kuluvalle vuodelle ei haeta.

Kunnanhallitus sai katsauksen ravitsemispalveluiden In House-yhtiön perustamistilanteesta sekä Lauttopuron puhdistusprojektista.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät