4.8 C
Alajärvi
torstai 29.9.2022

Anneli Joensuun unelma sairaanhoitajan työstä toteutui – hoitopaikka vain oli kotona

Kun Anneli Joensuu nuorena neitona haaveili tulevasta ammatistaan, hän ei ajatellut vanhemman sisarensa tavoin miten hienoa olisi päästä oppikouluun ja opiskella opettajaksi, vaan Anneli tahtoi sairaanhoitajaksi.

Perheessä oli 11 lasta, kahdeksan poikaa ja kolme tyttöä, Anneli oli perheen lapsista neljäs. Hän syntyi Alajärven Isojoella lähellä Vimpeliä maanviljelysperheeseen keväällä 1936. Rakastavassa, isossa perheessä oli hyvä varttua ja talon työt kuin nuorempien sisarusten hoitaminenkin tulivat tytölle tutuiksi jo pienestä pitäen.

Koulunkäynnin Anneli aloitti Teerinevan koulussa neljän kilometrin päässä kotoa, mihin kuljettiin metsäpolkuja kävellen yhdessä isompien koululaisten kanssa.

Lapsuus olikin työntäyteinen, mutta onnellinen ja omaa unelmaansa Anneli lähti tavoittelemaan lähtemällä opiskelemaan Hankoon Santalan Kristilliseen kansanopistoon vuosina 1956-57. Noita aikoja Joensuu muistaa lämmöllä.

Opiskelijatovereita oli eri puolilta Suomea, opistossa opiskeltiin lukuaineita, keittiötöitä ja käsitöitä. Tuolloin Anneli pääsi käymään isoissa kaupungeissa Etelä-Suomessa, mikä avarsi maailmankuvaa monin tavoin.

Kotiin Alajärvelle palatessa tavoitteena oli löytää harjoittelupaikka sairaalasta. Anneli kyseli paikkaa Lapuan synnytyssairaalasta, mutta työtä sieltä ei ollut tarjolla. Sen sijaan Alajärven sairaalassa hän teki useita lyhyitä jaksoja ensin harjoittelijana ja myöhemmin hoitotehtävissä. Työssä ollessaan hän asui muiden hoitajien tavoin sairaalan yläkerrassa.

– Meille on puhuttu täällä nyt sähkön säästämisestä. Siihen aikaan Alajärven kirkonkylällä oli yksi katuvalo, se oli tässä sairaalan tiellä.

– Vapaapäivinä kävimme kotona polkupyörällä, sillä autoja ei ollut edes lääkäreillä. Kun nuoria lääkäreitä tuli tänne kesällä, he tulivat linja-autolla.

Unelma hoitajan ammatista eli, kunnes vanhemmat Toivo ja Martta sairastuivat ja tytärtä tarvittiin kotona.

– Kotona oli vielä kuusi nuorempaa veljeäni, nuorin vasta 13-vuotias. Oli selvää, että minua tarvittiin kotiin heitä hoitamaan, kuin myös hoitamaan sairaita vanhempia, Joensuu muistelee.

Kotitilalla oli maanviljelyksen lisäksi lehmiä ja muita kotieläimiä. Sähköt oli taloon saatu jo 1950 ja niinpä myös ensimmäinen valovirralla toimiva lypsykonekin hankittiin jo 1954. Vaatteet kudottiin kotona, kangaspuut olivat tuvassa – joutavia hetkiä ei ollut.

– Isän sairastuttua en kuuden vuoden aikana käynyt kotoa missään, hän muistelee. Isä kuoli 65-vuotiaana ja äiti hieman alle 70-vuotiaana. Isä oli sairaalassa ennen kuolemaansa vain muutaman päivän, äiti pari viikkoa.

Veljeksistä Aatto jäi sisarensa kanssa hoitamaan kotitilaa ja kun muutkin sisarukset asettuivat omilleen, heistä oli suurta apua. Vanhin veljeksistä opiskeli opettajaksi ja sai työpaikan Koivumäestä vain muutaman kilometrin päästä, minkä jälkeen hän pystyi auttamaan paljon talon töissä.

Anneli Joensuu on kiitollinen sisaruksilleen siitä, miten paljon apua ja tukea heiltä on aina saanut ja miten hyvin he ja heidän lapsensa edelleen Annelia muistavat. On ilo seurata sisarusten lasten elämää ja toivoa heille kaikkea parasta.

Omaa perhettä Anneli ei koskaan ehtinyt perustaa, sillä työ kotitilalla, vanhempien hoitaminen ja lopulta tilaa hänen kanssaan hoitaneen veljen sairastuminen Parkinsonin tautiin pitivät huolen siitä, ettei aikaa ollut.

Anneli hoiti myös kymmenen vuotta sitten menehtyneen veljensä kotona lähes loppuun saakka. – Haaveeni sairaanhoitajan työstä toteutui, mutta hoitopaikka olikin kotona, hän toteaa.

– Oli suurta johdatusta, että halusin sairaanhoitajaksi ja olin tehnyt työtä sairaalassa, ne opit olivat suureksi hyödyksi ensin vanhempieni ja sitten veljeni kanssa.

Moni muu olisi voinut kokea katkeruutta siitä, että omat haaveet oli siirrettävä syrjään velvollisuuden kutsuessa, mutta Annelissa on vain kiitollisuutta siitä, että on saanut olla tärkeänä apuna ja hoitaa tehtävänsä. Hän on vankkumattoman varma, että tämä elämänpolku on ollut Taivaan Isän johdatusta.

1,5 vuotta sitten Anneli Joensuu muutti kotitilaltaan Kultakämmeneen Alajärvelle. Muutto tuli eteen, koska kulumat polvissa vaivaavat niin, ettei omin voimin liikkuminen enää onnistu. Leikkauskaan ei onnistu muiden sairauksien vuoksi.

Sisaruksista elossa on vielä seitsemän, viisi heistä 80-89-vuotiaita ja kaksi vielä alle 80. Yhteyttä pidetään edelleen tiiviisti, sillä sisarusten välit ovat aina olleet lämpimät.

– Olen ollut kova lukemaan pienestä pitäen ja jopa kaikkein kiireisimpinä vuosina luina aina sängyssä, kunnes nukahdin. Usein veljeni Aatto tuli omasta huoneestaan sammuttamaan valon, kun olin nukahtanut kirjan vierelle.

Nyt Kultakämmenessä aikaa lukemiselle on ollut entistäkin enemmän. Kirjastosta on toimitettu hänelle säännöllisesti luettavaa niin, että yhden kirjan parissa on tavallisesti mennyt vain pari päivää. Tällä hetkellä Joensuulla on kuitenkin ongelmia näkönsä kanssa ja lukutahti on sen vuoksi hidastunut, mutta toiveissa on, että vaivaan löytyisi vielä apua.

Kultakämmenessä Anneli Joensuu viihtyy hyvin. Kaikessa autetaan ja lääkkeetkin jaetaan valmiiksi. Muiden auttaja saa nyt itse apua.

Sisarukset ja heidän lapsensa käyvät aina näyttämässä Annelilla uusia sukulaisia ja he pitävät myös kotipaikasta hyvän huolen. Viimeksi syksyllä Anneli pääsi käymään kotona ja näki, että verhot oli vaihdettu ja kaikki paikat pidetty viimeisen päälle kunnossa.

Hän toteaakin kiitollisena, miten suuri rikkaus on perhe, jossa toisista välitetään aidosti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut