-6.4 C
Alajärvi
maanantai 05.12.2022
spot_img

Sivistyspalveluiden upeaa kokonaisuutta juhlittiin Lappajärvellä

Lappajärven kunta järjesti perjantaina avoimien ovien tilaisuuden uudella Lappis-Areenalla, yhteiskoululla sekä kirjaston palvelutilassa.

Lappajärven sivistysjohtaja Tarja Puro esitteli tilaisuuden alussa Lappis-areenaa ministeri Antti Kurviselle.

Kyseessä ovat kunnan viime vuosien suurimmat investoinnit. Liikuntahalli Lappis-Areenan hintalapuksi tuli lopulta 2815689,11 euroa ja koulukeskuksen lämpöliittymineen yhteensä kuusi miljoonaa euroa. Näiden lisäksi kirjaston työtilaa on toteutettu kahden hankkeen avustuksella, toteutushinnaksi muodostuen lopulta 12484,78 euroa. Samalla myös lasten- ja nuortenosasto on saanut uuden ilmeen.

Avajaisten juhlallisuudet käynnistyivät kutsuvierastilaisuudella Lappis-areenalla, jossa mukana olivat muiden muassa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen sekä kansanedustaja Pasi Kivisaari

Uuden hirsirakenteisen koulun moderneihin ratkaisuihin kuuluvat muun muassa liiketunnistuksella toimivat valot ja opetustilojen älytaulut.

Avajaistilaisuuden aloittaneen kunnanedustajan puheenvuoron jälkeen nähtiin 0.-2. luokkalaisten musiikin rytmittämä jumppaesitys, jonka jälkeen ministeri Kurvinen piti puheensa.

Kurvinen toi puheessaan esille Lappajärven tärkeän roolin omassa elämässään. Hän kertoi Lappajärven olevan hänelle läheinen ja tuttu paikka. Toki senkin vuoksi, että on naapurikunnasta kotoisin, mutta kertoi myös olleensa joskus vielä muistinsa ulottumattomissa itsekin lappajärveläinen, ennen kuin hänestä tuli kauhavalainen. Hän kertoi viettäneensä usein lapsuuden kesiä Lappajärven rannalla sukuloiden ja muisti myös urheilleensa Lappis-areenan vieressä olevalla urheilukentällä. 

Hän jatkoi koulun rakentamisprojektiin harmittelemalla koulurakennusten aikaisempien sisäilmaongelmien aiheuttamaa ahdinkoa kunnalle ja kertoi tyytyväisyytensä kunnan raskaasta, mutta järkevästä päätöksestä purkaa vanha koulu ja rakentaa uusi, hirsirakenteinen tilalle. Hirsirakenteinen koulurakennus kun on sekä ekologinen että luonnonläheinen, mikä hänen mielestään on myös vahva vetovoimatekijä Lappajärvelle asukasmarkkinoinnissa.

Oppilaiden viihtyvyyteen on panostettu muodokkailla ja värikkäillä kalusteilla sekä erilaisilla viihdykkeillä.

Hän nosti esille olevansa erityisesti maa- ja metsätalousministerinä tyytyväinen oppimistilojen realistisiin ratkaisuihin, joissa on käytetty maalaisjärkeä yhdistettynä moderneihin tarpeisiin hyödyntäen viimeisintä teknologiaa, kuten älytauluja kaikissa luokkahuoneissa.

Kurvinen halusi painottaa, että koulurakennus on tärkeä, mutta koulu itsessään vielä paljon enemmän, sillä se tukee lasten ja nuorten kasvua ja opettaa monenlaisia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Hän muistutti koulun olevan osa identiteettiämme, kulkien mukanamme ja muistissamme koko elämän ajan.

Ministeri kertoi puheessaan koulun olevan erityisen merkityksellinen myös turvallisuuden kokemuksen kannalta. Mitä epävakaampi ja hämmentävämpi on maailman tilanne, sitä tärkeämpää on kaikille päivittäisen koulutyön rakentama tunne turvallisuudesta.

Hän huomautti Lappajärven yhteiskoulun tarjoavan turvallisen yhteisön – niin lapselle kuin aikuiselle. Koulupolun, joka kulkee samojen seinien sisällä ja tuttujen ihmisten parissa parhaimmillaan esikoulusta abiturientiksi.

Koulun viihtyvyys ei rajoitu sisätiloihin, piha-alueen monipuoliset leikki- ja pelialueet kutsuvat viihtymään.

Lopuksi ministeri kiitteli mielissään koulun hänelle tarjoamasta herkullisesta kouluruuasta ja päätti puheensa toivottaen omasta ja valtioneuvoston puolesta Lappajärvelle menestystä sekä kaikkea hyvää jatkossakin.

Avajaistilaisuus jatkui tämän jälkeen 3.-6. luokkalaisten kauniilla lauluesityksellä ”kaikkein paras koulu”, jonka jälkeen teemaa jatkoi sivistystoimen edustaja Tarja Puro ”unelmien koulu”-puheellaan. Viimeisenä ohjelmanumerona 3.-5.-luokkalaiset Veikottaret esittivät musiikkiliikuntaesityksen avajaistilaisuuden päätteeksi.

Yhteiskoulun uusien tilojen avajaiset oli jouduttu siirtää koronan vuoksi jo pari kertaa, vaikka hirsirakenteinen yhteiskoulu otettiin käyttöön jo 7.1.2021. Nyt tilaisuus kuitenkin saatiin järjestettyä suunnitelmien mukaan ja päivän ohjelmaan kuului muun muassa yhteiskoulun erilaisiin opetustiloihin tutustumista oppilaiden esittelemänä, kahvitarjoilua sekä oppilaiden järjestämät leivonnaismyyjäiset.

Lisäksi kirjastoon saattoi päästä kurkistamaan uuteen palvelutilaan, joka palvelee jatkossa esimerkiksi pieniä kokouksia, etäpalavereita tai äänilevyjen kuuntelua varten. Samalla sai myös jättää nimiehdotuksensa kyseiselle tilalle. Iltapäivällä oli ohjelmassa Jussi Lammen ja Arto Juurakon esittämiä murrerunoja rakkauresta. 

Lappis-Areenalla esiteltiin myöhemmin illalla myös paikallisia liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Tarjolla oli muun muassa pesäpalloa, golfia, pickleballia, sulkapalloa ja lapsille lisäksi temppurata.

Annika Brander

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät