-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Lea Vasalampi auttaa maahanmuuttajia kotiutumaan

Vimpelin kunta on pitkään ottanut myös maahanmuuttajien asiat hoitaakseen oman jo olemassa olevan kunnanväen voimin. Nyt kuitenkin aikaa ja resursseja vievän maahanmuuttajien koordinointi ei enää tuntunut mahtuvan kaikkineen kunnan työntekijöiden kalentereihin työmäärän lisääntyessä muun muassa Ukrainan sotaa pakenevien tulon jälkeen.

Alkusyksystä kunta päättikin palkata tehtävään oman asialle omistautuvan osa-aikaisen tekijän. Tehtävään soveltuva tekijä löytyi nopeasti oman paikkakunnan sisältä ja toimintaa voitiin jatkaa ilman, että auttaminen olisi viivästynyt tai joku olisi jäänyt ilman apua maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

MAINOS

Maahanmuuttokoordinaattorin nimikkeellä maahanmuuttoon liittyviä koordinointitehtäviä hoitava Lea Vasalampi on sujahtanut tehtäviinsä helposti ja kokee työnsä olevan hyvin luontaista hänelle, onhan hänellä elämänsä aikana jo takanaan paljon kokemusta ulkomaalaisten kanssa toimimisesta muutenkin.

Heillä on ollut kotonaan vuosien varrella muun muassa vaihto-oppilaita ja au paireja, sekä Venäjältä Suomeen muuttaneet Lea on myös mielellään auttanut alkuun paikkakunnalla.

Lea palvelee koordinaattorin tehtävässään maahanmuuttajia ja heidän perheenjäseniään, muuttamista harkitsevia ulkomaalaisia, kansainvälisestä työvoimasta kiinnostuneita yrittäjiä sekä kunnan ja muiden organisaatioiden työntekijöitä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

– Maahanmuuttajan kanssa aloitetaan kartoittamalla nykytilanne, kuten mistä tulee ja mitä suunnitelmissa. Sen jälkeen tarpeiden mukaan hoidetaan terveys- ja sosiaalipuolen asioita, kuten asunnon hankkimiseen liittyviä asioita KEHA:n ja maahanmuuttoviraston paperiasioita, sekä työnhakuun ja harrastuksiinkin liittyviä toiveita kartoitetaan, Vimpeliin tulevien maahanmuuttajien asiat hoitaakseen ottanut Lea kertoo tehtäviään esitellen.

– Tällä hetkellä palvelen työssäni ukrainalaisia, venäläisiä ja vietnamilaisia maahanmuuttajia.

Tehtävän haastavimpia ja palkitsevimpia asioita kysyttäessä Lealla tuntuu heti olevan vastaus taskussaan.

– En koe kieltäkään haastavana, vaikka ei yhteistä kieltä löytyisikään. Mutta joskus haasteita tuo, kuinka maahan tulleen saisi tuntemaan olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.

– Haastavaa on myös se, että haluaisi antaa jokaiselle aikaa enemmän ja auttaa. Mutta aika tuntuu kuitenkin olevan kortilla, eikä sitä riitä siinä määrin mitä haluaisi antaa, lämminhenkinen Lea huokaa.

– Palkitsevinta on, kun näkee heidät innostuneina, tyytyväisinä ja kiitollisina. Sekä se kun huomaa, että heillä on alkanut muodostua rutiinit.

Miten koet maahanmuuttajien sopeutuneen paikkakunnalle ja miten Vimpelin kunta on panostanut heihin?

– Aika lailla hyvin ovat sopeutuneet, ukrainalaiset esimerkiksi ovat osoittautuneet hyvin aktiivisiksi osallistumaan kotiuttamisohjelmaan ja halukkaiksi kotiutumaan, sanoo Lea kehuen maahanmuuttajien sopeutumiskykyä.

– Ukrainan sotahan tuli kaikille yllätyksenä. Päätettiin sitten kunnan toimesta lähteä kuntamalliin mukaan, jossa tarjotaan maasta pakeneville majoitusta, ohjausta ja ottamaan osaksi paikkakuntaa.

– Vimpelin kunta on jatkanut panostustaan edelleen antamalla käyttöön kahdelle sotaa pakenevalle yliopisto-opiskelijalle kannettavat tietokoneet, jotta voivat jatkaa opintojaan Suomesta käsin, kunnanvaltuutettunakin toimiva Lea kertoo kunnan panostuksesta maahanmuuttajiin.

Kaivattaisiinko maahanmuuttajien sopeutumista tukevaa toimintaa lisää paikkakunnalle?

– Sanoisin, että eri alojen tai harrastealojen taitajia kaivattaisiin vapaaehtoistoimintaan mukaan, jotta mahdollisimman moni maahanmuuttaja saisi hyvät edellytykset sopeutua uudelle paikkakunnalle, Lea toivoo.

Jos joku haaveilee pääsevänsä vapaaehtoistoimintaan mukaan edistääkseen maahanmuuttajien kotiutumista, mitä tehdä?

– Ei muuta kuin soittaa vaan minulle, yhdessä voimme sitten miettiä keinoja auttamiselle, aina jotain keksitään ja jokaiselle löytyy jotakin, Lea rohkaisee.

Annika Brander

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät