-8.9 C
Alajärvi
maanantai 05.12.2022
spot_img

MLL:n Joulupuu kerää lahjoja alajärveläisille lapsille

MLL:n Alajärven osaston pystyttämä Joulupuu kauppakeskus Maxin aulassa antaa jälleen mahdollisuuden jokaiselle halukkaalle ilahduttaa jonkun alajärveläisen lapsen joulua helpolla ja varmasti oikeaan osoitteeseen menevällä tavalla.

Puheenjohtaja Saija Ylinen kertoo, että Joulupuukeräys järjestetään nyt toista kertaa peräkkäin ja viime vuonna se saavutti suuren suosion.

– Viime vuonna lähes 60 lasta sai lahjakortin keräyksen kautta. Aloitimme silloin varovasti ja tavoittelimme 30 lahjakorttia, mutta se tavoite täyttyi nopeasti, joten tavoitteet laitetiin korkeammalle kesken keräyksen!

Keräys toimii siten, että sosiaalitoimi antaa MLL:lle listan, jossa näkyy lapsen ikä ja sukupuoli. Mitään uita tietoja MLL ei saa, vaan näiden tietojen pohjalta askarrellaan joulupuuhun lappuja ”tyttö 3v”, poika 8v” ja niin edelleen.

Lahjoittaja poimii puusta mieleisensä lapun, hankkii vähintään 20 euron arvoisen lahjakortin haluamaansa alajärveläiseen liikkeeseen pohtien sitä, mistä parhaiten löytyisi ostettavaa sen ikäiselle lapselle kuin lapussa on mainittu – ja toimittaa lahjakortin ja lapun, jossa lapsen ikä ja sukupuoli on, Maxin kassalle.

Keräys on voimassa 16.12. saakka, jonka jälkeen ne toimitetaan sosiaalitoimelle, joka puolestaan toimittaa lahjakortit saajilleen.

– Kaikki sujuu täysin anonyymisti, me järjestäjätkään emme tiedä kenelle lahjakortit menevät, Ylinen painottaa. – Tiedämme vain, että lahjakorttien saajat ovat niitä tarvitsevia alajärveläisiä lapsia niin Alajärven kuin vanhan Lehtimäen kunnan alueeltakin.

Tänä vuonna Joulupuuhun ripustettiin heti 50 lapsen tiedot ja jos kansan käsi on karttuisa, lappuja askarrellaan lisää – tarvitsevia lapsia kyllä riittää!

Idea keräykseen Alajärvellä tuli kerran Ylisen ollessa Adeliinassa ja kuullessa, miten monet ihmiset joulun alla kaipasivat keinoa tehdä lahjoituksia lapsille. Joulupuu -keräys antaa tähän helposti toteutettavan mahdollisuuden.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät