-9.1 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Jussi-Matti Hilli kokee kaikilla olevan tasa-arvoinen oikeus nopeaan ja laadukkaaseen terveydenhoitoon

Vimpeliläinen merkonomi, hieroja ja vartija-koulutettu Jussi-Matti Hilli on ottanut tärkeän askeleen elämässään lähtiessään tähtäämään kohti huhtikuussa pidettäviä eduskuntavaaleja Vasemmistoliiton ehdokkaan roolissa.

Perhesyntyisenä nykyistä puoluevalintaa ei voi pitää, mutta sen sijaan kiinnostus ja kannustus politiikkaa kohtaan voi katsoa alkaneen jo kauan sitten lapsuudenkodissa. Keskustalaisesta perheestä lähtöisin oleva Hilli kertoo omien poliittisten mielipiteiden alkaneen näkyä vasta hieman myöhemmin elämässään tajuttuaan, ettei Keskusta ehkä olekaan hänelle tärkeiden asioiden ja arvojen ajajana oikea valinta.

MAINOS

– Kun olin lapsi, vanhempani kysyivät minulta, saako minut liittää perheenjäsenenä Keskustaan. Huusin toisesta huoneesta sen enempää ajattelematta, että kyllä saa. Kauan aikaa äänestinkin aina keskustalaista vain sen vuoksi, että tulin keskustalaisesta perheestä, muistelee Hilli.

– Aloin kuitenkin epäillä, ettei Keskusta aja minun asiaani, koska olen työntekijän roolissa yhteiskunnassamme. Totesin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, että Vasemmistoliitto ja SDP ovat nykyisin ainoat vahvat puolueet, joiden syntyhistoria on lähtenyt työntekijöistä ja heidän etujensa ajamisesta, hän toteaa.

Vapaaehtoistyötä ja selkeitä tavoitteita

Vuonna 2020 Hilli teki päätöksen liittyä Vasemmistoliittoon. Päätökseen vaikutti Vimpelissä jo ennestään aktiivisena vaikuttanut Vasemmisto-puoluetoiminta, johon oli helppo pujahtaa mukaan. Seuraavana vuonna hänet nähtiinkin jo kuntavaaliehdokkaana ja 2022 aluevaaliehdokkaana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Vaalit eivät tuoneet vielä valitun tuoleja istuttaviksi, mutta avasi ovet parempiin vaikuttamismahdollisuuksiin ja teki häntä jo tutuksi äänestäjäkansalle.

Aiemmin pitkään teollisuudentuotannon työtehtävissä toiminut, nykyisin myyntineuvottelijan töitä tekevä Hilli toimii myös Vimpelin Vasemmistoliiton hallituksen jäsenenä sekä Vimpelin tarkastuslautakunnan varajäsenenä. Saipa hän viime vuonna jo kokousvasarankin käteensä Pohjanmaan Vasemmiston syyskokouksessa puheenjohtajan roolissa.

Aktiivisen vasemmistolaismiehen roolit ei rajoitu edes näihin tehtäviin, hän harrastaa myös vapaaehtoistyötä SPR:n Vimpelin osaston varapuheenjohtajana sekä Etelä-Pohjanmaan henkisen tuen ryhmässä.

Mikä vaikutti siihen, että päätit lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi?

– Syitä on varmasti elämän aikana kertynyt paljon, että on vaikea nimetä jotain yksittäistä syytä. Varmaan kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen joku raja vain on ylittynyt, mistä olen saanut motivaation lähteä ehdokkaaksi, Hilli pohtii.

Vaikka yhtä selvää ehdolle lähtemisperustetta ei löydykään, tuntuu Lappajärven Itäkylästä syntyisin oleva Hilli raivanneen silti selvän polun asioidensa ajamiseksi eteenpäin työntekijäväen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Haastateltavasta eduskuntavaaliehdokkaasta ei saa vaikutusta kaunopuheisena äänestäjien mielistelijänä, vaan hänellä vaikuttaa olevan vankat syyt ja perustelut ajamilleen asioilleen, joiden takana pysyä. Selkeä linja on selvästi piirrettynä ja kolme tärkeintä tavoitetta tulevatkin kuin apteekinhyllyltä huolellisesti mietittyinä.

Hilli kokee tärkeimmiksi tavoitteiksi parantaa Suomen epätasa-arvoista terveydenhuoltojärjestelmää, saattaa kaikki uskonnot ja uskonnottomat tasa-arvoiseen asemaan Suomessa sekä poistaa listaamattomien osakeyhtiöiden verovapaat osingot.

Tasa-arvon puolestapuhuja

Hilli kokee kaikilla olevan tasa-arvoinen oikeus nopeaan ja laadukkaaseen terveydenhoitoon ja hänen mielestään kaikkien yhteiskuntaluokkien tulisi olla samassa hoitojonossa. Hän perustelee epätasa-arvoista tilannetta sillä, että yksityisen terveydenhuollon kautta lähetteen saaminen julkisen terveydenhuollon tutkimuksiin ja hoitoihin on nopeampaa.

Useimmin hintavampia yksityisen terveydenhoitopalveluita käyttävät korkeamman tuloluokan ihmiset saavat ohituskaistan nopeampaan hoitoon ja vähävaraisemmat, jotka eivät välttämättä pysty käyttää taloudellisen tilanteen vuoksi yksityisiä terveyspalveluja, joutuvat odottaa jopa vaarallisen kauan hoitojonojen hännillä hoitoon pääsyä.

– Nykymallissa lisäksi lähes kaikki työsuhteessa olevat saavat ilmaisen terveydenhuollon jättäen kuitenkin monia ihmisryhmiä, kuten esimerkiksi eläkkeellä olevat, joilla todennäköisesti tulotaso tippunut, ilmaisen terveydenhuollon ulkopuolelle, Hilli harmittelee.

Lisäksi Hilli huomauttaa, että valtionvarainministeriön arvion mukaan nykyinen osinkoverohuojennus vähentää verotuloja peräti 830 miljoona euroa vuositasolla. Hän kokeekin tärkeänä asiana poistaa hyvätuloisten verokevennyksen listaamattomien osakeyhtiöiden osalta vapauttaakseen painetta kiristää ansiotuloverotusta ja julkisesti tuotettujen palveluiden leikkauksen tarvetta.

Mitä vahvuuksia tunnistat itsessäsi poliitikkona?

– Pidän keskustelun asialinjalla, kunnioitan erilaisia mielipiteitä ja keskityn omien tavoitteiden esille tuomiseen, sanoo Hilli vakaan päättäväisesti.

Eduskuntavaaliehdokkuus ei suinkaan ole ainoa virstanpylväs vaikuttajana kohti tulevaa kevättä suunnatessa, sillä hän on ehdolla myös Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa Teollisuusliiton Vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitosta.

Arjen kiireiden ja vaalipaineiden keskellä mielekästä vapaa-ajan ohjelmaa vapaaehtoisesti lapsettomalle ja parisuhteettomalle Jussi-Matille tarjoavat historian tutkiminen, lenkkeily sekä paritanssi.

Annika Brander

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät