-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Pohjanmaan poliisia työllisti viikonloppuna rattijuopumukset ja pahoinpitelyt

Pohjanmaan poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 557 tehtävää. Yhteensä 31 henkilöä on ollut kiinniotettuna rikosperusteisesti tai poliisilakiperusteisesti.

Liikenteessä tavattiin yhteensä 13 rattijuoppoa. Törkeitä rattijuopumuksia kirjattiin yhteensä kahdeksan kappaletta, joista kahdessa tapauksessa henkilö oli nauttinut muutakin kuin alkoholia. 

MAINOS

Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin yhteensä 13. Yksi törkeä pahoinpitely sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yksityisasunnossa Kurikassa. Poliisi sai ilmoituksen pahoinpitelystä, jossa kolme henkilöä oli potkinut ja kuristanut miestä.

Poliisi tavoitti paikalta poistuneet tekijät samana yönä paikallisesta ravintolasta ja heidät otettiin kiinni. Henkilöiden epäillään syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn sekä törkeään kotirauhan rikkomiseen.
 
Törkeä varkauden yritys Vaasassa perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 4 jälkeen. Vaasan Alatorilla sijaitseva kultasepänliike Hovisepät Oy:n ikkuna oli rikottu murtautumistarkoituksessa.

Tekijät eivät onnistuneet varastamaan mitään. Kaksi tekijää tavoitettiin lähistöltä ja otettiin kiinni törkeän varkauden yrityksestä. 

Polttoainevarkaudet jatkuvat

Muutama viikko sitten yleistyneet polttoainevarkaudet Pohjanmaan poliisin alueella ovat jatkuneet. Vaasassa otettiin viime viikolla yksi epäilty kiinni ja muihin varkauksiin kaivataan havaintoja.

16.-17.1. on anastettu noin 500 litraa polttoöljyä säiliöstä työmaalla Vaasan Kivisaavintiellä. Poliisi on ottanut yhden epäillyn kiinni peräkärry varkauteen Mustasaaressa samoihin aikoihin, ja sen tutkinnan yhteydessä selvisi, että peräkärryllä ollut polttoainesäiliö sisälsi polttoainetta edellä mainitulta työmaalta.

Sama henkilö epäillään myös törkeästä varkaudesta ajoneuvokorjaamossa Vaasan Palosaarella samana yönä. Palosaarella oli varastettu mm. komprossori, renkaita, mönkijän puskulevy ja moottoripyörän nostin.

Ähtärin Niinilammentiellä oli 17.-18.1 välisenä yönä turvetyömaalta anastettu noin 2500 litraa polttoöljyä, aggregaatti ja pari polttoainepumppua. Poliisi pyytää havaintoja alueella liikkuneesta isommasta vaaleasta pakettiautosta.

19.-20.1. oli anastettu noin 1000 litraa polttoöljyä kaivinkoneista ja kuormaajista Finndalenin hiekkakuopista Oravaisissa Vöyrillä.

Vihjeitä ja havaintoja näihin ja muihin polttoainevarkauksiin voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät