-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Puunveistotapahtuma valtaa Kivitipun

Lappajärvellä, Hotelli Kivitipussa ja sen pihapiirissä, järjestetään 12.–13. toukokuuta laatuaan ensimmäinen Kraatterijärven puunveistokilpailu ja Halonhakkuupäivät.

Tapahtumassa varataan työskentelymahdollisuus noin 30 veistäjälle, joiden työskentelyä yleisö voi seurata. Veistetyt työt jäävät Kivitipun ja Lappajärven liikuntareiteille ulkoilijoiden ihasteltaviksi. Tapahtumassa on tarjolla monenlaista ohjelmaa. Lauantain vetonaulaksi saapuu mestarihiihtäjä Juha Mieto, jolta saa hyviä vinkkejä halonhakkuuseen.

MAINOS

Lappajärveläinen ITE-taitelija ja puunveistoa pari viime vuotta aktiivisesti tehnyt Tapio Autio sai idean puunveistotapahtuman järjestämisestä vierailtuaan Teerijärvellä, lähellä Kaustisen rajaa sijaitsevalla Kortjärven luontopolulla.

Kortjärven luontopolulla voi ihailla luontoaiheisia ja humoristisia puuveistoksia, jotka tuovat Tapio Aution mielestä uutta sykettä lenkkeilyyn ja ulkoiluun.

– Pohjanmaalla ei ole järjestetty puunveistotapahtumia. Pidimme palaveria Kivitipun johtajana toimivan Heikki Martikaisen kanssa ja päätettiin järjestää tapahtuma, tiivistää Tapio Autio.

Iso tapahtuma tulossa

Kaksipäiväisen puunveistokilpailun aiheet liittyvät luontoon eli eläimiin ja taruolentoihin. Ennalta rajattu aihepiiri tuo Tapio Aution mukaan esiin vakioveistäjien omia vahvuuksia. Kun aihe on tuttu ja siinä pystyy hyödyntämään omaa osaamistaan, syntyvät kilpailutyöt nopeasti.

Kilpailijat saavat käyttää veistotyössä omia, puunveistoon tarkoitettuja moottori- tai sähkötyökaluja. Veistoksen pintaa voi käsitellä värjäämällä tai polttamalla. Materiaalina käytetään kisajärjestäjän antamia kuusipölkkyjä.

Tapio Autio ideoi Kraatterijärven puunvestokilpialun kierreltyään Kortjärven luontopolulla Teerijärvellä. Kaustisen rajan lähellä sijaitsevalla luontopolulla kulkijoita ihastuttaa luontoaiheiset ja humoristisetkin puunveiston taidonnäytteet.

Kisan tuomareina toimivat Jaakko Pessinen, Jani Laasala, Anssi Kuusela ja Tapio Autio. Kilpailun kolmelle parhaalle on luvassa tavarapalkinnot. Metsäalan toimijat esittelevät yleisölle omaa toimintaansa ja tuotteitaan Kraatterijärven puunveistokilpailun aikana.

Halonhakkaajien ideapäivää varten tapahtuma-alueelle tuodaan 2–3 mottia puuta. Yleisöllä on mahdollisuus päästä näyttämään taitojaan. Halonhakkuuinnostuksestaan tunnetulta Juha Miedolta irronnee vinkki jos toinenkin – jutunjuurta unohtamatta.

Halonhakkaajien luennolla kuntoutuspäällikkö Samuli Kinnunen kertoo muiden muassa kehon rakenteesta ja kuningasmetsuri Jaakko Pessinen metsän energiahenkisyydestä. Iltaohjelmaa järjestetään sekä perjantaina että lauantaina.

Tavoitteena kisaisännyys

Puunveistokilpailuja järjestetään etupäässä Itä-Suomessa. Esimerkiksi Pudasjärven Karhunveistoviikko on vakiinnuttanut asemansa alaan vihkiytyneiden joukossa. Vuosittain järjestetään myös puunveiston SM-kisat, joita hallinnoi Suomen Puunveistäjät ry. Tapio Autio kertoo, että Lappajärvelle aiotaan hakea vuoden 2025 SM-kisoja.

Kraatterijärven puunveistokilpailuja on järjestämässä noin kymmenhenkinen talkooporukka. Talkoolaisten määrä kasvaa tapahtuman koittaessa esimerkiksi liikenteenohjaajilla.

Tapio Autio kertoo veistäneensä aktiivisesti kaksi viime vuotta, mutta aikaisemminkin hän on toki puuta työstänyt. Puunveistossa ITE-taiteilijaa ja Tapolanvuoren elämyskeskusta isännöivää miestä innostaa puuta veistämällä saatava lopputulos.

– Taruolentojen veistäminen viehättää. Niiden katseeseen saa vangittua taruolennon hengen.

Elämiä ja taruolentoja veistetään toukokuussa järjestyksessään ensimmäisissä Kraatterijärven puunveistokilpailuissa. Kisatapahtuman ideoineen Tapio Aution veistämänä syntyy niin eläimiä kuin taruolentojakin.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät