Kylvöjen aloitus Etelä-Pohjanmaalla ajoittuu ensi viikolle

Vuoden 2022 hyvä satovuosi oli ProAgria Etelä-Pohjanmaan alueen tiloille tärkeä, koska maatalouden tuotantokustannukset nousivat Ukrainan sodan vuoksi ennätyskorkealle.

Syksyllä suurimmat ongelmat muodostuivat heikosta kantavuudesta kovien sateiden vuoksi, mutta onneksi sato saatiin pääosin korjattua ja sadon laatu oli hyvä.

MAINOS

Erityisesti kotieläintuotannossa viljan ja muiden tuotantopanosten hintojen nousu teki hallaa kassaan ja jos sato pellolla olisi vielä ollut huono, olisi tilanne ollut erityisen tiukka.

Viljatiloille vuoden 2022 hintataso yhdistettynä sadon korkeaan hintaan toi pitkästä aikaa kaivattua kannattavuutta tuotannolle, kunhan myi viljansa oikeaan aikaan. Kaikki eivät tätä tehneet vaan pitivät satonsa siilossa korkeamman hinnan toivossa ja yhtä korkeita hintoja saatetaan odottaa hyvin pitkään.

Alkaville kylvöille lähdetään korkeiden lannoite-, polttoaine- ja monen muun kustannusten aikaan, joten toiveissa on hyvä sato myös vuodelle 2023. Huono sato yhdessä laskevaan viljan hintaan ei ole paras yhtälö tälle vuodelle samalla, kun monella tilalla tukitasot tulevat laskemaan.

Kannattaa myös miettiä eri mahdollisuuksia esimerkiksi parantaa peltojen kasvukuntoa, erityisesti heikosti tuottavilla pelloilla eikä laittaa korkeita panoksia lohkoille, joissa satotason tiedetään jäävän alhaiseksi.

Mennyt talvi oli epävakainen. Vasta lopputalvesta ehdimme kunnolla nauttia hyvistä hiihtokeleistä aina huhtikuun alkuun saakka. Routaa ehti kuitenkin muodostua pelloille ja vasta huhtikuun lopulla tulleet sateet sulattivat lopun roudan pelloilta.

Maan muokkautuvuuden kannalta routa on hyvä asia. Tällä hetkellä pelloilla on märkää ja nyt kannattaa malttaa odottaa peltojen kuivumista kunnolla.

Säätila pysyy viileänä tästä viikko eteenpäin ja vasta viikonlopun aikana lämpenee. Yöpakkaset näyttävät myös jatkuvan vielä tämän viikon ajan. Kylvöjen aloitus Etelä-Pohjanmaalla ajoittuu ensi viikolle, kunhan säätilassa ei tapahdu muutoksia sateisempaan suuntaan. 

Tällä hetkellä lietteen ja lannan levitykset ovat vasta alussa. Pellot ovat edelleen märkiä ja sen vuoksi lietteen ja lannan levitykset siirtyvät. Kylvötöitä ei ole vielä aloitettu. Koska säätila on kylmä ja pellot kuivavat hitaasti, laajemmin kylvöille päästään säätilan lämmetessä.

Myös syysviljat ja nurmet tarvitsisivat lämpöä, että kasvu pääsisi alkamaan kunnolla. Ensimmäisiä nurmia on viikonlopun aikana päästy lannoittamaan.  Nurmet ovat vielä suurimmaksi osaksi talvilevossa.

Lohkot ovat märkiä sekä routaa esiintyy paikka paikoin. Lähiviikkojen aikana paljastuvat mahdolliset talvituhoalat. Täydennyskylvölle on hyvä olosuhteet ja pakkasaamuja kannattaa hyödyntää.

Syysviljat näyttävät selvinneen kohtalaisen hyvin talvesta. Talvituhoista on raportoitu kuminalla paikoin runsaasti kuminalla. Osin syysviljapelloilla makaava vesi voi tuoda vielä tuhoja kasvustoille.

Koska säätila on viileä, syysviljojen kasvu ei ole lähtenyt kunnolla matkaan. Yöpakkasten vuoksi syysviljoilla on lehdissä punertavuutta, mutta syysvilja toipuu siitä. Syysöljykasveissa on tullut talvituhoja ja osin niitä joudutaan uusimaan kevätöljykasveilla tai viljoilla.

Syysviljojen lannoituksia on tehty kylmien aamujen aikana jo pääsiäisen aikana, jolloin pellot ovat kantaneet hyvin traktoria. Lannoitukset ovat pääosin kesken odottaessa peltojen kuivumista.

Varhaisperunan viljely on Etelä-Pohjanmaalla pienimuotoista. Ruoka- ja tärkkelysperunan tuottajat ovat vastaanottaneet sertifioituja siemeniä, lajitelleet omia siemenperunoita ja muutoinkin valmistautuneet kasvukauteen.

Ensimmäiset muokkaustoimet alkavat peltojen lämmetessä.

MAINOS
Exit mobile version