-9.6 C
Alajärvi
torstai 18.4.2024
MAINOS

Lainaus kasvoi kirjastoissa Alajärvellä, Vimpelissä ja Lappajärvellä, mutta laski Soinissa ja Kyyjärvellä

Vuosi 2022 ei vieläkään ollut kirjastoille täysin normaali toimintavuosi, sillä viimeiset koronarajoitukset olivat voimassa helmi-maaliskuuhun saakka.

Vaikka kirjastojen käyttö ei ole 2022 palautunut koronavuosia edeltäneelle tasolle, ovat kaikki keskeiset kirjaston käytön mittarit valtakunnallisesti noususuuntaisia, mikä lupaa hyvää kuluvalle vuodelle.

MAINOS

Kirjastoista lainattiin vuonna 2022 yli 80 miljoonaa lainaa. Kuntien välillä on kuitenkin alueellisia eroja lainauksessa ja lainaajamäärissä. Osassa kirjastoista lainauksen ja lainaajien määrä on pysynyt samana tai hieman laskenut edellisvuoteen verrattuna. Tämä näkyy myös jakelualueemme kirjastoissa..

Koronasta palautuminen näkyy fyysisissä kirjastokäynneissä nopeimmin ja kirjastotilat ja lisääntyneet tapahtumat vetävät kuntalaisia kirjastoon. Vuonna 2022 kirjastoissa vierailtiin yli 41 miljoonaa kertaa.

Kirjastot järjestivät vuonna 2022 yli 29000 tapahtumaa ja 26000 käyttäjäkoulutusta. Yhteensä tapahtumia oli kirjastoissa yli 41000. Tapahtumat ja käyttäjäkoulutukset tavoittivat lähes 1,4 miljoonaa suomalaista. Kokonaisuudessa tapahtumia ja käyttäjäkoulutuksia järjestettiin yli puolet enemmän kuin vuonna 2021.

Alajärvellä selkeää kasvua lainauksissa

Alajärvellä kirjaston kokonaislainaus oli vuonna 2022 korkeampi kuin edellisenä vuotena, sillä kokonaislainaus oli nyt 190938, kun se vuotta aikaisemmin oli 181537.

Lainauksista kirjoja oli 156922 (vuotta aikaisemmin 146967) ja lainausmäärät nousivat kaikissa luokissa lasten tietokirjoja lukuun ottamatta.

Kokonaislainaus viime vuonna oli 20,51 lainausta per asukas, missä oli nousua edellisen vuoden 19,27 lainaukseen.

Kirjaston käyttäjien määrä sen sijaan laski. Viime vuonna kirjaston käyttäjiä oli 2835, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 3214. Myös fyysisten käyntien määrä kirjastossa laski, se oli 107943 käyntiä kun vuotta aikaisemmin käyntejä oli 116628.

Tapahtumia järjestettiin 36, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 62. Tapahtumien osallistujamäärä oli 820 kun edellisvuonna määrä oli 1076. Näyttelyjä kirjastossa järjestettiin 14, mikä oli yksi enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kirjaston toimintakulut per asukas olivat viime vuonna 71,59 euroa edellisvuoden 65,51 euron sijasta.

Vimpelissä nousua niin käyttäjissä kuin lainaajissa

Vimpelissä kirjaston kokonaislainaus oli vuonna 2022 korkeampi kuin edellisenä vuotena, sillä kokonaislainaus oli nyt 45781, kun se vuotta aikaisemmin oli 43320.

Lainauksista kirjoja oli 38985 (vuotta aikaisemmin 35879) ja lainausmäärät nousivat kaikissa luokissa aikuisten tietokirjoja ja nuotteja sekä partituureja lukuun ottamatta.

Kokonaislainaus viime vuonna oli 16,61 lainausta per asukas, missä oli nousua edellisen vuoden 15,56 lainaukseen.

Kirjaston käyttäjien määrä kasvoi. Viime vuonna kirjaston käyttäjiä oli 965, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 863. Myös fyysisten käyntien määrä kirjastossa lisääntyi, se oli 15439 käyntiä, kun vuotta aikaisemmin käyntejä oli 14705.

Tapahtumia järjestettiin 11, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 14. Tapahtumien osallistujamäärä oli 199 kun edellisvuonna määrä oli 209. Näyttelyjä kirjastossa järjestettiin neljä, mikä oli yksi enemmän kuin edellisenä vuonna.

Kirjaston toimintakulut per asukas olivat viime vuonna 86 euroa edellisvuoden 74,40 euron sijasta.

Lappajärvellä lievää kasvua

Lappajärvellä kirjaston kokonaislainaus oli vuonna 2022 korkeampi kuin edellisenä vuotena, sillä kokonaislainaus oli nyt 44170, kun se vuotta aikaisemmin oli 43956.

Lainauksista kirjoja oli 37387 (vuotta aikaisemmin 37110) ja lainausmäärät nousivat kaikissa luokissa muunkielisiä kirjoja, aikuisten tietokirjoja, nuotteja ja partituureja sekä äänitteitä lukuun ottamatta.

Kokonaislainaus viime vuonna oli 15,41 lainausta per asukas, missä oli nousua edellisen vuoden 15,03 lainaukseen.

Kirjaston käyttäjien määrä kasvoi. Viime vuonna lainaajia oli 943, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 926. Myös fyysisten käyntien määrä kirjastossa lisääntyi, se oli 23826 käyntiä, kun vuotta aikaisemmin käyntejä oli 22404.

Tapahtumia järjestettiin 48, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 31. Tapahtumien osallistujamäärä oli 298 kun edellisvuonna määrä oli peräti 346. Näyttelyjä kirjastossa järjestettiin 18, kun edellisenä vuonna niitä oli 23.

Kirjaston toimintakulut per asukas olivat viime vuonna 70,29 euroa edellisvuoden 74,31 euron sijasta.

Kirjojen lainaus sakkasi Soinissa

Soinissa kirjaston kokonaislainaus oli vuonna 2022 pienempi kuin edellisenä vuotena, sillä kokonaislainaus oli nyt 37301, kun se vuotta aikaisemmin oli 41055.

Lainauksista kirjoja oli 31123 (vuotta aikaisemmin 33840) ja lainausmäärät laskivat kaikissa luokissa muunkielisiä kirjoja ja musiikkiäänitteitä lukuun ottamatta.

Kokonaislainaus viime vuonna oli 18,68 lainausta per asukas, missä oli laskua edellisen vuoden 20,46 lainaukseen.

Kirjaston käyttäjien määrä laski. Viime vuonna lainaajia oli 651, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 661. Silti  fyysisten käyntien määrä kirjastossa lisääntyi, se oli 23527 käyntiä, kun vuotta aikaisemmin käyntejä oli 20388.

Tapahtumia järjestettiin 153, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 135. Tapahtumien osallistujamäärä oli 2278, kun edellisvuonna määrä oli 2686. Näyttelyjä kirjastossa järjestettiin 12, kun edellisenä vuonna niitä oli yhdeksän.

Kirjaston toimintakulut per asukas olivat viime vuonna 91,95 euroa edellisvuoden 91,55 euron sijasta.

Kyyjärvellä tapahtumat vetivät

Kyyjärvellä kirjaston kokonaislainaus oli vuonna 2022 pienempi kuin edellisenä vuotena, sillä kokonaislainaus oli nyt 17163, kun se vuotta aikaisemmin oli 18957.

Lainauksista kirjoja oli 14899 (vuotta aikaisemmin 16244) ja lainausmäärät laskivat kaikissa luokissa lasten tietokirjoja ja musiikkiäänitteitä lukuun ottamatta.

Kokonaislainaus viime vuonna oli 13,93 lainausta per asukas, missä oli laskua edellisen vuoden 14,72 lainaukseen.

Kirjaston käyttäjien määrä laski. Viime vuonna lainaajia oli 456, kun vuotta aikaisemmin määrä oli 462. Silti fyysisten käyntien määrä kirjastossa lisääntyi, se oli 14603 käyntiä, kun vuotta aikaisemmin käyntejä oli 14485.

Tapahtumia järjestettiin 30, kun vuotta aikaisemmin määrä oli vain neljä. Tapahtumien osallistujamäärä oli 518, kun edellisvuonna määrä oli 96. Näyttelyjä kirjastossa järjestettiin yhdeksän, kun edellisenä vuonna niitä oli kuusi.

Kirjaston toimintakulut per asukas olivat viime vuonna 82,85 euroa edellisvuoden 83,92 euron sijasta.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät