11.6 C
Alajärvi
keskiviikko 22.5.2024
MAINOS

Veto ei antanut Ankkureille mahdollisuutta Superpesiksen runkosarjan avausottelussa

Superpesiksen runkosarjan avausottelussa Saarikentällä vastakkain asettuivat Ankkurit ja Veto.

Ankkurit taisteli ensimmäisellä jaksolla. Toisen jakson lopussa Veto löi hurjat lukemat taululle loistavalla lyöntipelillä. Voitto Vedolle jaksoin 2-0 (2-0, 19-3).

MAINOS

Ensimmäisen jakson aloittavalla vuorolla nähtiin ottelun ensimmäiset juoksut ja niistä vastasi Veto. Ankkurit ei aloittavalla sisävuorollaan onnistunut rakentamaan tilanteita. Veto sen sijaan sai heti kärjestä tilannetta päälle.

Jukka-Pekka Vainionpää kotiutti näpillä ottelun avausjuoksun, kun kotiin juoksi Olli Heikkala. Jatkossa Veto saa lahjalla juoksun, kun Janne Mäkelän lyönti kantoi kopiksi, mutta pallo tipahti koppari Mikael Penninkankaan räpylästä ja Matias Rinta-aho toi tilanteeksi 2-0.

Toinen vuoro oli juoksuton. Ankkurien tilanteiden rakentelu jäi piippuun. Veto onnistui saamaan painostusta omalla sisävuorollaan, mutta Ankkurien takatilanne pelaaminen ulkona toimi ja kolmanteen vuoroon lähdettiin Vedon johtaessa 2-0.

Ankkurit onnistui rakentamaan kolmannessa vuorossa ajotilanteen. Tilanne kuitenkin kuoli koppilyöntiin ja kenttä tyhjäksi. Vimpeli jatkoi vuorossa loistavasti tilanteiden rakentelua, mutta jälleen Ankkurien ulkopeli kesti.

Ankkurit sai painetta päälle jakson ratkaisevassa vuorossa. Kotitusratkaisut ei kuitenkaan toimineet ja jakso kirjattiin kotijoukkue Vedolle lukemin 2-0.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa Veto näytti sisäpelinsä vahvuutta lyömällä neljä juoksua.  Ensimmäisestä kahdesta lyödystä juoksusta vastasi jokeritykit Vainionpää ja Mäkelä. Juho Heikkala lisäsi Vedon johtoa 3-0 tilanteeseen lyömällä pallon kakkospuolelta Savonjokeen.

4-0 juoksusta vastasi mailan varressa Matias Rinta-aho. Ankkureilla ensimmäisessä vuorossa oli omat tilanteensa juoksujen lyöntiin, mutta Veto puolusti hyvin takatilannetta.

Veto siirtyi jakson toisen vuoron aloittavalla 5-0 johtoon Teemu Kinnusen lyönnillä. Ankkurit avasi omalla vuorollaan jakson ja koko ottelun juoksutilin, kun Riku Utanen löi takaa pallon läpi. Harmittavasti pallopoika pysäytti pallon ja tuomarit näytti siirrettyä ratkaisua. Tuomiona Utaselle kunnari sekä kaksi tavallista lyötyä juoksua.

Kolmannessa vuorossa nähtiin yksi juoksu, mistä vastasi Vedon Matias Rinta-aho kotiuttamalla  Olli Heikkalan ja taululla lukemat oli 6-3. Ankkurit sai omat paikkansa sisävuorollaan, mutta juoksuja ei taululle syntynyt.

Jakson ratkaisevassa vuorossa Veto meni täysin menojaan takomalla peräti 13 juoksua laajalla rintamalla. Onnistujana mm. Jukka-Pekka Vainionpää, joka tyhjäsi pajatson komealla takakentän puhkaisulla. Ottelu kirjattiin Vedon selkeään voittoon jaksoin 2-0 (2-0, 19-3).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät