-7 C
Alajärvi
keskiviikko 08.5.2024
MAINOS
MAINOS

Keisarit koolle Ähtäriin

Vuonna 1989 perustettu Keisarin sukuseura kokoontuu Ähtärissä tulevana lauantaina sukukokoukseen ja -juhlaan Ähtärin seurakuntakeskukseen. Sukukokous ja -juhla alkavat kello 13, mutta jo tuntia aikaisemmin pääsee tapaamaan sukulaisia ja saamaan tietoa sukutietokannasta. Valokuvanäyttelyssä voi ihailla esimerkiksi Pekka Viitaniemen valokuvia aikaisemmista sukujuhlista tai tutustua Hemming Hautalan kuvakokoelmaan Amerikan-siirtolaisten elämästä. Itse juhlassa esiintyvät kirkkoherra Kalle Peltokangas, tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto, runomies Reijo Vähälä ja Keisarin tyttäret.

Keisarin suku juhli ensimmäisen kerran Soinissa vuonna 1989. Aluksi sukujuhlia järjestettiin kahden ja sittemmin kolmen vuoden välein. Viimeksi on oltu koolla vuonna 2017 Kruunupyyssä. Suurimmillaan sukujuhlassa on ollut yli tuhat osallistujaa. Tämänvuotiseen tapahtumaan odotetaan puheenjohtaja Jorma Höykinpuron mukaan noin sataa henkilöä.

MAINOS

Piispoja ja urheilijoita

Soinista lähtöisin olevaa Keisarin sukua tutkittiin ensimmäisen kerran jo 1920-luvulla, lähinnä Pesolan sukuhaarasta. Maisteri Aulis Oja osoitti kolme vuosikymmentä myöhemmin Pesolan suvun periytyvän vuonna 1562 syntyneestä Vilppu Keisarista. Samoihin aikoihin kotiseutuneuvos Väinö Tuomaala selvitti Evijärven Ahosten ja Toivoloiden periytyvän niin ikään Vilppu Keisarista.

Sukuseuran puheenjohtajana toimivan Jorma Höykinpuron mukaan Keisari oli lisänimi Vilpulle. Isännimi Vilpulta puuttuu ja voi olla, että hänellä ei ollut isää ollenkaan.

– Noin kymmenen vuotta sitten sukuseura teetti geeniselvityksiä Keisarien isälinjoista. Selvityksistä kävi ilmi, että Vilppu Keisarin isälinja on Pylkönmäen Mulikan kanssa samaa sukua.

Jorma Höykinpuro kertoo, että Keisarin sukua puolisoineen ja heidän vanhempineen on tutkittu noin 150 000 henkilöä. Viimeisimmässä sukukirjassa on mainittu, että Vilppu Keisarin seitsemännessä polvessa syntyneitä lapsia oli 7 436. Tämä ajoittuu vuoteen 1850. Vuonna 1990 sukupolvia oli jo neljätoista. Silloin Keisarin lapsia oli kolme kertaa enemmän eli yli 22 500 henkilöä.

Keisarin sukuseuran toimijoita Karstulan sukujuhlassa vuonna 2002. Kuva: Pekka Viitaniemi

Keisarin suvussa on ollut useita piispoja, esimerkiksi arkkipiispa John Vikström ja hänen veljensä, Porvoon hiippakunnan piispana toiminut Erik. Alajärven ensimmäinen kirkkoherra Jonatan Johansson on myös Keisareita. Johanssonin poika Erkki Kaila (alkujaan Erik Johansson) toimi Viipurin piispana ja myöhemmin arkkipiispana.

Urheilukentillä menestystä niittäneitä sukulaisia ovat kuulantyönnön olympiavoittaja Arsi Harju, moukarinheiton euroopanmestari Olli-Pekka Karjalainen, olympialaisissa kisannut pikajuoksija Helinä Marjamaa ja painin olympiahopeaa saavuttanut Harri Koskela. Poliitikoista sukuun kuuluu muiden muassa entinen pääministeri Esko Aho.

Sukututkimuksen viemä

Alajärven Pekkolassa syntynyt ja nykyisin Vaasassa asuva Jorma Höykinpuro kertoo kiinnostuneensa sukututkimuksesta jo 12-vuotiaasta lähtien. Hän muistelee tutkineensa Pekkolan asukkaita ja saaneensa siitä kipinän sukututkimukseen. Myös kirjat ja historia ovat olleet hänelle kiinnostuksen kohteita jo vuosikymmenten ajan.

– Toivo Kivipelto oli hyvin innostava historianopettajani. Alajärveltä onkin lähtenyt paljon nuoria opiskelemaan historiaa – esimerkkeinä Heikki Rantatupa ja Matti Viitaniemi. Sukututkijan on hyvä tuntea historiaa. Ammatiltani olen ollut tutkija ja sukututkimus on vähän samanlaista kaivamista ja selvittämistä. Olen tehnyt sukuselvityksiä myös muista suvuista.

Höykinpuro kertoo käyneensä Vaasassa sukututkimuskurssilla, josta löytyi innostavia sukututkijoita. Hän harmittelee sitä, että tänä päivänä nuoret eivät ole kiinnostuneita sukututkimuksesta. Keisarin sukuseura tarvitsee väistyvän puheenjohtajan mukaan nuoria jäseniä. Hallitukseen kaivattaisiin myös soinilaisia edustajia.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät