25.6 C
Alajärvi
perjantai 24.5.2024
MAINOS

Nuoria lupauksia liittyy betonimiehiin

KyKy-Betset sai yleispelaajan ja passarin Nurmosta sekä viime kaudelta tutun hakkurin joukkueeseensa, kun Manu Asikaniukselle, Henri Hynnälle ja Otto Hautaselle on tehty sopimukset betonimiehiin.

Yleispelaaja Manu Asikanius siirtyy Nurmon Jymyn 1-sarjasta KyKy-Betsetin joukkueeseen. Asikanius on aloittanut lentopallotaipaleensa järvenpääläisessä Blues Volleyssa vuonna 2010. Tästä matka on jatkunut C-ikäisestä aina Vantaan Lentopalloon, Karkkilan Poikiin ja Nurmon Jymyyn.

MAINOS

Länsi-Suomeen miehen toi opiskelut Kuortaneella urheilulukiossa, missä hän harjoittelee Pertti ”Pläki” Honkasen akatemiassa. Ikää miehellä on 18-vuotta ja pituutta 194 senttiä.

Guntis Atarsin mukaan Manu on nuori ja lahjakas pelaaja. – Uskon, että hänellä on hyvä tulevaisuus lajin parissa, jos jatkaa samalla asenteella.

Manu Asikanius puolestaan toteaa, että Pläki Honkanen laittoi idean liikkeelle KyKy-Betsetiin liittymisestä try outien kautta. – Kiinnostus oli heti suuri, koska kyseessä kuitenkin liigajoukkue. Odotan tulevalta kaudelta taistelua peliajasta sekä liigakokemusta. Hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä olen lähdössä kauteen. Mielenkiintoista nähdä, mitä yhdessä kaudessa ehtii tapahtua.

Toinen Nurmon Jymyn 1-sarjasta tuleva pelaaja on passari Henri Hynnä. Hynnä on aloittanut pelaajauransa Säkylän Urheilijoista ja on ehtinyt pelaamaan myös junioreissa Loimaan Jankossa sekä viime kaudella Jymyssä 1-sarjan lisäksi A-pojissa. Asikaniuksen tapaan ikää on Hynnällä 18-vuotta ja hänkin opiskelee Kuortaneella urheilulukiossa ja harjoittelee Pertti Honkasen akatemiassa.

Guntis Atars snoo, että Henri on nuori ja lahjakas passari. – Hänellä on urallaan oikea suunta ja tykkään hänen tavastaan rakentaa peliä. Töitä tarvitsee vielä tehdä, että saadaan varmuutta sekä enemmän fyysisyyttä.

Henri Hynnä kertoo, että KyKy-Betsetiin liittyminen alkoi kiinnostaa siinä vaiheessa, kun Nurmoon ei saatu 1-sarjajoukkuetta tulevalle kaudelle. – Tryoutin kautta oli kiinnostusta lähteä joukkueen mukaan. Odotan seuraavalta kaudelta kovia treenejä ja oman pelin kehittymistä. Fiilikset on odottavaiset, peliajasta saa taistella kokoajan.

Otto Hautanen jatkaa Kyyjärvellä. 18-vuotias ja 187 senttinen hakkuri omistaa terävän käden ja hakkuriksi lyhyehköltä pelaajalta pomppua löytyy. Lentopalloura on alkanut Järvi-Suomen Pallosta Saarijärveltä. Saarijärveltä tie toi Kyyjärven Kykyyn B- ja A-poikiin, mistä tie aukesi aina liigajoukkueeseen saakka. Hautaselta löytyy palkintokaapista myös keihäänheiton alle 17-vuotiaiden SM-pronssimitali.

Guntis Atars kertoo että Otto on naapurikunnasta tuleva nuori hakkuri. Hän auttaa treeneissä paljon ja on myös potentiaalinen urheilija.

Otto Hautanen odottaa kaudelta onnistumisia ja parempaa menestystä joukkueelta kuin edelliseltä kaudelta. – Omia tavoitteita ensi kaudelle on pelaajana kehittyminen sekä uusien kokemuksien kokeminen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät