Onnea, Ankkurit!

Pesisniilolle syksy on parasta aikaa, vaikka kyllä keväässäkin on oma hohtonsa. Ajoittain tuntuu pesis käyvän terveyden päälle. Huimaa, pulssi hakkaa tai sitten jää jokunen sydämenlyönti väliin pelin käänteitä seuratessa.

Erinäisiä pesisperäisiä oireita ja reaktioita on nähty ja kuultu Alajärven Ankkureiden ja Vimpelin Vedon Superpesis-joukkueiden kannattajien keskuudessa. Joukkueet itse käsittelevät asioita onneksemme toisella tavalla, ainakin tappion hetkellä.

MAINOS

Ankkurit polkaisi loppukauden onnistumisillaan liikkeelle pesisbuumin, jollaista Aaltojen keskellä ei ole koettu muutamaan vuosikymmeneen. Vaikka joukkueen Superpesis-taivalta oli välillä harmittavan tuskaista seurata sivussa, punnersi nuori joukkue itsensä kuiville jatkamaan Superpesis-taivalta.

Kaksi upeaa venymistä jaksovoittoihin 6–1- ja 4–1-tappiotilanteista osoittivat joukkueen kasvaneen ison askeleen loppukaudesta. Tiukkoja matsejahan Ankkurit pelasi jo runkosarjassa, mutta ensi kaudella täytyy osata pelata kaksi tasavahvaa jaksoa ja saada elintärkeitä kolmen pisteen voittoja.

Vaikka esimerkiksi Tuukka Etula ja Riku Utanen iskivät Juho Ihamäen ohella ratkaisujuoksuja loppukaudesta, Ankkurit kaipaa yhtä tykkiä rosteriinsa. Jalkoja riittää kyllä.

Eri asia on, lähdetäänkö lyöntivoimaa hakemaan, jos halutaan pitää kiinni (pääosin) omien kasvattien joukkueesta ja sitä kautta lisätä esimerkiksi median kiinnostusta sinikeltaista kohtaan. Yksi ei-sotkamolainen Korhonen on kuulemma vapailla markkinoilla, vinkiksi vaan.

Ankkureiden paikka on Superpesiksessä, mutta laakereille ei voi jäädä lepäämään. Buumia täytyy jatkojalostaa ja pitää kannattajien, tosifanien ja yhteistyökumppanien mielenkiinto yllä.

Onko se talven alkuun kausikorttikampanja tai jokin muu tempaus, aika näyttää. Hiljaiseloa ei kannata pitää, mutta hype hypen vuoksi syö mielenkiintoa. Hienoa oli kuunnella sarjapaikan ratkaisseen ottelun Ankkurit-kannattajien ylläpitämää kannustusta.

Entäpä Veto? Ensimmäisessä finaalissa pelasi epävetomainen kotijoukkue, jonka otteet ainakaan räpylässä eivät olleet sitä, mihin on totuttu. Toisessa finaalissa puolustava mestari paransi peliään ja oli kyllä kuskin paikalla, mutta se ei jalostunut lopputulokseen saakka.

Se on pienestä kii, lauloi jo Samuli Edelmann viime vuosituhannen puolella. Fakta on, että yksikään miesten Superpesiksen loppuottelujoukkue ei ole pystynyt kampeamaan itseään kultakantaan, kun on oltu 0–2-otteluvoitoin tappiolla. Tilastot ja ennätykset on tehty rikottaviksi ja mestaruus on yhä joukkueen tavoite ja mahdollisuus.

Ei ole taidot hukkuneet Savonjokeen tai jääneet jonnekin loputtomaan korpeen Pyhännän ja Mainuan välille. Paksu leidi ei ole laulanut eli Tomi Niskasta lainatakseni ottelusarja on vielä pahasti kesken.

Lauantaina uusi vire, uusi Veto, katsomo täyteen ja lisää kannustusta kehiin. Kainuusta on saapumassa ainakin bussilastillinen toiveikkaita ja äänekkäitä kultajunaan pyrkiviä. Eli katsomossa on oma pelinsä, jota treenattiin sunnuntaina Marjexilla. Siinä kamppailussa Veto-sydämiset pärjäsivät hyvin, vaikka olivat selkeästi altavastaajia.

Varavahti taisi lipsauttaa valtakunnantasolle levinneen keskustelunaiheen tuossa juhannuksen tienoilla aiheesta juoksumusiikki. Tai sitten sen keskustelun aiheutti joku muu.

Joka tapauksessa, tässä vinkki Vedon dj:lle. Älä soita Paranoid. Soita lauantaina jokin oikeasti Veto-aiheinen biisi. Joko Poika kuuluu Saareen tai Minä olen Vimpelin Veto. Ja on niitä muitakin mistä valita. Nyt tällaista musatukea tarvitaan ihan oikeasti. Ehkä enemmän kuin uutta Vedon ”tunnusbiisiä”, jossa Vimpeli, Veto, pesäpallo tai Saarikenttä loistaa edelleen poissaolollaan.

MAINOS
Exit mobile version