Taimelasta erilaiset koulukuvat

Taimelan koulun tämänvuotiset koulukuvat eivät ole perinteisiä. Oppilaat ovat saaneet pohtia, missä tulevat kuvatuksi. Luokkakuva raitapaidoissa ja paljain varpain herättää takuuvarmasti muistoja vielä vuosienkin päästä.
Mainos[adrotate banner="3"]

Lehtimäellä sijaitsevassa Taimelan koulussa on otettu uudenlainen lähestymistapa koululaisten vanhempia vuodesta toiseen puhuttavassa asiassa eli koulukuvauksessa. Kun koulun kolmevuotinen valokuvaussopimus viime keväänä päättyi, heräsi henkilökunnalla ajatus kokeilla ottaa koulukuvat itse. Koulun tämän vuoden monialaiseksi oppimiskokonaisuuden aiheeksi valittiin valokuvaus ja projektin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi asetettiin vuoden koulukuvien ottaminen. Syyskuu oli valokuvaamisen kuukausi. Projektin avulla on opeteltu myös yrittäjyystaitoja ja kerätään rahaa kevään luokkaretkeä varten.

Koulukuvien hinnat ja suuret hinnankorotukset ovat puhuttaneet vanhempia. Monessa koulussa on päädytty esimerkiksi ratkaisuun, että edes kaverikuvia ei sallita ottaa, koska se eriarvoistaa koululaisia. Kaikilla perheillä ei välttämättä ole varaa otattaa koulukuvia lapsistaan – etenkin jos perheessä on useampi kouluikäinen lapsi. Taimelassakin tiedostetaan, että koulukuvat jättävät tärkeän muiston kouluajoista ja ovat oleellinen osa oppilaan koulupolkua.

MAINOS

Kivaa asiaa monelta kantilta

Rehtori Kirsti Joensuu tietää, että myös alakouluikäiset kuvaavat paljon kännyköillään. Monet viitos- ja kuutosluokkalaiset käyttävät sosiaalista mediaa ja heille kuvien ottaminen on arkipäivää.

– Kännyköiden kamerat ovat kohtuuhyviä ja on myös etu, että kamera on aina mukana ja kuvan toimittaminen eteenpäin on kätevää. Tästä syystä päädyimme siihen, että koulukuvaus toteutetaan kännyköillä.

Taimelan koulun oppilaat – esikoululaisista kuutosluokkalaisiin – sukelsivat valokuvauksen maailmaan valokuvaaja Valtteri Salon opastuksella. Salo sanoo olevansa mielissään siitä, että sekä oppilaat että koulun henkilökunta olivat todella motivoituneita. Plussaa oli myös se, että koulun väellä oli selkeä tavoite siitä, että he tekevät koulukuvia.

– Tämä helpotti minun työskentelyäni. Koulussa oli tehty omia ennakkotehtäviä ja käyty läpi eri asioita. Minun oli helppoa hypätä heidän junaansa. Minulla on voimakas kokemus, että asiat mitä me teimme, osuivat ja upposivat ja että koululla päästiin opetustehtäviin helposti mukaan.

Myös yksityiskuvia otettiin ulkona ja toteutuksessa käytettiin mielikuvitusta.

Taimelan koulun väki sai Salolta vinkkejä valokuvauksen tekniikasta ja myös taiteellisesta puolesta – esimerkiksi kuvien rajaamisesta, valotuksesta ja kuvakulmista. Oppilaat kuvasivat toisiaan erilaisissa ympäristöissä ja pohtivat, millaisina he haluavat kuvissa tulla nähdyiksi. Salo antoi miettimisen aihetta siitä, mitä kannattaa kuvata ja mitä kuvalla halutaan esittää. Yhdessä on pohdittu esimerkiksi kuvien käytön eettisyyttä eli missä ja mitä saa julkaista.

– Lapset ovat herkistyneet opetukselle. Kuvien taso on parantunut. Kuvia on rajattu ja taustat rauhoitettu. Tärkeintä projektissa on kuitenkin ollut löytää arvostavaa katsetta itseen ja toisiin. Olemme kaikki ainutkertaisia ja arvokkaita omina itsenämme, Joensuu muistuttaa.

Erilaiset koulukuvat

Taimelan koulun tämänvuotiset luokkakuvat eivät ole sieltä perinteisimmästä päästä. Oppilaat ovat saaneet pohtia, missä haluavat tulla kuvatuiksi. Viime viikolla koululla järjestettiin Kodin ja koulun ilta, jonka aikana perheillä oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä pehmolelu-, syys- ja lemmikkicornerissa. Valtteri Salo on käynyt vielä perehdyttämässä koulun väkeä kuvankäsittelyyn.

Kirsti Joensuu toteaa, että se mikä kuvausten teknisessä laadussa ehkä hävitään, voitetaan varmasti kuvien sisällössä.

– Oppilaiden suorittaman kuvauksen ja kuvien hinta on hyvin kohtuullinen. Jos koulukuvapaketin hinta on normaalisti noin 50 euroa, meidän kuviemme hinta on kovasti alle puolet. Mutta täytyy myös sanoa, että arvostus ammattikoulukuvaajia kohtaan on henkilökunnalla kasvanut. Sen verran työlästä on saada oppilasryhmä katsomaan samaan suuntaan hymyssä suin ja silmät auki.

MAINOS
Edellinen artikkeliLapsille hauskaa syyslomaviikolla Loma-aholla – kylätalo taittuu vaikka lasten synttärijuhlien pitoon!
Seuraava artikkeliSuomen menestys kasvaa lännessä