0.4 C
Alajärvi
tiistai 27.2.2024
MAINOS

Jenni Kuisti Vaasan vaalipiirin Vihreiden puheenjohtajaksi

Vaasan vaalipiirin Vihreät ry on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen vuodelle 2024
yhteiskuntatieteiden maisterin ja sosiaalityöntekijä Jenni Kuistin. Kuisti toimii
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustossa ja kaupunginvaltuutettuna Alajärvellä.

– Ensi vuonna keskitymme kolmiin vaaleihin: tuemme Pekka Haaviston
presidenttiehdokkuutta, kampanjoimme kesäkuussa järjestettävissä eurovaalissa sekä
teemme ehdokashankintaa vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleihin, jotka järjestetään
ensimmäistä kertaa samaan aikaan, Kuisti toteaa.

MAINOS

Piirin puheenjohtajana vuodet 2021-2023 toiminut Lotta Alhonnoro ei ollut enää
käytettävissä tehtävään. Hän jatkaa työtään kaupunginhallituksen jäsenenä Vaasassa ja
aluevaltuutettuna Pohjanmaan hyvinvointialueella.

– Olen tutkijana tottunut hakemaan työlleni suurinta mahdollista vaikuttavuutta. Olemme
kaudellani uudistaneet toimintaa ja saaneet innostuneita uusia mukaan. Nyt on aika siirtyä
eteenpäin myös henkilökohtaisista syistä johtuen. Kun yhden oven sulkee, uusia avautuu,
kertoo Alhonnoro.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät