Johanna Rannanjärvi kahvitellen kohti Hämeenkyröä

Johanna Rannanjärveä (oik.) kävi kahvittelun merkeissä tapaamassa runsas joukko kuntalaisia ja luottamushenkilöitä hänen viimeisenä työpäivänään Soinin kunnanjohtajana.
Mainos[adrotate banner="3"]

Soinin kunnanjohtajana kolmen vuoden ajan toiminut Johanna Rannanjärvi teki viimeisen työpäivänsä Soinissa joulun alla tiistaina. Tehtävänsä Hämeenkyrön kunnanjohtajana hän ottaa vastaan 15.1.

Johannan läksiäisiä vietettiin kahvittelun merkeissä, johon kutsuttiin paikalle niin yhteistyökumppaneita kuin kuntalaisiakin. Kutsua kuultiinkin hyvin ja kunnantalon kahvio ja Sali täyttyivät nopeasti kahvipannun poristua kahvit ensimmäisille kahvittelijoille.

MAINOS

Rannanjärvi sai vastaanottaa kahvittelun ohessa monia muistamisia ja kuulla kiitoksia sekä lukuisia kertoja toiveen siitä, että Soini ei jäisi kokonaan taakse. Näin ei käykään, vaan jatkossa Rannanjärvi perheineen lupaa olla aktiivisia kesäsoinilaisia. Yhteydet Soiniin eivät siis ole katkeamassa.

Kyynelittäkään viimeisestä työpäivästä Soinissa ei selvitty, sillä Rannanjärvi myöntää, että ne tulivat ensimmäisen kerran jo aamulla henkilöstön kanssa kahvitellessa.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliJPK haluaa lapset liikkumaan
Seuraava artikkeliAutoliiton hinausauto auttaa aina 24/7