-0.3 C
Alajärvi
perjantai 12.4.2024
MAINOS

Jaakko Anttilalle jalkapallotunnustus

Lappajärven Veikkojen jalkapallojaoston toiminnassa sen perustamisesta eli vuodenvaihteesta 2016–2017 alkaen mukana ollut Jaakko Anttila on palkittu Suomen Palloliiton Läntisen alueen Vuoden seuratoimijana.

Anttila kokee tunnustuksen arvostuksena pienessä seurassa tehtävää työtä kohtaan. LaVe:n jalkapallotoiminnassa puhaltaa myötätuuli. Toimintaa on 4–5-vuotiaiden Perhefutiksesta aina aikuisten futsal-joukkueeseen.

MAINOS

35-vuotias Jaakko Anttila on kotoisin Kokkolasta. Jalkapalloura alkoi isoveljen jalanjäljissä viisivuotiaana Kokkolan Pallo-Veikoissa, jossa hän pelasi 16-vuotiaaksi. Aikuisten tasolla hän on pelannut Kokkolassa, Oulussa ja Kortesjärvellä.

Valmennusoppia Anttila on saanut muiden LaVe:n jalkapallovalmentajien tapaan Palloliiton kouluttajalta. Viime vuodenvaihteessa hän kävi Valmentajan starttikurssin kuuden muun lavelaisen kanssa. Pari muuta seuran valmentajaa on käynyt vastaavan kurssin jo aikaisemmin.

– Näen kuitenkin, että minun tärkein tehtäväni on ollut organisoida jalkapallotoimintaa, löytää lisää toimijoita ja innostaa valmentajia. Vanhimmassa ikäluokassa on valmentajana pitkälle kouluttautunut ammattivalmentaja, UEFA:n B-valmennuskoulutuksen käynyt Josef Lomski. Nuorimpien harrastajien päästä on vastannut liikunta-alan ammattilainen Anssi Kuusela.

Myötätuuli puhaltaa

Jaakko Anttila kertoo Eija Mäntylän olleen vahva promoottori jalkapallotoiminnan aloittamiseksi Lappajärvellä. Jaoston keskiössä on toiminnan jatkuva kehittäminen.

Perhefutiksessa on harjoituksia viikoittain, samoin 6–7-vuotaikden jalkapallokerhossa ja 8–14-vuotiaille tarkoitetussa joukkuetoiminnassa. Lisenssipelaajia seurassa on oin 80.

Futsal-toiminta herätettiin viime talveksi. Miesten joukkue pelaa nelosdivarissa. Joukkueessa on viitisentoista pelaajaa ja toiset 15 harrastaa lajia kuntoliikuntana. LaVe isännöi viime viikonloppuna 14-vuotiaiden ja miesten futsal-turnausta, johon osallistui kahdeksan joukkuetta.

– Laji on tosi nopeatempoinen ja viihdyttävä. Suomi soveltuu hyvin futsal-maaksi, eikä harrastaminen jää olosuhteista kiinni.

LaVe:n futsal-miehet pelaavat sarjassa Ilmajoen, Alavuden, Kauhavan ja Alavuden joukkueita vastaan.

Myös tytöt ovat löytäneet jalkapalloharrastuksen. Seuran toiminnassa on mukana muutama hyvin aktiivinen tyttöpelaaja. 8–9-vuotiaissa on mukana useampi tyttö.

– Jatkossa pyrimme kuitenkin tarjoamaan tytöille yhä enemmän omia tapahtumia ja olemme osallistuneet Evijärven Urheilijoiden kanssa yhteisellä joukkueella muutamiin tyttöjoukkueiden turnauksiin, valottaa Anttila.

Puitteet jalkapallon harrastamiseen ovat Lappajärvellä kohdillaan. Talvella treenataan Lappis-Areenalla. Areenan vieressä on kesäisin loistavassa kunnossa oleva nurmikenttä uusine maaleineen. – Ennen kuin nurmikenttä on saatu keväällä pelikuntoon, olemme päässeet harjoittelemaan Veikkolan pesäpallostadionin hiekkatekonurmelle. Tarjoamme talvella yhdessä Evijärven Urheilijoiden kanssa enemmän ja tavoitteellisemmin harjoitteleville lisäharjoitusmahdollisuuden Kauhavan POP-Areenalla.

Lisäpotkua yhteistyöstä

Ensi kesänä Lappajärven Veikoilla on Jaakko Anttilan mukaan junioreissa seitsemän omaa joukkuetta ja kaksi yhteisjoukkuetta Evijärven Urheilijoiden kanssa. Kuten monella pienellä paikkakunnalla, myös Lappajärvellä lapsimäärä pienenee ja edellytykset järjestää joukkueurheilua muuttuvat haastavammiksi.

– Meille on ollut tärkeää kasvattaa harrastajamääriä, jotta päästään vakiinnuttamaan niitä. Jossakin vaiheessa tullaan siihen, että meidän pitää hallitusti pienentää harrastajamääriä, kun ikäluokat pienenevät.

– Tähän haasteeseen olemme pyrkineet vastaamaan seurojenvälisellä yhteistyöllä.

Evijärven Urheilijoilla ja Lappajärven Veikoilla on yhteinen, opetus- ja kulttuuriministeriön Pallo pyörii Järviseudulla -hanke. Hankkeen puitteissa on käyty pitämässä viiden viikon ajan Perhefutista ja jalkapallokerhoa Vimpelin Vedon palloilukerhossa.

Alajärveltä käy jalkapallokärpäsen pureman saaneita junnuja harrastamassa Lappajärvellä. Anttila kertoo, että Järviseudun Pallokerhon toimijoiden kanssa on käyty keskusteluja siitä, miten seurat voisivat tehdä yhteistyötä jalkapallotoiminnassa.

Jalkapallojunioreille – kuten minkä muun urheilulajin nuorelle harrastajalle tahansa – esikuvat ovat tärkeitä.

Jaakko Anttilan nuoruusvuosien suosikkipelaajia olivat vuosituhannen vaihteen supertähdet David Beckham ja Ronaldo.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät