Kevät saa sisustuskärpäsen pörräämään

Verho- ja Mattotalon historia juontaa 22 vuoden päähän. Taina Kangas on toiminut yrittäjänä vuodesta 2011. Tyynynpäällisessä näkyvään Pala taivasta -kankaaseen on ikuistettu monelle tutut Lappajärven Nissinrannan kaksi puuta.
Mainos[adrotate banner="3"]

Kevään tullen, valon lisääntyessä omaa kotia alkaa katsoa tarkemmin ja uusin silmin. Pitkään käytössä olleet tekstiilit alkavat kyllästyttää. Pestään ikkunat ja tuumataan, että nuo vanhat verhot eivät enää sovikaan tuohon ikkunaan.

– Mieliala muuttuu sen verran, että tarvitaan yksinkertaisesti jonkin toisen värisiä verhoja. Ihmisillä on aika vahvoja mieltymyksiä siitä, mikä on talven tai kevään väri. Kevääksi aletaan laittaa vaaleampia tai heleämmän värisiä tekstiilejä, tietää Lappajärvellä toimivan Verho- ja Mattotalon yrittäjä Taina Kangas.

MAINOS

Heleyttä ja kepeyttä löytyy esimerkiksi värien valmistajana toimivan Pantonen Vuoden väriksi valitsemasta ja nimensäkin mukaisesti persikkaan viittaavasta peach fuzz -sävystä. Sitä näkyy niin vaatteissa, koruissa, meikeissä, astioissa kuin maalitehtaiden värikartoissakin.

Toiminta kehittyy

Tainan äidillä, Raijalla, oli pieni kangaskauppa Lappajärvellä. VM Carpetin perustaja Arto Viita-aho kysyi taitavaksi ompelijaksi tiedetyltä Raija Kankaalta, että alkaisiko tämä myydä kakkoslaadun mattoja.

Raija Kangas vuokrasi Maneesintieltä liikehuoneiston, jossa Verho- ja Mattotalo toimii edelleen. Tänä vuonna toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi 22 vuotta.

– Tuohon aikaan tuli sisustusbuumi television sisustusohjelmien ansiosta, muistelee Taina Kangas.

Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2011. Yritys myy nimensä mukaisesti verhoja ja mattoja sekä ompelukankaita ja -tarvikkeita. Ompelutarvikkeiden myyjät ovat Järviseudulla vähissä.

Korjausompelua Verho- ja Mattotalossa ei tehdä, mutta mielellään annetaan muiden muassa lappajärveläisen tai vimpeliläisen korjausompelijan yhteystiedot niitä vailla oleville. Toimintaa laajennettiin verkkokauppaan neljä vuotta sitten.

Toimintaa kehitetään uusille urille myös olemalla mukana Aisaparin Kulttuurikuokka-hankkeessa ja Visit Arctic Coast -hankkeessa, jossa etsitään kansainväliselle matkailulle pohjaa yhdessä Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n kanssa.

Käsityö kunniassa

Taina Kankaan mukaan nuoret ovat jälleen kiinnostuneet käsitöistä. Yksi tekee itselleen käyttövaatteita, toinen harrastukseensa liittyviä vaatteita ja asusteita.

– Ihmiset tekevät paljon itse – kankaista, langoista tai kuteista. Käsitöiden tekeminen on lisääntynyt kautta linjan. Korona on ollut ehkä tässäkin ponnahduslautana.

Moni lisää esimerkiksi itselle mieluisan tuolin käyttöikää uudistamalla istuinosan päällisen uudella kankaalla. Keinutuolin matolla tai toisella päällystyskankaalla saa uutta ilmettä sohvaan.

Nuoremmat sisustajat hakevat modernimpaa ja suoraviivaisempaa tyyliä. Kun ikä karttuu, alkavat ruusut näyttää hyviltä ja tekstiilien kuoseihin tulevat mukaan kukat. Vanhoihin taloihin halutaan usein tietyn aikakauden tyyliä. Verhomateriaaleina polyesteri, puuvillapolyesteri ja pellava ovat saaneet rinnalleen kierrätysmateriaalia sisältäviä kankaita.

– Etenkin nuoremmat asiakkaat kysyvät asustekankaita ostaessaan kankaiden vastuullisuudesta, valottaa Taina Kangas.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliSähkölaskun nitistämiseen on monia keinoja
Seuraava artikkeliELY-keskuksen tukea riittää vielä liki 9000 öljylämmityksen vaihtajalle