Etelä-Pohjanmaalla syyhytapaukset lisääntyneet, laitosepidemioilta vältytty

Etelä-Pohjanmaan alueella on todettu lisääntyvästi syyhyä kuten koko Suomessa. Tilanne on kuitenkin hallinnassa. Tällä hetkellä koko Suomessa esiintyy hyvin runsaasti syyhyä. Selkeää syytä syyhytartuntojen merkittävään lisääntymiseen ei tiedetä.

Syyhy on syyhypunkin aiheuttama erittäin kutiava ihottuma. Syyhy ei tartu kättelemällä, mutta 5-10 minuuutin mittaisessa ihokontaktissa se voi jo päästä leviämään. Valtaosa tartunnoista tapahtuu suorassa ihokontaktissa esimerkiksi perheissä, päiväkodeissa, kaveriporukoissa sekä seksikumppanien välityksellä. Syyhy voi levitä myös hoitolaitoksissa.

MAINOS

Etelä-Pohjanmaalla syyhydiagnooseja tehdään kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Vähiten syyhyä todetaan yli 65-vuotiailla. Syyhyn leviäminen liittynee runsaisiin kontakteihin toisten ihmisten kanssa. Syyhyä todetaan tasaisesti koko maakunnassa.

Tärkeintä on pyrkiä ehkäisemään taudin leviämistä. Mikäli havaitsee itsellään tai perheenjäsenellään syyhyyn sopivia oireita, tulee oireilevat henkilöt ja heidän lähipiirinsä hoitaa asianmukaisesti.

Syyhyn pääoire on kova kutina, joka on monesti voimakkaimmillaan iltaisin. Kutinan ja raapimisen jatkuessa etenkin sormiväleihin, kämmeniin, ranteisiin, nivustaipeisiin, kainaloihin, pakaroihin, jalkateriin ja jalkapohjiin ilmestyy punkkinaaraan kaivamia, 0,5–1 cm:n pituisia käytäviä.

Niiden toisessa päässä punkin saattaa erottaa pienenä tummana pisteenä. Osa potilaista on aluksi hyvin lieväoireisia ja taudin alkuvaiheessa käytäviä ei vielä näy lainkaan. Vartalolle ja raajoihin voi ilmaantua voimakkaasti kutisevia, punoittavia näppylöitä ja vesirakkuloita. Miehillä näppylöitä voi ilmaantua myös peniksen varteen tai kivespussiin.

Syyhytartuntaa hoidetaan joko voiteella, sisäisellä tablettilääkkeellä tai niiden yhdistelmähoitona. Apteekeista on saatavilla itsehoitolääkkeitä. Hoito toistetaan aina viikon kuluttua ensimmäisestä hoitokerrasta. Mikäli on epävarma syyhytartunnasta, itsehoitolääkkeet eivät poista kutinaa tai jo hoidettu kutina alkaa uudelleen, on syytä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Tartuntojen leviämisen estämiseksi on välttämätöntä, että tartunnan saaneen kaikki kontaktit hoidetaan yhtä aikaa. Perheenjäsenet ja muut lähikontaktit hoidetaan kahdesti 7–10 päivän välein taudin uusiutumisen ehkäisemiseksi.

On tärkeää hoitaa samassa taloudessa asuvat henkilöt samaan aikaan riippumatta siitä, kutiavatko he vai eivät. Niin estetään tilanne, jossa oireeton henkilö tartuttaa syyhyn jo hoidetuille perheenjäsenille uudelleen. Mikäli on epäilys, että syyhy on voinut levitä esimerkiksi yökyläilyn tai uusperheissä toisessa kodissa yöpymisen seurauksena, on myös näissä tilanteissa altistuneet hoidettava.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta löytyy potilaille annettava ohje syyhyn hoitoon kotona. Ohje löytyy osoitteesta https://www.hyvaep.fi/palvelu/ihotaudit-ja-allergologia/ kohtasta ”Potilasohjeet”.

Ohje kattaa yksityiskohtaiset ohjeet mm. kodin siivoussaneeraukseen, lääkehoidon toteuttamiseen sekä mahdolliseen jälkikutinaan.

Exit mobile version