Irwin -musiikkinäytelmä Karstulassa kesällä 2024!

Jarkko Järvenpää tulkitsee Irwinin roolia Karstulassa kesällä nähtävässä musiikkinäytelmässä.

Wanhat Wehkeet areenalla nähdään ja kuullaan kesällä tarina lapsesta, ystävästä, isästä ja puolisosta, Antti Hammarbergistä.

Soinilainen Jarkko Järvenpää tekee Irwinin roolin Wanhat Wehkeet areenalla Karstulassa esitettävässä Irwin musiikkinäytelmässä.

MAINOS

Jarkko kertoo tavanneensa Irwinin noin 10-vuotiaana pikkupoikana. – Olin kaverin luona yökylässä ja herättiin yöllä ihmettelemään keittiöstä kuuluvaa puheensorinaa. Siellähän Irwin istui toimittelemassa talon isännän kanssa. En kyllä ite tohtinut puhua Irwinille mitään, nauraa Jarkko.

– Mielestäni Irwinin hienoimpia lauluja ovat ”Maailma on kaunis” sekä ”Viimeinen laulu”. Toki myös monet kantaaottavat menobiisit Irwiniltä ovat hyviä. Nyt kun olen rooliin syventyessäni kuunnellut myös Irwinin alkutaipaleen lauluja, niin olen huomannut, että sieltä löytyy myös monia hienoja lauluja, suurelle yleisölle ehkä vähän tuntemattomiakin, Jarkko kertoo.

Irwin musiikkinäytelmän ohjaa Pasi Saarinen Saarijärveltä. Hän odottaa näytelmän tekemistä innostunein mielin.

– On suuri kunnia päästä työskentelemään tällaisen ”kansallisen monumentin” tarinan parissa näin hienolle näyttämölle ja näin mahtavan porukan kanssa, Pasi kertoo.

– Olin kymmenvuotias, kun Irwin kuoli. Muistan sen viikonlopun aamun kotona, kun uutistenlukijan asiasta ilmoittaessa taloon leijaili jonkin suuren uutisen tunne. Että nyt on tapahtunut jotain isoa. Ensin luulin tosin sen hollantilaisen jalkapallonpelaaja Koemanin menehtyneen, tämä kun oli lähempänä edellisenä kesänä jalkapallon MM-kisoja tiiviisti seuranneen lapsen maailmaa.

– Olen aina ollut kiinnostunut suurista aiheista ja pienistä ihmisistä ja Irwinin tarinassa mielenkiintoista on nimenomaan se Antti Hammarberg Irwinin hahmon takana. Irwin oli ensimmäisiä viihdetaiteen alttarille luotuja hahmoja, joka osin omasta halustaan, osin muiden halusta joutui aikamoiseksi pelinappulaksi. Myöhemmiltä ajoilta näitä tarinoita onkin sitten jo lukemattomia.

– On mahtavaa, että olemme saaneet Heikki Paavilaiselta oikeudet käsikirjoitukseen ja pääsemme kertomaan tämän tarinan. Irwinin tuotanto oli itselle entuudestaan ennen tämän projektin aloittamista päällisin puolin tuttua ja nyt olen syksyn mittaan perehtynyt aiheeseen syvemmin.

– Jonkinlaisena lähtökohtana ohjaukselle voi pitää sitä omaa kymmenvuotiaan Pasin kokemusta. Emme ole tekemässä tarinaa supersankarista, vaan lahjakkaasta ihmisestä, jonka tuotanto koskettaa tänäkin päivänä valtavaa määrää ihmisiä.

– Irwinin biiseissä on erittäin hienolla tapaa samaistumisen pintaa usealle suomalaiselle. Me yritämme esityksessä sukeltaa myös niiden vähemmän tunnettujen biisien taakse ja kertoa tarinan Antti Hammarbergistä; ystävästä, lapsesta, puolisosta ja isästä, kertoo Pasi.

Muissa rooleissa nähdään Jukka Paananen, Päivi Muhonen, Tarja Kultavuori, Seppo Koivisto, Heikki Lehisalo ja Arja Piilo. Liveorkesteria johtaa Markku Keski-Mäenpää. Orkesterissa ovat mukana myös Jari Huvila, Justus Järvenpää ja Elmeri Marjomäki.

Ensi-ilta on 29.6. kello 15. Esityksen tuottaa Viihdytysryhmä Vartiossa ry.

Exit mobile version