3.1 C
Alajärvi
sunnuntai 26.5.2024
MAINOS

Aisapari-foorumi katsoo tulevaisuuteen

Tiekartta vetovoimaan ja hyvinvointiin Aisaparin alueella on LakisAreenalla Vimpelissä 26. huhtikuuta järjestettävän Aisapari-foorumin teema. Aisapari ry:n perustamista tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Yhdistys perustettiin 26.4.1999.

Aisapari hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista oman alueensa parhaaksi: aktivoi, innostaa, tiedottaa, neuvoo ja toimii hankkeiden toteuttajien apuna. Aisapari rahoittaa yritysten, yhdistysten ja muiden yhteisöjen investointeja ja kehittämishankkeita.

MAINOS

Hankkeiden rahoittaja

Kuluneen 25 vuoden aikana Aisapari on rahoittanut yli 1000 hanketta! Kotiseudun kehittämiseen on kanavoitu kaikkiaan lähes 50 miljoonaa euroa, kun julkisen tuen lisäksi lasketaan mukaan hankkeiden omarahoitusosuus.

Hanketoimijat ovat pystyneet kattamaan osan omarahoitusosuudesta talkootyöllä, jota onki tehty noin 180 000 tuntia eli lähes sadan henkilötyövuoden verran!

Pienhankkeita eli Pikkolo-hankkeita on toteutettu teemahankkeina kaikkiaan 11, ja niihin on osallistunut 110 yhdistystä. Kylien tiloja ja toimintoja on kohennettu yhteensä 1,1 miljoonalla eurolla. Nykyään 2 000–8 000 euron pienhankkeet haetaan itsenäisinä hankkeina.

Rahoitettavien hankkeiden valinnasta vastaa Aisaparin hallitus, jossa ovat edustettuina alueen asukkaat, yrittäjät, yhdistykset ja paikallinen julkinen hallinto. Hallituksessa on edustajia alueen jokaiselta paikkakunnalta.

Elinvoiman puolesta

Hankevalinta perustuu Aisaparin kehittämisstrategiaan, joka on laadittu kentän tarpeiden ja toiveiden mukaan yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa.

Omissa hankkeissaan Aisapari toteuttaa alueen elinvoiman, vetovoiman, kestävän kehityksen ja monimuotoisuuden kannalta tärkeitä toimenpiteitä. Tärkeää on myös alueiden välinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Yhteistä hanketoimintaa on ollut parinkymmenen kotimaisen Leader-ryhmän kanssa ja kansainvälisiä kumppaneita on 27 kappaletta yhdessätoista eri maassa.

Juhlavuoden merkeissä järjestettävä Aisapari-foorumi on laatuaan ensimmäinen. Tapahtumassa tarkastellaan alueen nykytilaa ja suunnataan katsetta tulevaisuuteen Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2024 -teemojen kautta, jota ovat reitit ja risteykset, väylät ja verkostot.

Teemojen kautta pohditaan, mikä alueellamme on hyvää, missä on parannetavaa ja miten rakennamme alueen yhtenäisyyttä. Näemmekö alueen samalla tavalla kuin alueellemme toivotut mahdolliset muuttajat, ja miten risteävät polut nuorten elämässä opiskelujen jälkeen? Onko meillä tarjota sellaista, mitä paluuta miettivä toivoo tai tarvitsee. Mikä tuo vetovoimaa ja hyvinvointia eli pitovoimaa, pystymmekö vastaamaan haasteeseen?

Nostamme asioita esiin julkiseen pohdintaan. Kaikille tarjotaan mahdollisuus esittää mielipiteensä. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Aisaparin alueen kehittämisestä kiinnostuneet.

Aiheeseen johdattelee Suomen kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo. Keskusteluja ohjaa projektipäällikkö Anne Tastula Kansanvalistusseurasta.

Tapahtumapäivä alkaa ruokailulla kello 11. Kello 12 on Aisaparin vuosikokous. Vuosikokouksen yhteydessä jaetaan Vuoden Intoilu 2024 ja Vuoden Intoilija 2024 -huomionosoitukset. Aisapari-foorumin työpajat alkavat kello 13. Tilaisuus päättyy kello 16. Tilaisuuteen vaaditaan erillinen ilmoittautuminen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät