Lehtimäellä sijaitseva, nykyisin Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen hallinnoima ryhmäkoti Helmiina sulki ovensa viime perjantaina. Tieto tästä saavutti talon asukkaat edellisellä viikolla.
– Huhuja Helmiinan lopettamisesta oli kuultu jo aikaisemminkin, kertovat Lehtimäen vapaaehtoiset, jotka vuosien ajan ovat käyneet säännöllisesti Helmiinassa järjestämässä ohjelmaa ja tapaamassa asukkaita. Tieto siitä, milloin niin tapahtuisi, tuli asukkaille kuitenkin vain viikko ennen kuin heidän piti muuttaa pois kodeistaan.
Ryhmäkoti Helmiina on ollut paikka, jossa asukkaat ovat asuneet omissa huoneissaan ja maksaneet niistä vuokran. Talossa ei ole ollut henkilökuntaa, vaan kotihoito on palvellut asukkaita sinne heidän kotiinsa. Ateriat he ovat ostaneet kotipalvelulta ja he ovat maksaneet myös muun muassa siivouksesta.
Kodissa oli yhteiset oleskelutilat, keittiö ja sauna. Tilaa talossa olisi ollut kuudelle asukkaalle, mutta loppuvaiheessa heitä oli siellä kolme, kun yksi asukas muutti hiljattain Ilmajoelle. Uusia asukkaita ei ole otettu, vaikka kuulopuheiden mukaan tulijoita olisi ollut.
Helmiina on rakennettu 1990 sen jälkeen, kun Lehtimäelle ensin saatiin oma vanhainkoti. Vapaaehtoinen Aila Ahopelto muistelee, että oman vanhainkodin saaminen oli todella iso asia Lehtimäellä, sillä sitä ennen se oli ollut yhteinen Töysän kanssa.
Vanhainkodin valmistuttua pohdittiin, miten muualla laitoksissa olevat kymmenen lehtimäkäläistä pitkäaikaissairasta saataisiin takaisin kotikuntaan? Ratkaisu oli rakentaa tukiasuntoja uuden vanhainkodin läheisyyteen.
Tukiasuntoja saatiin rakennettua kahdeksan ja ne täyttyivät heti. Koska tämä määrä ei vielä riittänyt, otti silloisen Lehtimäen kunnan sosiaalitoimen viranhaltijat ja työntekijät sydämen asiakseen sen, että tarvittaisiin vielä kolmaskin rakennus.
– Silloin aloimme suunnitella Helmiinaa. Ideaamme luotettiin ja saimme valtionavustusta tällaisen yksikön rakentamiseen, jossa ihmiset voisivat asua yhdessä omissa huoneissaan, Ahopelto muistelee.
Helmiina toimi aluksi Lehtimäen kunnan omistamana, sittemmin se oli yksityisellä yrittäjällä 15 vuoden ajan ja yrittäjän eläköityessä palasi takaisin kunnalle ja nyt edelleen hyvinvointialueelle.
Miksi minua vielä kuljetetaan?
Kun tieto muutosta tuli, se oli kova isku talossa asuville Liisalle, Linnelle ja Arjalle. Kaikki naiset ovat vielä niin hyväkuntoisia, etteivät tarvitse ympärivuorokatista apua ja he ovat ulkoilleet itsenäisesti tutun kodin ympäristössä.
97-vuotias Linne kysyy suoraan, miksi häntä vielä kuljetetaan? Hän oli uskonut saavansa elää elämänsä loppuun omassa kodissaan ja tieto siitä, että viikon päästä häntä vietäisiin aivan vieraaseen paikkaan, oli järkytys.
Ainoa hyvä puoli Helmiinan asukkaiden kannalta muutossa oli se, että heidät kaikki siirrettiin samaan paikkaan, Attendon Maijalaan Lappajärvelle. Alajärveltä ja Kuortaneelta oleville naisille, jotka ovat asuneet jo pitkään Lehtimäellä, muutto oli kuitenkin hämmentävä, etenkin kun kaikki tapahtui niin nopeasti.
Helmiinassa naiset ovat viihtyneet hyvin, siitä oli tullut heille oma koti. Pienessä rauhallisessa yksikössä muiden asukkaiden kanssa on ystävystytty. Hyviä ystäviä on tullut myös vapaaehtoisista, jotka kävivät Helmiinassa säännöllisesti ja myös kotihoidon hoitajat olivat pitkältä ajalta tuttuja ja tunsivat jokaisen asukkaan haasteet.
Vapaaehtoiset Aila Ahopelto, Sisko Halonen ja Elma Salo toteavatkin, että asukkaista on tullut niin hyviä ystäviä, että heidän muuttaessaan vierailuja on tehtävä jatkossa myös Lappajärvelle. Pitkän välimatkan takia tapaamiset kuitenkin väistämättä harvenevat.
Vapaaehtoisten Helmiinassa järjestämien läksiäisten kynnyksellä Liisa, Linne ja Arja toteavat, että he ovat huolissaan ja peloissaan. Omasta kodista lähdetään pitkin hampain. Lähtö on vaikea.
Huolissaan ovat myös vapaaehtoiset. Vanhusten määrä lisääntyy ja hoitopaikkoja vähennetään. – Jatkossakin tarvitaan tällaisia hoitopaikkoja, joissa ei ole ympärivuorokautista hoivaa. Helmiina toimi hyväkuntoisissa tiloissa ilman omaa henkilökuntaa, joten sen jos minkä olisi ajatellut olevan myös taloudellisesti järkevä yksikkö, vapaaehtoiset pohtivat.
Tuula Jokiaho
