Ankkureille kaksi tappiota Pohjois-Karjalasta

Petteri Kortelainen oli sunnuntaina iskussa Kiteetä vastaan lyöden 5 juoksua. Kuva: Ville Vuorinen.
Mainos[adrotate banner="3"]

Ankkurit kävi Pohjois-Karjalassa viikonloppuna pelaamassa kaksi ottelua. Lauantaina Joensuu voitti ottelun täysin ansaitusti. Kiteellä Ankkurit oli sunnuntaina tilanteiden rakentelun osalta parempi, mutta Kitee nappasi voiton kotarissa.

Joensuu Ankkureita selkeästi parempi

Ottelun ensimmäisessä vuorossa tilanteilla ei joukkueet mässäilleet.

MAINOS

Toisessa vuorossa Joensuu onnistui siirtymään 1-0 johtoon Juho Toivolan lyönnillä. Ankkurien osalta juoksut jäi myös toisessa vuorossa näkemättä.

Kolmannessa vuorossa nähtiin Ankkurien ottelun ainokainen juoksu, kun Juho Ihamäki onnistui kotiuttamaan Pyry Alasen. Joensuu iski omalla vuorollaan jopa viisi juoksua. Onnistujina mailan varressa Toivola, Joosua Rättö, Iiro Nokkala ja Kasper Hämäläinen. 6-1 juoksu syntyi harhaheitolla, millä Henri Litmanen juoksi kotiin. Jakson loppulukemiksi jäi 6-1 numerot.

Toinen jakso Ankkurien osalta oli heikkoa peliä sisällä ja yhtään juoksua ei saatu tulostaululle. Joensuu iski jakson jokaisessa vuorossa juoksun. Ensimmäisessä vuorossa Toivola onnistui kotiuttamaan Konsta Kettusen. Toisessa vuorossa Joensuu onnistui kahdesti, kun Nokkala löi ottelun toisen juoksunsa ja Toivola myös onnistui jo kolmanteen otteeseen ja siirsi Joensuun 3-0 johtoon.

Jakson ja ottelun kahdesta viimeisestä lyödystä juoksusta vastasi kolmannessa ja neljännessä vuorossa Joosua Rättö. Joensuu vei ansaitusti ottelun jaksoin 2-0 (6-1, 5-0) Kolmostilanteet ottelussa merkattiin Joensuun hyväksi 22-6.

Sunnuntaina Kitee parempi kotarien jälkeen

Ottelun ensimmäisessä vuorossa Kiteen osalta ei tilanteita nähty. Ankkurit sen sijaan onnistui avamaan ottelun juoksutilin ensimmäisessä vuorossa siirtyen 0-3 johtoasemaan, kun Petteri Kortelainen löi kakkosjatkeelta pallon läpi kolmen juoksun arvoisesti.

Toinen vuoro sujui Kiteen osalta samalla kaavalla kuin ensimmäinen vuoro. Ankkurit onnistui omalla vuorollaan siirtymään 0-5 johtoon Juho Ihamäen ja Ville Keltikankaan kotiutuksilla.

Kolmannessa vuorossa Kitee rakensi palottoman ajotilanteen, mutta tilanne kuoli nopeasti, kun Elmeri Iivonen irroitti väärällä etenijän kolmoselta ja seuraavalla syötöllä kahden palon arvoisesti takaetenijät. Ankkurit iski kolmannessa vuorossa Kortelaisen lyönnillä jakson loppulukemiksi 0-6.

Toisen jakson ensimmäisessä vuorossa joukkueet pelasivat vahvaa ulkopeliä ja tilanteita ei syntynyt. Toinen vuoro ei tuottanut Ankkureille juoksuja, mutta Kitee onnistui avaamaan ottelun juoksutilinsä, kun ensimmäistä kertaa ottelussa lyömään päässyt Jiri Pippola löi etenijän kotiin.

Kolmannessa vuorossa Ankkurit onnistui Kortelaisen välilyönnillä avaamaan jakson juoksutilin. Kiteen jäädessä nollille omassa vuorossaan ratkaisevaan vuoroon lähdettiin 1-1 tilanteessa.

Ankkurit ei onnistunut ratkaisevassa vuorossa rakentamaan tilanteita, mutta Kiteen osalta tilanteiden rakentelu on hyvää ja Juho Keinäsen kotiutuksella Kitee vei jakson niukasti lukemin 2-1.

Kotiutuslyöntikilpailu ratkesi vasta toisilla jatkopareilla, missä Kitee oli parempi. Ottelu merkittiin Kiteen voittoon jaksoin 2-1 (0-6, 2-1, 4-3k).

MAINOS
Edellinen artikkeliYritykset junioreiden asialla Vimpelissä
Seuraava artikkeliKahvila Helmi toi erikoiskahvit Alajärvelle!