Alajärvellä on havaittu runsaasti sinilevää

Sinilevähiukkasia vedessä.
Mainos[adrotate banner="3"]

Etelä-Pohjanmaalla Ähtärin Ähtärinjärvellä havaittu hieman ja Peränteenjärvellä runsaasti sinilevää. Myös Alajärvellä on havaittu runsaasti sinilevää. Pohjalaismaakuntien merialueilla ei ole toistaiseksi lainkaan havaintoja.

Tiedot koskevat sinileväseurannan virallisia havaintopisteitä ja sinilevän esiintyminen on hyvin paikallista, sekä säätilan myötä muuttuvaa.

MAINOS

Kuluneen viikon sää on ollut pääosin poutaista ja lämmintä. Loppuviikosta on odotettavissa Ilmatieteen laitoksen mukaan lähipäivien hellelukemia alhaisempaa, mutta yli 20 °C. Pintavesien lämpötilat vaihtelevat 17–20°C tuntumassa, mutta tulevat todennäköisesti nousemaan lähipäivien aikana, mikä voi lisätä sinilevän esiintymistä.

Tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saavat sinileväkukinnat runsastumaan ja nousemaan vesipatsaasta vedenpintaan. Vähäinen sinilevämäärä esiintyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina ja rannalle ajautuessaa muodostaa kapeita leväraitoja.

Jos sinilevää on runsaasti, tyynellä säällä muodostuu levälauttoja. Tuulinen sää voi vaikeuttaa sinilevän havaitsemista, koska tuuli hajottaa lautat ja hiukkaset sekoittuvat veden eri kerroksiin.

Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jos vedessä on havaittavissa vihertäviä hiukkasia tai vihreäksi värjäytynyttä vettä, voi  suorittaa vesilasitestin. Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä noin tunnin kuluessa veden pinnalle.

Myös kepillä voi testata, onko kyseessä sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu levä, sinilevä ei taas tartu keppiin roikkumaan. Aina on hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä vettä tule käyttää sauna-, kastelu tai pesuvetenä, jos epäilee siinä olevan sinilevää.

Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.

MAINOS
Edellinen artikkeliSari Haapaniemen kesänäyttelyssä kukkii – sen jälkeen on viimein aika vetää henkeä
Seuraava artikkeliVeganni on Vimpelin erikoisuus