JPK:n futisjunnujen kausi päättyi juhliin

JPK:n jalkapallojuniorien kausi tarjosi koko porukalle runsain mitoin ilon ja kasvun hetkiä. Kuva: Elina Penninkangas.
Mainos[adrotate banner="3"]

Järviseudun Pallokerhon eli JPK:n vuosina 2015-2018 syntyneet jalkapallojuniorit ovat pelanneet koko kesäkauden menestyksekkäästi Palloliiton alaista sarjaa. Alajärvellä lasten innostus jalkapalloa kohtaan on ollut sen verran suurta, että sarjaa on pelattu peräti kahdella joukkueella, eli JPK Sinisellä ja JPK Valkoisella.

Pelikausi päättyi perjantaina 6. syyskuuta pidettyihin juhliin, jossa ensin pelattiin lasten ja vanhempien välinen ottelu, sitten nautittiin pizzasta sekä palkittiin kaikki kauden pelaajat.

MAINOS

– JPK on tähän saakka tunnettu ennen kaikkea jääkiekkoseurana, mutta tämän vuoden aikana meistä on tullut vahvasti myös jalkapalloseura, toteaa JPK ry:n puheenjohtaja Petri Koskenmäki.

Urheilullisesti JPK:n futisjunnujen ensimmäinen pelikausi sujui oikein mukavasti, maaliverkot pöllysivät ja voittoja saavutettiin vähän enemmän kuin tappioita.

– On ollut tosi hienoa nähdä miten pelaajamme ovat kehittyneet vuoden aikana niin yksilötaitojen kuin myös joukkuepelin osalta. Kyllä sellainen motivoi näin valmentajan näkökulmasta, sanoo valmentaja Mika Uusipaikka.

Joukkueenjohtaja Eveliina Joensuu sanoo, että päällimmäiseksi kaudesta jäi mieleen ilo lasten onnistumisista ja kasvusta.

– On saanut seurata kaikkien lasten osalta futistaitojen hioutumista, mutta ennen kaikkea ryhmässä toimimista ja kaveritaitojen kehitystä.

Joensuun mukaan juniorijalkapallon parasta antia ovat ne onnistumisen ja uskaltamisen kokemukset, jotka tukevat lasten oman kykeneväisyyden tunnetta ja toistuessaan kantavat pitkälle lapsuuteen ja nuoruuteen.

– Mukava on nähdä innostuksen palo pelaajien silmäkulmassa, kun he huomaavat, että uskalsivat ja osasivat, Joensuu sanoo.

Lapset ovat liikuntaharrastuksen ohella saaneet joukkueesta myös yhden uuden kaveriporukan. Näin eri kouluissakin olevat lapset tulevat keskenään tutuiksi.

– Kyllä näillä lapsilla on hirveä into yhdessä pelaamiseen ja maalintekoon. Alajärvi on hieno liikuntakaupunki, ja meidänkin perheessä on tosi merkityksellistä, että nyt täällä on muiden lajien ohella lasten jalkapallokin näin vahvoissa kantimissa, sanoo joukkueen tiedottaja Jukka Vuorio.

– Samalla tässä on vuoden aikana käynyt hyvin selväksi, että lajissa kuin lajissa lasten harrastuksen laadukkaan toteutumisen taustalle tarvitaan riittävän paljon riittävän sitoutuneita aikuisia. JPK-junnujen vanhempien kanssa yhteistyö on toiminut hyvin ja sitä tarvitaan jatkossakin, Vuorio lisää.

Sarjapelien lisäksi JPK kävi vuoden aikana pelaamassa myös yksittäisiä turnauksia Seinäjoella, Lappajärvellä ja Kauhavalla. Kauden kuluessa on ollut hienoa samalla nähdä, että lasten jalkapalloharrastukseen panostetaan monella paikkakunnalla.

Nyt pelatun P8-ikäisten kauden jälkeen JPK aloittaa täysin palkein myös P10-joukkueen toiminnan. P8- ja P10 -joukkueiden taustalta löytyvät valmentajat Mika Uusipaikka, Toni Ojajärvi ja Minna Kangastupa, joukkueenjohtaja Eveliina Joensuu, rahastonhoitaja ja valmentaja Jenni Siljamäki sekä tiedottaja Jukka Vuorio. Pelaajien nimet ja yksittäiskuvat löytyvät netistä osoitteesta www.jpk-ry.com/joukkueet/8837.

JPK P8 haluaa vielä kiittää onnistuneen kauden mahdollistamisesta sponsoreita ja yhteistyökumppaneita, joita päättyneellä pelikaudella olivat Eko-erotus, Yli-Mannilan tila, Alajärven lämpö, Fit Factory, Fysio Järviseutu, Järviseudun pelletti, Kohiwood, Uplake Automation, Kuljetusliike Tynjälä, Powertruck Show ja Kesport Alajärvi.

Futisjunnujen talvikauden treenit alkavat Alajärven Pallohallissa torstaina 19. syyskuuta.

Ensi kesän pelikaudella osallistumme Palloliiton sarjoihin P8- ja P10-joukkueilla ja kohtaamme turnauksissa joukkueita ympäri Etelä-Pohjanmaata. Seuraa joukkueen tiedotusta Instagramista tililtä jpk_p8p10_jalkapallo ja pysyt perillä kuulumisistamme myös läpi talven.

Jukka Vuorio

Edellinen artikkeliKokemus omasta taloudellisesta tilanteesta jakautunut
Seuraava artikkeliUusi päällyste täyttää toiveet