Aalto-viikolle kehuja ja kiitoksia

Graafikko Tuure Äikäksen kädenjälki näkyi tienvarsimainoksissa ja muussa graafisessa ilmeessä. Taustalla oleva Aallon suunnittelema nuorisoseurantalo toimi Aalto-viikolla useamman tapahtuman näyttämönä.
Mainos[adrotate banner="3"]

Kymmenen päivää kestänyt Alvar Aalto -viikko tarjosi kävijöilleen yli 80 erilaista tapahtumaa. Teemaviikko oli yleisön mieleen, ja monien tapahtumavieraiden mielissä on palautteen mukaan välkkynyt toiveita vuosittaisesta, Alvar Aaltoon liittyvästä tapahtumasta. Elinvoimajohtaja Jaakko Aninko valottaa, että suunnitteilla on pienimuotoisempi Aalto-tapahtuma, mutta asiaa ei ole vielä päätetty.

– Virallinen Aalto-viikko palaa Alajärvelle, kun kaupunki toimii jälleen Aalto-verkoston puheenjohtajana. Jos puheenjohtajakaupungeissa mennään järjestyksessä, on Alajärven vuoro 17 vuoden kuluttua.

MAINOS

Alajärvi kirjautti kahdeksatta kertaa järjestetyn Alvar Aalto -viikon yleisöennätyksen, 12259 kävijää. Edellistä ennätystä piti hallussaan Turku noin 6000 kävijällä. Alajärvellä kävijätavoitteeksi oli asetettu 9000.

Vuoden yhteisponnistus

Alkutahdit Alvar Aalto -viikon järjestelyille lyötiin viime vuonna heinäkuussa. Elinvoimajohtaja Aninko ja tapahtuman tuottajana toiminut yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä tekivät teemaviikon raamit ja kustannusarvion. Asia laitettiin elinvoimalautakunnan päätettäväksi, joka hyväksyi tapahtuman talousarvion.

Myös kaupunginhallitukselta ja -valtuustolta tuli vihreää valoa. Pikkutarkempi suunnittelutyö alkoi valtuuston päätöksen jälkeen: muodostettiin markkinointi-, luento-, ohjelma- ja turvallisuustyöryhmät sekä somistus- ja koristelutyöryhmä. Työryhmissä oli kaupungin työntekijöitä. Kevään aikana saatiin palanen kerrallaan kuntoon. Tapahtuman onnistumiseen vaikutti myös yhteistyö eri yhdistysten ja seurojen kesken.

Alvar Aalto -viikon markkinointi käynnistettiin jo vuosi sitten Kotkassa järjestetyllä Aalto-viikolla. Markkinointi oli monikanavaista ja kehittyi sekä tehostui matkan varrella. Markkinoinnin aktiivisuutta lisättiin tapahtuman lähestyessä. Tämä näkyi laajassa näkyvyydessä ja ennätyksellisessä kävijämäärässä.

Kiitosta sisällöstä

Perisuomalaisen tavan vastaisesti Alvar Aalto -viikko sai vuolaita kiitoksia. Jaakko Aninko kertoo, että kiitosta alkoi tulla jo ennen varsinaisen tapahtuman alkua esimerkiksi tienvarsimainoksista.

– Aalto-säätiöltä tuli erityiskiitos Aalto-viikon laadukkaasta ohjelmasta.

Alajärvellä tehdään töitä, että Aalto-kohteiden arvostus nousisi ja tietoisuus paranisi. Arkkitehdit ja muut asiantuntijat viestittivät kaupungin suuntaan, että kohteiden arvostus on kasvanut. Aninko kertoo, että Aalto-viikolla mukana olleet arkkitehtuuritutkijat ilmaisivat kiinnostuksensa palata Alajärvelle tutkimaan kohteita tarkemmin, mikä osoittaa tapahtuman syvällisen vaikutuksen arkkitehtuurin asiantuntijayhteisössä.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen haluaa kiittää niin vierailijoita kuin kaikkia ohjelman toteuttamiseen osallistuneita, sillä lähes koko kaupunki oli mukana tapahtuman järjestelyissä. Koivunen nosti myös esiin Alajärven ylpeydenaiheen, kaupungin Aalto-kohteet, jotka ovat todella monipuolisia. Lisäksi ne ovat merkittävä osa sekä paikallista että kansallista kulttuuriperintöä.

Kolmellatoista Alvar Aalto -kohteella olisi mahdollisuus tavoitella pääsyä Unescon maailmanperintölistalle. Alajärven Aalto keskus ei ole kohteiden joukossa: Aalto Säätiö oli valinnut Seinäjoen edustamaan Aallon suunnittelemia hallinnollisia keskuksia.

– Aalto Säätiö oli valinnut Unescon listaan Seinäjoen. Vaikka Alajärvi ei päässyt aalto Säätiön 13 kohteen joukkoon, on Unescon status olemassa, sillä kohteet ovat osa Unescon Kraatterijärvi Geoparkia. Vaikka geoparkeissa mennään geologia edellä, sinne kuuluu myös kulttuuriperintökohteita.

– Aallon kohteet ovat erinomaisia siinäkin, että luonto on vahvasti inspiroinut Aaltoa esimerkiksi Alajärven hallintokeskuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa siihen maisemaan sopivaksi. Alajärvelle on satanut kiitosta elo-syyskuun vaihteessa vietetystä Alvar Aalto -viikosta.

Virpi Poikelin

Edellinen artikkeliSoini haluaa säilyttää oman apteekkinsa
Seuraava artikkeliUuden Sale Lehtimäen avajaiset 10.10. kello 10!