Unelmasta totta – Jaana Kontkanen julkaisi omaperäisen kirjan kuolevaisuudesta ja huumorista

Soinista kotoisin oleva Jaana Kontkanen on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ja julkaissut esikoisteoksensa Memento mori – muista kuolevaisuutesi. Seinäjoella nykyisin asuva Kontkanen kuvailee kirjaa kokoelmaksi lyhyitä, elämänmakuisia tarinoita, joissa kuljetaan huumorin ja syvällisyyden rajamailla.

Kontkasen juuret ovat vahvasti Soinissa, vaikka elämä vei hänet työn perässä pariksi vuosikymmeneksi Etelä-Suomeen. Sittemmin hän palasi takaisin kotiseudulleen, kunnes muutti muutama vuosi sitten lastensa perässä Seinäjoelle.

MAINOS

Kirjan syntyminen on ollut pitkä prosessi – ennen kaikkea henkinen.

– Kirja oli todella kauan hiljainen unelma, joka kulki mukana vähän joka tilanteessa. Jossain vaiheessa päätin, että nyt on aika tehdä se, eikä vain miettiä kymmenen vuoden päästä, että ”olis pitänyt”, Kontkanen kertoo.

Kallopari Kari ja Mari

Teoksen keskiössä seikkailee erikoinen kaksikko, kallopari Kari ja Mari. Hahmojen taustalla on Kontkasen oma kiinnostus pääkalloihin.

Kirjanjulkistustilaisuuden kattaus oli yhtä persoonallinen kuin julkaistava kirjakin!

– Ne edustavat minulle tasa-arvoa. Kun naamanahka riipaistaan pois, ollaan kaikki samannäköisiä. Nykyajan ulkonäkökeskeisessä maailmassa se korostuu entisestään.

Kirja yhdistää elämän rajallisuuden teemoja ja huumoria tavalla, joka ei synkistele, mutta ei myöskään kevennä liikaa.

– Jos menin liian syvälle, teksti tuntui raskaalta. Jos taas vitsailin liikaa, pointti hävisi. Ehkä tasapaino syntyi siitä ajatuksesta, että elämä on samaan aikaan hyvin merkityksellistä ja vähän koomista.

Kontkanen toivoo kirjan herättävän lukijoissa oivalluksia ja rohkeutta tarttua hetkeen.

– Kuolevaisuus ei ole pelkkä synkkä varjo, vaan myös maailman paras tekosyy elää vähän rohkeammin. Ottaa vaikka se keksipaketti kaapin perältä eikä säästellä sitä johonkin erityiseen hetkeen, hän naurahtaa.

Tekoäly kuvittajana

Kirjan kuvitukset ovat syntyneet tekoälyn avulla, mikä toi projektiin oman jännityksensä.

– Se oli pelottavaa mutta myös kiinnostavaa. Välillä tekoäly loi jotain yllättävän nerokasta, ja välillä kuvassa oli viisi silmää ja kolme kättä. Ei se onneksi osaa ajatella liian oikein, Kontkanen kuvailee.

Teksti ja kuvat syntyivät selkeässä järjestyksessä: ensin tarina, sitten mielikuva ja lopulta kuva.

Mukana kirjassa on myös erityinen hahmo – sarkastinen hämähäkki, jonka on piirtänyt Kontkasen poika.

– En halunnut siitä tekoälyn näköistä, vaan eleettömän piirrosversion. Poikani astui tässä kohtaa kuvaan, ja hämähäkki tuo mukaan kuivahkoa sarkasmia.

Kirjoitusprosessi kulki pitkälti kävelylenkkien rytmissä.

– Tarinat syntyivät kävellessä. Välillä kehittelin matkalla jopa täysin uuden elämäntarkoituksen, mutta saatoin unohtaa sen kotiin päästyäni. Siksi oli pakko ottaa sanelija käyttöön.

Omakustanne vaatii moniosaajaa

Omakustanteen tekeminen oli monivaiheinen ja välillä haastavakin prosessi.

– Kun samaan aikaan on kirjoittaja, kustannustoimittaja, markkinointitiimi ja asiakaspalvelu, joutuu ottamaan kaiken haltuun. Kukaan ei ole sanomassa, mitä pitää tehdä – mikä kuulostaa aluksi ihanalta, kunnes tajuaa, että nyt ei oikeasti kukaan ole sanomassa, mitä pitää tehdä.

Valmis kirja on kuitenkin tekijälleen merkittävä saavutus.

– Merkityksellisintä oli se hetki, kun tajusin, että tämä ei ole enää pelkkä ajatus, vaan asia, jonka vien loppuun asti.

Teoksen taitosta vastaa Mainostoimisto Ikonos Alajärveltä, josta Kontkanen haluaa antaa erityiskiitokset.

– Taitto on niin hieno, että olen siitä vieläkin ihan pöllämystynyt.

Tulevaisuudessa uusia projekteja saattaa vielä syntyä, vaikka esikoisteos veikin voimat.

– Takki oli aika tyhjä kirjan jälkeen, mutta ehkä kalloparin serkun, KalloBalin, tarina jatkuu vielä joskus.

Kontkasella on myös viesti lukijalle, joka tarttuu kirjaan ensimmäistä kertaa:

– Ei hätää. Minäkään en alun perin tiennyt, mihin olin ryhtymässä. Avoimin mielin eteenpäin – ruman kuoren alta voi löytyä jotain herkkää ja kaunista.

Kirjaa voi tiedustella sosiaalisen median kautta ”Kari ja Mari, kallopari” -sivuilta sekä sähköpostitse.

Tuula Jok



sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät