Mikko Vainionpää pelinjohtajaksi

Alkukauden toisena pelinjohtajana toiminut Mikko Vainionpää siirtyy Alajärven Ankkurien superpesisjoukkueen ensimmäiseksi pelinjohtajaksi ja ottaa viuhkan käteensä

Kyseessä on seuran ja valmennuksen yhteinen päätös joukkueen herättämiseksi. Seura tarkentaa asioita lähipäivinä ja tiedottaa niistä erikseen. 

MAINOS

Tappio kotiareenalla perjantaina

Alajärven Ankkurit ja Hyvinkään Tahko kohtasivat perjantaina Saltex Areenalla. Tahko hallitsi täysin ensimmäistä jaksoa. Toisella jaksolla Ankkurien sisäpeli piristyi, mutta kotiutusyritykset jäi piippuun. Tahkolle merkattiin ottelusta voitto jaksoin 0-2 (0-6, 0-2)

Ensimmäinen jakso täysin Tahkon hallintaa. Ankkureilla oli vaikeaa sisäpelissä.

Ankkurit aloitti ottelun sisävuorolla. Vuoro ei mennyt kovinkaan hyvin ja kolme paloa oli nopeaa taululla. Tahko onnistui heti ensimmäisessä vuorossa iskemällä kaksi juoksua ja niiden lyöjiksi merkattiin Valentin Ikonen ja Santtu Patova.

Toisessa vuorossa Ankkurit onnistui rakentamaan ensimmäiset kotiutustilanteet. Ensimmäisestä yritykestä ei juoksua syntynyt eikä myös toisesta, sillä Tahkon lukkari Petteri Alanen irroitti etenijän kolmoselta ja tilanne kuoli siihen. Tahko onnistui toisessa vuorossa jälleen kahdesti ja samat miehet onnistui mailan varressa, kun Ikonen sekä Patova kotiuttivat tilanteeksi 0-4.

Kolmannessa vuorossa Ankkureilta ei tilanteita nähnyt. Tahkon sisävuorolla Juha Niemi kiskaisi Ankkurien takakentältä pallon läpi kahden juoksun arvoisesti siirtäen vieraat 0-6 johtoasemaan. Samat lukemat jäi myös jakson loppulukemiksi, kun Ankkurien neljäs vuoro päättyi nopeasti kolmeen paloon.

Ankkurit piristyi toisella jaksolla, mutta kotiutusyritykset jäivät piippuun.

Tahko aloitti myös toisen jakson hyvin iskemällä heti ensimmäisessä vuorossa Niemen ja Samu Kyhyräisen lyönneillä Tahkon 0-2 johtoon. Ankkurit onnistui omalla vuorollaan järjestämään kaksi kotiutustilannetta, mutta Petteri Kortelaisen ja ensimmäistä kertaa Ankkureissa esiintyneen Jiri Joukaisen yrityksillä ei juoksuja syntynyt.

Ankkureilta nähtiin toisessa vuorossa ottelun paras ulkovuoro ja Tahko jäi nollille. Ankkureilla oli jälleen mahdollisuus avata ottelun juoksutili omalla sisävuorollaan, mutta Tahkon ulkokenttä puolusti hyvin useaman kotiutusyrituksen ja kahden vuoron jälkeen vierasjoukkueen 0-2 johtoasema säilyi.

Kolmannessa vuorossa jatkui sama kaava kuin toisessa vuorossa. Ankkurit pelasi hyvää ulkopeliä ja rakenti omalla sisävuorollaan hyvin tilannetta. Juoksuja kuitenkaan ei jälleen nähty. Seeti Surakan kolmosraja pienellä oli juoksu lähellä, mutta tilanteesta erittän niukka palo kotiin.

Jakson viimeiseen vuoroon mentiin Tahkon 0-2 johtoasemassa. Samat lukemat jäivät myös jakson loppulukemiksi, kun kumpikaan joukkue ei tilanteilla mässäilly. Ottelun lopputulokseksi merkattiin Tahkon voitto 0-2 (0-6, 0-2).

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät