Alajärvellä päästään elokuun alussa seuraamaan harvinaista tapahtumaa, kun ensimmäisillä Alajärven Pitopäivillä järjestetään puunveiston kilpailut. Hotelli-ravintola Alvariinin ympäristössä 1.–2. elokuuta järjestettävään tapahtumaan saapuu viisi Suomen kärkeen kuuluvaa puunveistäjää, joiden joukossa on myös MM-kultamitalisti Timo Nevalainen.
Puunveistokilpailujen käytännön järjestelyistä vastaava ITE-taiteilija Tapio Autio pitää tapahtumaa poikkeuksellisena erityisesti alueen näkökulmasta.
– Näillä seuduin tällaista ei juuri nähdä. Yksittäisiä veistäjiä tai työnäytöksiä on joskus tapahtumissa, mutta viiden huippuveistäjän kokoontuminen samaan paikkaan on harvinaista, hän sanoo.
Suurempia veistäjäjoukkoja nähdään yleensä Itä-Suomen Karhunveistoviikolla, pohjoisen tapahtumissa sekä puunveiston SM-kilpailuissa.
Alvar Aalto teemana
Kilpailut käydään kaksiosaisina. Lauantaina järjestetään kutsukilpailu, jossa veistäjillä on käytössään kahden metrin mittainen pölli ja aikaa työn tekemiseen 7–8 tuntia. Sunnuntaina vuorossa on pikakilpailu, jossa metrin mittaisesta pöllistä on muotoiltava teos kahdessa tunnissa.
Kilpailun teemaksi on valittu Alvar Aalto. Autio uskoo kuitenkin, että veistäjien omat tyylit näkyvät töissä vahvasti.
– Perinteisten eläinveistäjien töissä varmasti jokin eläinkin kurkkii mukana, hän arvioi.
Kilpailuun osallistuvat Suomen Puunveistäjät ry:n jäsenet ovat kokeneita ammattilaisia, jotka tekevät runsaasti myös tilaustöitä. Juuri siksi kilpailu tarjoaa yleisölle harvinaisen mahdollisuuden seurata korkeatasoista puunveistoa lähietäisyydeltä.
Taidetta moottorisahalla
Vaikka lopputulokset ovat näyttäviä, niiden syntyminen vaatii sekä taitoa että kestävyyttä.
– Kun puuta työstetään kahdeksan tuntia moottorisahalla, pitää tekijällä olla hyvä kunto, Autio huomauttaa.
Työ alkaa suurilla moottorisahoilla tehtävillä karkeilla leikkauksilla. Vähitellen sahat vaihtuvat pienempiin ja yksityiskohtaisempiin työkaluihin, jolloin veistoksen lopullinen muoto alkaa hahmottua myös katsojille.
Kokeneiden veistäjien työskentelyä seuraava yleisö pystyy usein jo varhaisessa vaiheessa arvaamaan, millainen teos puupöllistä on syntymässä.
SM-kisatkin kiinnostaisivat
Autiolla on kokemusta puunveistokilpailujen järjestämisestä jo ennestään. Hän on ollut mukana järjestämässä kaksia kilpailuja, joista toiset pidettiin Kivitipussa noin kolme vuotta sitten.
Alueelle on tarjottu myös puunveiston SM-kilpailujen järjestämistä. Autio näkee niissä mahdollisuuden rakentaa merkittävä tapahtuma.
– SM-kisat olisivat sellainen tapahtuma, josta voitaisiin saada todella iso kokonaisuus. Se vaatisi kuitenkin paljon talkootekijöitä, jotta järjestäminen olisi mahdollista.
Autio itse innostui puunveistosta toden teolla noin neljä vuotta sitten, vaikka oli kokeillut lajia jo aiemminkin. Kiinnostus erilaisiin taiteenlajeihin on kuitenkin vienyt häntä moniin suuntiin.
– Minulla on monipuolista hulluutta eri taiteenlajeihin, hän toteaa. Tällä hetkellä hänen kiinnostuksensa on suuntautumassa myös kiviveistoon.
Tuula Jokiaho


