Vimpelin iäkkäille ja ikääntyville arjen kohtaamisia tarjoavan tapahtumaviikon yhtenä tilaisuutena oli Juha Vihriälän tapaaminen kirjastolla. Vihriälä kertoi kuulijoilleen kirjoittamisen voimasta ja siitä, miten kirjoittaminen on muuttanut hänen omaa tapaansa katsoa elämää ja ihmisiä.
Vihriälän mielestä kirjoittaminen kannattaa, vaikka tekstejä ei olisi tarkoitus julkaista tai näyttää kenellekään. Kirjoittaminen auttaa ymmärtämään paitsi itseä myös muita. Kun ajatuksia joutuu pukemaan sanoiksi, ne järjestyvät, ja samalla oma käsitys erilaisista asioista ja ilmiöistä voi muuttua.
Vihriälän omassa elämässä kirjoittaminen sai aivan uuden merkityksen siinä vaiheessa, kun sairaus pysäytti hänet.
MS-diagnoosin hän sai vuonna 2019. Keväällä 2020 tullut raju pahenemisvaihe vei kuntoa nopeasti alaspäin. Kävelykyky katosi ja sairaus vaikutti myös kognitioon.
– Minulle tuli pysähdys ihmisen elämän äärelle. Sain miettiä, mikä ihminen oikein on.
Pysähdyksestä alkoivat syntyä aforismit ja Astian makua -nimellä Facebookissa ja Instagramissa julkaistut ajatukset.
Sairaus muutti näkökulmaa
Vakavista aiheista puhuessaan Vihriälän lämmin huumori ja itseironia ovat jatkuvasti läsnä. Sairaus on vienyt häneltä paljon, mutta samalla se on pakottanut katsomaan monia itsestään selvinä pidettyjä asioita uudella tavalla.
Vihriälä pohti kirjastolla, mitä tapahtuisi, jos hän nyt yhtäkkiä paranisi. Sairauden aikana on tullut opittua paljon elämästä ja ihmisistä, mutta jos entinen elämä yhtäkkiä palaisi, opit saattaisivat unohtua yllättävän nopeasti.
Sairastuminen on saanut pohtimaan esimerkiksi sitä, mikä ero lopulta on säälillä ja myötätunnolla.
Vihriälä toivoo aforismiensa saavan ihmiset huomaamaan paremmin kaiken sen hyvän, joka omassa elämässä jo on.
Ihmisellä on helposti tapana keskittyä siihen, mikä on huonosti. Silloin moni hyvä asia jää näkemättä vain siksi, että siihen on niin tottunut.
– Miksi emme voisi aamulla iloita vaikkapa vain siitä, että pystymme edelleen kävelemään?
Vihriälälle itselleen kävelyreissut ovat enää muistoja.
– Emme huomaa kaikkia hienoja asioita, kun ne ovat meille niin tavallisia.
Vihriälä muistutti myös, että jokaisella ihmisellä on omat vaikeutensa ja kipeät asiansa, vaikka niitä ei ulospäin näkyisikään. Muille näytetään usein vain oma julkisivu.
Juuri vaikeat asiat voisivat hänen mukaansa kuitenkin olla ihmisten välillä kaikkein aidointa kosketuspintaa.
Ystävät tekivät ajatuksista kirjan
Kun Vihriälä oli kirjoittanut aforismeja pari vuotta, tutut alkoivat sanoa, että niistä pitäisi tehdä kirja.
Vihriälä yritti itse saada kirjaprojektia eteenpäin, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Lopulta hänen siskonsa mies sai ajatuksen työryhmästä, joka ottaisi projektista vetovastuun.
Ystävät valitsivat kirjaan tulevat aforismit, Vihriälän vaimo teki kansikuvan ja kirjan nimen, ”Varjo on merkki valosta”, keksi kirjan painaneen ammattilaisen vaimo luettuaan kirjaan valitun sisällön.
Kun valmis kirja sitten ensimmäisen kerran päätyi Vihriälän käsiin, olo oli hieman ällistynyt.
Tämähän on ihan oikea kirja.
Keväällä 2025 julkaistuun kirjaan koottiin Vihriälän aforismeja, joissa vakaviakin asioita katsotaan usein huumorin pilkahdus mukana.
Eri mieltä saa olla
Vihriälä puhui kirjastolla myös nykyisestä keskustelukulttuurista. Hän harmitteli sitä, kuinka sosiaalinen media on osaltaan hajottanut ihmisten kykyä keskustella keskenään.
Omaa mielipidettä halutaan korostaa, mutta samalla toisen näkökulman ymmärtäminen jää helposti sivuun.
– Eri mieltä oleminen ei haittaa, mutta olisi suotavaa edes yrittää ymmärtää vähän toistakin.
Ajatus liittyy myös siihen, miksi Vihriälä pitää kirjoittamista tärkeänä. Kun omat ajatuksensa joutuu pukemaan sanoiksi, niitä joutuu samalla itsekin tutkimaan hieman tarkemmin. Silloin käsitys asiasta voi myös muuttua.
Kirjastolle Vihriälää kuulemaan kokoontunutta yleisöä kiinnosti myös se, onko ensimmäiselle kirjalle luvassa jatkoa.
Vihriälä myönsi, että jossakin vaiheessa jotakin on tulossa. Seuraava kirja voisi kuitenkin olla ensimmäistä laajempi kokonaisuus, jossa aforismien rinnalla olisi myös kertovaa tekstiä.
Tuula Jokiaho