Vanhan koulun aarteet vaihtavat omistajaa suuressa huutokauppatapahtumassa Lappajärvellä

Mainos[adrotate banner="3"]

Lappajärvellä järjestetään lauantaina 25. lokakuuta suuri huutokauppa ja myyntitapahtuma, johon kannattaa lähteä kauempaakin.
Myynnissä on nimittäin vanhojen koulujen kätköistä löytyneitä aarteita: sadoittain vanhoja opetustauluja, vanhoja karttoja ja jopa presidenttien kuvia! Luonnollisesti omistajaa vaihtaa myös mittava määrä pulpetteja ja erilaisia hyllyköitä, kuin vanhoja opetusvälineitäkin.
Lappajärven yhteiskoulun rehtori Matti Mäkelä kertoo, että kauppaa käydään Kirkonkylän vanhalla koululla, josta valtaosa tavarasta on peräisin. Sinne on myös vuosien varrella varastoitu aikaisemmin lopetetuilta kyläkouluilta turhaksi jäänyttä tavaraa.
– Tavaraa on paljon. Tarjolla uuteen käyttöön on vanhoja kalusteita, tuoleja, pöytiä, pulpetteja, kirjoja. Opetusvälineitä kuten televisioita, tietokoneita, diaheittimiä ja kopiokoneita.
– Karttoja on niinikään paljon. Niihin on ollut suurta kiinnostusta jo ennakkoon. Kuvatauluja on sadoittain, vanhimmat ihan kansakoulun perustamisesta 1800 -luvun lopulta saakka.
Kartoista ja kuvatauluista osa on todella arvokkaita ja ne pyritän seulomaan taulujen joukosta huutokaupattaviksi. Loput taulut, kuten monenlaista muutakin tavaraa, myydään valmiiksi hinnoiteltuna, koska huutokauppa-aika ei mitenkään riittäisi jokaisen tavaran erikseen myymiseen.
Tavoitteena on saada varastot tyhjiksi, koska vanhan kirkonkylän koulun kiinteistön tulevaisuudesta ei ole tietoa. Tapahtumasta voi siis tehdä todella edullisia löytöjä ja yhä lailla sieltä voi asiantunteva ostaja tehdä todellisia löytöjä.
Parasta koko tapahtumassa on se, että kaikki saadut varat tullaan käyttämään yhteiskoulun oppilaiden hyväksi, raha ei siis katoa kuntatalouden pohjattomaan kuiluun. Rahaa käytetään luokkaretkiin, uimareissuihin ja mahdollisesti ostetaankin jotain oppilaiden viihtyisyyttä parantamaan.
Tapahtuman järjestämisessä ovat oppilaat vahvasti mukana, sillä kyseinen lauantai on heille koulupäivä. kasiluokkalaiset pitävät puffettia ja muut oppilaat auttavat tavaroiden myynnissä ja huutokaupassa.
Kaikki maksut huutokaupassa tulee suorittaa käteisellä. Huutokauppa starttaa aamulla kello 9, mutta tavaroihin pääsee tutustumaan jo kello 8 alkaen ja silloin alkaa myös valmiiksi hinnoiteltujen tuotteiden myynti. Kannattaakin olla ajoissa paikalla, jotta ehtii napata mieluisat tuotteet ensimmäisenä itselleen!
Koulun väki toivookin, että kaikki kiinnostuneet lähtisivät paikalle sankoin joukoin. Tapahtuma on ositteessa Kotiahonkuja 5, Lappajärvi ja paikalle tullaan laittamaan myös opasteet.

Tuula Jokiaho

MAINOS
Edellinen artikkeliMikko Haukkala palaa Vimpeliin
Seuraava artikkeliPäätös lääkäripäivystyksestä uuteen käsittelyyn Alajärvellä