-6.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Juuso Mäkelän suksi luistaa hyvin

Juuso Mäkelän vapaan kisat ovat sujuneet alkukaudesta todella hyvin. Vuokatin Suomen Cupissa oli lähellä jatkopaikka miesten vapaan sprintissä ja viestissä Juuso pääsi aloittamaan Ounasvaaran Hiihtoseuran ykkösjoukkueen viestin.

Joukkue taisteli loppuun saakka kolmannesta sijasta, mutta hävisi loppusuoran taistelussa Jämsänkoskelle ja Vuokatin kakkosjoukkueelle lopullisen sijoituksen ollessa viides. Kaikkiaan viestiin osallistui 45 joukkuetta.

MAINOS

Suomen Cup jatkui Rovaniemellä viime viikon loppuna. Lauantain vapaan kisassa hiihdettiin 12,5 kilometriä ja Juuso hyvä vire jatkui, suksivalinta ja voitelu onnistui aika täydellisesti ja poika hiihti kovassa seurassa sijalle 41 kun mukana oli 82 mieshiihtäjää.

Sunnuntaina perinteinen 15 kilometriä toi Juusolle ensimmäiset miesten Suomen Cupin pisteet, sijoitus oli hienon hiihdon jälkeen 23. Perinteinen hiihto kulki nousujohteisesti loppuun asti ja vaikka sijoitus oli loistava jäi vähän jossiteltavaa.

Suksivalinta ei osunut aivan kohdalleen koska olosuhteet kisassa olivatkin paljon kylmemmät mitä oli ennustettu. Pojan sukset eivät tasaisella ja alamäki osuuksilla olleet ihan kärkihiihtäjien luokkaa, mutta toimivat ylämäkiosuuksilla kyllä hyvin.

Hieman paremmalla luistolla olisi kisassa hätyytelty jopa kymmenen parhaan kärkeä.

Ensi viikonloppuna Juuso hiihtää Kontiolahdella kaksi FIS kisaa ja sen jälkeen voi rauhallisin mielin keskittyä vähäksi aikaa harjoitteluun. SM-kisaruletti pyörähtää käyntiin tammikuussa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät