Kontkasen näyttely Soinin kirjastossa

Soinilaisen Jon Kontkasen kuvataidenäyttely on esillä kirjastossa tammikuun loppuun saakka. 19-vuotias Jon on harrastanut kuvataidetta pienestä pitäen.

– Innostuin piirtämisestä jo aivan pienenä. Varsinainen innostukseni syttyi yläkouluiässä. Huomasin, että piirtäminen on hyvä tapa ilmaista itseään. Hyvinä päivinä saattaa piirtää kaikkea hauskaa ja mieluista, kun taas huonoina päivinä tulee piirrettyä jotain ikävää tai kyseenalaista, jotta pahan olon voi purkaa pois passiivisesti.

MAINOS

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jon Kontkasen lukion kuvataideteoksia on esillä Soinin kirjastossa.

– Lukiossa Alajärvellä kuvataideinnostukseni kasvoi entisestään. Lukion resurssien ja hyvin varustettuun kuvataideluokkaan verrattuna kotonani ongelmana oli työvälineiden puute. Tämän vuoksi työt saattavat näyttää yksinkertaisilta, mutta mielestäni jokaisessa teoksessa on syvempi tarkoitus.

Kirjaston teokset koskettavat ”seitsemää kuolemansyntiä” sekä niiden ”ei niin realistisista” ruumiillistumaa. Lukion kuvataidetunneilla idea syntyi. Lapuilla jaettiin lainaus Raamatusta ja tehtävänä oli luoda teos sen pohjalta.

– Omassa lapussani lause liittyi synteihin ja anteeksiantamiseen. Työni valmistuttua sain opettajalta positiivista palautetta, joten jatkoin samantyylisten teosten tekemistä, vaikka teema vaihtuikin koko ajan, kertoo Jon. Nämä työt ovat esillä Soinin kirjaston näyttelytiloissa kirjaston aukioloaikoina.

Lukion päättäjäisissä Kontkanen sai kuvataiteesta diplomin. Tällä hetkellä Kontkanen suorittaa varusmiespalvelusta ja aikoo jatkaa kuvataideharrastusta jatkossakin.

Rami Puro

Exit mobile version