Vaihemaakuntakaavojen sisältöön muutoksia

Maakuntahallitus on päättänyt hyväksyä maakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmien muutokset vaihemaakuntakaavojen II ja III osalta.

Muutoksen taustalla vaikuttavat muun muassa kaavatyöhön liittyvien selvitysten laajuus ja monivai-heisuus, mikä on jonkin verran hidastanut etenkin turvetuotantoa ja suoluonnon suojelua koskevien teemojen valmistumista. Lisäksi epävarmuutta ovat aiheuttaneet jotkin Etelä-Pohjanmaan liitosta riippumattomat tekijät, kuten soidensuojelun täydennysohjelman valmistelussa valtioneuvoston ta-solla tapahtuneet muutokset.

Päätöksen mukaan vaihemaakuntakaavojen sisältöä uudistetaan siten, että vaihemaakuntakaavaan II jäävät teemat, jotka ovat nopeimmin etenemässä luonnosvaiheeseen. Vaihemaakuntakaavan II tee-mat ovat muutoksen jälkeen: kauppa, liikenne ja keskustatoiminnot.

Vaihemaakuntakaavasta II päätettiin siirtää myöhemmin valmistuvaan III vaihemaakuntakaavaan arvokkaiden kulttuurimaisemien teema, jonka osalta on tarpeen odottaa valtioneuvoston lopullista päätöstä valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista. Päätöstä voidaan odottaa aikaisintaan loppuvuonna 2015.

Lisäksi keskustatoiminnot päätettiin eriyttää kaupan teemasta omaksi kokonaisuudekseen, koska keskustatoimintojen merkinnällä ohjataan myös muiden kuin kaupallisten palvelujen sijoittumista.

Vaihemaakuntakaavaan III sisältyvät teemat ovat muutoksen jälkeen: turvetuotanto, suoluonnon suo-jelu, bioenergialaitokset, energiapuun terminaalit ja kulttuurimaisemat.

Matkailun kansainvälistymishankkeelle maakunnan kehittämisrahaa

Maakuntahallitus hyväksyi kokouksessaan Matkailun kansainvälistymisen ASKELMERKIT vuoteen 2018 -hankkeen osarahoitettavaksi maakunnan kehittämisrahalla. Hanketta hallinnoi Seinäjoen am-mattikorkeakoulu. Hankkeen kokonaistavoitteena on edesauttaa Etelä-Pohjanmaan matkailuelinkei-non kehittymistä ja alueen matkailun kansainvälistymistä.

Hankkeessa työstetään matkailun kansainvälistymisen toimintasuunnitelma kolmelle seuraavalle vuodelle. Toimintasuunnitelman avulla pyritään kasvattamaan maakunnan kansainvälisiä matkaili-jamääriä ja lisäämään matkailutuloja. Sen tavoitteena on myös parantaa matkailuyritysten laatua ja kannattavuutta.

Hankkeen kokonaisbudjetti on 70 000 euroa, josta hiukan alle 50 000 euroa rahoitetaan maakunnan kehittämisrahasta.

Jäsenmuutoksia maakunnan yhteistyöryhmän kokoonpanossa

Maakuntahallitus päätti nimetä maakunnan yhteistyöryhmään organisaatioiden omien ehdotusten mukaisesti Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen varsinaiseksi edustajaksi Mika Soinisen Antti-Jussi Oikarisen tilalle ja Etelä-Pohjanmaan yrittäjien varaedustajaksi Kimmo Heinosen Jyrki Mäkysen tilalle.

Liiton edustaja sote-ohjausryhmään

Maakuntahallitus päätti nimetä maakuntahallituksen puheenjohtaja Lasse Anttilan Etelä-Pohjanmaan liiton edustajaksi sote-ohjausryhmään, jonka tarkoituksena on ohjata sote-järjestämislain mukaisen tuottajaorganisaation valmistelua.

Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hankkeen ohjausryhmä päätti 17.12.2014, että sen toiminta nykymuo-toisena päättyy. Samalla ohjausryhmä päätti 4.12.2014 annetun hallituksen esityksen mukaisen tuot-tajaorganisaation valmistelusta. Lakiesityksen mukaan valmisteluorganisaatio muodostetaan kunta-lähtöisesti.

Jäsenesitys Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallitukseen

Maakuntahallitus päätti esittää Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallituksen jäseneksi Anna-Maija Koskelaa ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Anu Katajamäkeä toimikaudeksi 2015–2016.

Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön tarkoituksena on edistää sellaista tieteellistä ja taiteellista sivistystä sekä korkeakoulujen toimintaa, jotka vaikuttavat myönteisesti Etelä-Pohjanmaan maakunnan kehittymiseen.

Etelä-Pohjanmaan korkeakoulusäätiön hallituksen jäsenenä Etelä-Pohjanmaan liiton edustajana on viimeksi päättyneellä toimikaudella ollut Pirjo-Liisa Ketola ja hänen henkilökohtaisena varajäsenenään Anu Katajamäki.