-7.3 C
Alajärvi
keskiviikko 17.4.2024
MAINOS

Yhteisvastuu 2015: Lähimmäisenrakkaus on ihmisyyden mitta

Suomessa Yhteisvastuu 2015 tukee vähävaraisia, yksinäisiä ja eri syistä elämässään vaikeaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnan kautta.

Ulkomaisena kertäyskohteena on Haiti, missä autetaan lapsia kouluun. Keräys käynnistyy sunnuntaina 1.2.2015.

Köyhyys on totta Suomessakin

MAINOS

Tilastokeskuksen mukaan jo lähes 700 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. Usein rahaa ruokaan tai vaatteisiin ei ole riittävästi. Pahiten köyhyys koettelee yhden huoltajan lapsiperheitä ja työelämän ulkopuolelle jääneitä, pitkään perusturvan varassa eläneitä yksinäisiä ihmisiä. Monin paikoin apua pyydetään enemmän kuin sitä pystytään antamaan.

– Ammattiauttajien rinnalle tarvitaan jatkossa yhä enemmän vapaaehtoisia, jotta hädässä olevien avunpyyntöihin pystytään vastaamaan. Nykyisessä julkisen talouden tilanteessa vapaaehtoistoiminta on myös käytännössä ainoa mahdollinen tapa parantaa palveluja vähäosaisten auttamiseksi, huomauttaa Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.

– Yhä pitenevät leipäjonot tuovat näkyväksi sen, etteivät yhteiskunnan normaalit tukiverkot riitä turvaamaan ihmisten toimeentuloa. Tässä tilanteessa meidän täytyisi ymmärtää, miten kovasti tarvitsemme toinen toisiamme, Yhteisvastuukeräyksen 2015 esimies, Espoon piispa Tapio Luoma painottaa lähimmäisyyden merkitystä.

– Tekijälleen vapaaehtoistyö antaa hyvää mieltä, sisältöä elämään sekä sosiaalisia kontakteja, hän jatkaa.

Apua yhä useammalle

Suurella Sydämellä saattaa yhteen avun tarvitsijat ja auttajat. Vapaaehtoisten lisäksi toiminnassa on mukana ammattiauttajia.

Yhteisvastuuvaroin Suurella Sydämellä -toimintaa laajennetaan koko maahan, jotta yhä useampi ihminen voisi saada tarvitsemaansa apua ja tukea. Keräysvaroin tehostetaan myös uusien vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta. Suurella Sydämellä -toimintaa koordinoi Kirkkopalvelut ry.

– Joku haluaa halauksen, toinen kertoa elämänsä murheista, kolmatta voin auttaa silmätippojen kanssa. Itse saamani apu on kantanut tähän päivään. Välillä sitä ihmettelee, että siitä autettavasta, joka itse olin, on tullut auttaja, kertoo Suurella Sydämellä -vapaaehtoinen Topi Yhteisvastuun Yleisradiolle tuottamassa tv-dokumentissa.

Haitissa autetaan lapsia kouluun

Haitin perustuslaki takaa kaikille oikeuden koulutukseen. Käytännössä tämä oikeus ei kuitenkaan toteudu. Valtaosa kouluista on yksityisiä ja koulumaksut niin korkeita, ettei köyhillä perheillä ole mahdollisuutta kustantaa lastensa koulunkäyntiä.

Moni lapsi joutuukin jättämään koulun kesken aivan liian varhain. Ilman koulutusta toivoa paremmasta ei juuri ole.

Yhteisvastuun tuella Haitiin rakennetaan tulevina vuosina uusia kouluja, joihin köyhimpienkin perheiden lapsilla on mahdollisuus päästä opiskelemaan. Koulut on suunniteltu kestämään maanjäristyksiä ja hirmumyrskyjä.

Koulujen rakentamisen ohella Haitissa kehitetään koulujen hallintoa ja opetuksen laatua. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys. Keräyksellä autetaan hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti.

Yhteisvastuu näkyy televisiossa

Keräyksen avajaisjumalanpalvelus lähetetään suorana Lohjan Pyhän Laurin kirkosta Yle TV1:ssä sunnuntaina 1.2.2015 kello 10. Tasavallan presidentin keräyksen avauspuhe lähetetään Yle TV1:ssä kello 12.05.

Suurella Sydämellä -dokumentti katsottavissa osoitteessa yhteisvastuu.fi 1.2. alkaen. Ensiesitys Yle TV1:ssä 1.2.2015 kello 17.55.

Lahjoittaa voi monella eri tavalla

Yhteisvastuukeräykseen voi lahjoittaa puhelimitse 0600 1 7010 (10,26 € / puh. + pvm/mpm) tai 0600 1 7020 (20,28 € / puh + pvm/mpm), tekstiviestillä lähettämällä viesti APU5 (5 €), APU10 (10 €) tai APU20 (20 €) numeroon 16588 sekä osoitteessa yhteisvastuu.fi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät