Maanantaina 9.2. tytöt kokeilivat mikrosuklaamukikakkujen valmistusta Heidi Ylisen opastuksella.

Maanantai on omistettu vain mimmeille

-Boys keep out-

Nuorisovintti on jo pitkään palvellut nuoria, mutta pääpaino on tähän asti ollut poikien viihtyvyydessä peliluolineen ja -iltoineen. Nyt saadaan vihdoin pyörimään vain tytöille suunnattu päivä! Päivä alkaa joka maanantai kello 15 ja rentoa ohjelmaa on kello kahdeksaan asti. Vetäjänä toimii Heidi Ylinen, joka rohkaisee tyttöjä tulemaan vintille. –Mimmit-toiminta on matalan kynnyksen sosiaalista nuorisotyötä, jossa tyttöjä tuetaan matkalla nuoreksi naiseksi.

Tyttötyössä otetaan erityisesti huomioon sukupuoli- ja kulttuurisensitiivisyys. Tyttötyön tavoitteena on tukea myös erityisen tuen tarpeessa olevia tyttöjä ja auttaa heitä löytämään omia voimavarojaan. Tyttötyön kautta tyttöjä kannustetaan pohtimaan sitä, miten he voivat vaikuttaa omaan elämäänsä, yhteisöönsä ja yhteiskuntaan.

Helmikuun ajan mukaan tulevat tytöt saavat yhdessä pähkäillä, mitä olisi mukava touhuta kevään aikana. Ensimmäisten kertojen ohjelma on jo suunniteltu valmiiksi, jotta kaikkien olisi helppo hypätä mukaan. Mimmit-kerhossa tutustutaan uusiin asioihin turvallisessa porukassa, jossa jokainen hyväksytään sellaisena kuin on. Myös mielenkiintoisia esiintyjiä on mahdollista saada iltoihin mukaan.

Seuraavana maanantaina 16.2. paikalle saapuu poikkeuksellisesti yksi uros, nimittäin Vihtori-niminen nuopparikoira. Eli märkiä pusuja luvassa eläinten ystäville! Ensimmäisen parin tunnin aikana suoriudutaan porukalla läksyjen teosta, jonka jälkeen päätetään illan leffa, joka käydään vuokraamassa.

23.2. päivä alkaa läksyjen teolla ja jatkuu askartelulla. Tämän jälkeen suoritetaan musavideoraati, jossa äänestetään kuukauden parasta musavideota. Jokainen kerho-ilta päättyy paikkojen kuntoon laittamisella ja Salkkareiden katsomisella.

Jos olet 10-18-vuotias tyttö, Mimmit-toiminta on juuri sinua varten! Mukaan voi tulla yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Heidi uskoo, että hauskaa tulee olemaan ja uusia kavereita saa varmasti. –Ohjattu toiminta on vapaaehtoista ja oleskelu on sallittua! Tänne voi tulla ihan vaikka koulun jälkeen läksyjä tekemään ja juomaan mehua tai kupin kahvia.

Roosa Linnanmäki