Toimitusjohtaja Veli-Jussi Haapalalla Lehtimäen Op:stä, Jari Leivolla Alajärven Op:stä ja Kari Jukantuvalla Vimpelin Op:stä on syytä tyytyväisyyteen pankkien yhä vahvistuneesta vakavaraisuudesta.

Vimpelin, Lehtimäen ja Alajärven Osuuspankit entistäkin vakavaraisempia

Vimpelin, Lehtimäen ja Alajärven Osuuspankit julkistivat maanantaina vuoden 2014 tuloksensa.

Toimitusjohtaja Jari Leivolla Alajärveltä, Veli-Jussi Haapalalla Lehtimäeltä ja Kari Jukantuvalla Vimpelistä oli julkistamistilaisuudessa syytä tyytyväisyyteen, sillä viime vuoden aikana pankkien vakavaraisuus parani entisestään, mistä syystä niiden ei jatkossakaan tarvitse jarrutella luottopäätösten tekemisessä järkeviin hankkeisiin.

Kaikissa kolmessa pankissa asuntolainat kasvoivat markkinoita nopeammin. Asiakkaat nostivat ahkerasti uusia asuntolainoja ja kasvu ylitti valtakunnan kasvuluvut. Suomen Pankin tilastotiedon mukaan asuntolainat kasvoivat Suomessa vuoden 2014 aikana 1,2 prosenttia. Alajärvellä asuntoluottojen kasvu oli 3,1, Lehtimäellä 3,2 ja Vimpelissä 2,6 prosenttia.

Vahva kasvu johtuu pitkälti siitä, että alueelta poismuuttaneet ovat säilyttäneet pankkisuhteensa ja noin kolmannes asuntorahoituksesta menee alueen ulkopuolelle. Vimpelissä ja Lehtimäellä oma uudisrakentaminen on ollut hiljaista, mutta Alajärvellä sen sijaan tilanne on valoisampi.

OP Ryhmä järjesteli vuoden 2014 aikana omistusrakennettaan ja sen yhteydessä Pohjola Pankki Oyj osakkeet lunastettiin pörssistä. Myös osuuspankit myivät omistamansa Pohjola Pankki Oyj:n osakkeet ja tämä näkyy alueella Alajärven ja Lehtimäen pankkien liikevoitossa.

Alajärven Osuuspankin liikevoitto oli viime vuonna liki viisi miljoonaa, missä oli 299 prosentin kasvu, Lehtimäen liikevoitto oli liki 1,2 miljoonaa ja kasvua huikeat 359 prosenttia. Vimpelissäkin liikevoitto oli yli 600000 euroa ja kasvua 106 prosenttia.

Pankkien vakavaraisuusprosentit olivat nekin korkeat. Alajärven Op 52,8 (muutos 47,8%), Lehtimäen Op 33,6 (97,7%) ja Vimpelin Op 56,6 (110%). Vimpelin tulokseen vaikutti tuotto-osuuksien myynti.

Pankkitoiminnan kokonaisvolyymeissa oli selkeää kasvua Alajärven 4,2 prosentista Lehtimäen kuuteen ja puoleen.

Miinusta pankkien tuloksessa löytyi uusien nostettujen luottojen määrässä. Alajärven Op:n luku oli 2,1 prosenttia edellisvuotta pienempi 54415326 euroa. Lehtimäellä ja Vimpelissä lasku oli selvästi suurempi, johtuen lähinnä siitä että edeltänyt vuosi oli poikkeuksellisen hyvä. Lehtimäen Op:ssa uusien nostettujen luottojen määrä oli 11037549 euroa, 9,5 prosenttia edellisvuotta pienempi ja Vimpelin Op:n 9031573 euroa, 29,2 prosenttia edellisvuotta pienempi.

Yli 90 päivää erääntyneitä saamisia alueen pankeissa on vain marginaalisia määriä.
Jäsenten ja asiakkaiden määrä on noussut viime vuonna kaikissa kolmessa pankissa, vaikka alueen asukasluku on laskeva.

Lue lisää alueen osuuspankkien kuulumisista tämän viikon 26.2. lehdestä!

Tuula Jokiaho