Kurejoella kisattiin Vuoden Maatalouslomittaja-kilpailun finaalipaikoista

Mainos[adrotate banner="3"]

Maatalouslomittajan ammatissa työskentelee tänä päivänä noin 5000 henkilöä. Aikaisempien vuosien tapaan etsinnässä on jälleen Vuoden Maatalouslomittaja 2015. Oman ammatin Suomen mestaruus on tavoite, josta kannattaa mitellä.

Maatalouslomittajakilpailu alkoi tänä vuonna paikallisyksikkökarsinnalla tammikuussa. Aluekilpailut pidettiin kymmenessä eri luonnonvara-alan oppilaitoksissa ja yksi niistä järjestettiin Jamin Kurejoen toimipisteessä 15.4.

MAINOS

Kilpailijoita saapui Alajärvelle ympäri Pohjanmaata – kauimmainen oli lähtenyt yötä vasten liikenteeseen Kalajoelta.

Kilpailupäivä piti sisällään yhdeksän eri rastitehtävää, jossa testattiin kunkin lomittajan teoriatietoa ja käytännön osaamista. Päivä oli monipuolinen ja paljon uutta tietoa antava. Aamulla noustiin lomittajalle tuttuun tapaan kello viisi suorittamaan lypsytehtävää ja päivän päätteeksi testattiin vielä jokaisen lomittajan fyysistä kuntoa Ankkurikentällä.

Lypsytaito on lomittajalle erittäin tärkeä, koska sillä vaikutetaan ratkaisevasti maidon laatuun ja lehmien hyvinvointiin. Lomittajakilpailussa kiinnitettiin entistä enemmän huomiota eläinten hyvään kohteluun ja työntekijän ergonomiaan.

Traktori-kokeen tuomarit antavat viimehetken ohjeistusta soinilaiselle Marjastiina Sorvalille.
Traktori-kokeen tuomarit antavat viimehetken ohjeistusta soinilaiselle Marjastiina Sorvalille.

Naisväkeä jännitti selkeästi eniten traktorin käyttötaitoa testaava koe. Soinilainen Marjastiina Sorvali teki kokeen rauhallisesti tuomareiden tiukan valvonnan alla. Hän muisti kaiken muun toiminnan ohessa tarkastaa öljyt ja sen, että hytissä ei ole mitään irtotavaroita, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa traktorin liikkeelle lähtiessä.

Päivän kulkua sivusta seuranneena voi todeta, että lomittajat ovat oikeita monitaitureita. He työskentelevät vaativassa tehtävässä ja työympäristössä. Voimavaroja täytyy riittää myös vapaa-ajalle, joten alalla täytyy kiinnittää huomio myös omaan työhyvinvointiin.

Navetassa tapahtui ternimaidon laadun arviointikoe. Vasikan riittävä vasta-aineiden saanti vaikuttaa eläimen elämässä pitkään. Vasta-aineiden mittaus onnistuu nykyaikaisella refraktometrillä. Laitteen käyttöön annettiin lyhyt opastus. Sen käyttö oli yksinkertaista, mutta lisäksi vaadittiin tietoa siitä, miten tuloksia tulee lukea ja mitä niistä voi päätellä.

Ähtäriläinen Anne Kilponen Alavuden paikallisyksiköstä vei aluekilpailun voiton. Hän selviytyi mallikkaasti jokaisesta osiosta ja osoitti äärimmäisen hyvää paineensietokykyä.

Kurejoella kisannut kymmenen hengen lomittajajoukko. Kolme parasta keskellä: Anne Kilponen, Mia Kakko ja Eeva-Liisa Kilponen.
Kurejoella kisannut kymmenen hengen lomittajajoukko. Kolme parasta keskellä: Anne Kilponen, Mia Kakko ja Eeva-Liisa Kilponen. Kuva: Jarmo Matila

Valtakunnallinen finaali tullaan pitämään Farmari-maatalousnäyttelyn yhteydessä 1.–2.7.2015 Joensuussa.

Roosa Linnanmäki

Edellinen artikkeliElävä musiikki virkisti Venlan ja Väinön väkeä
Seuraava artikkeliHyvää Koiranpäivää!