Valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka on ollut käymässä kotona Alajärvellä hallitusneuvottelujen välillä. Työ jatkuu jälleen maanantaina sisäisen turvallisuuden työryhmässä.

Hongisto ja Vistbacka sorvaavat tulevan hallituksen sisäisen turvallisuuden linjauksia

Maamme tulevan hallituksen sisäisen turvallisuuden linjauksia sorvataan tiukasti järviseutulaisissa käsissä, sillä työryhmässä puheenjohtajana työtä johtaa kansanedustaja Reijo Hongisto Vimpelistä ja perussuomalaisten toisena edustajana ryhmässä on valtiopäiväneuvos Raimo Vistbacka Alajärveltä.

Vistbackalle kutsu neuvotteluihin kävi heti sen jälkeen, kun Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli ilmoittanut Perussuomalaisten olevan mukana tulevassa hallituksessa. – Timo Soini soitti ja pyysi minua antamaan kokemukseni käyttöön neuvotteluissa, Vistbacka sanoo ja kertoo, että Perussuomalaista neuvotteluissa on hänen lisäkseen mukana vain yksi toinen ministerikokemusta omaava neuvottelija, kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.

Neuvotteluja käydään nyt työryhmissä, joissa mukana on aina jokaisesta hallituspuolueesta kaksi edustajaa ja heidän sihteerinsä. Työryhmän puheenjohtajan taustaryhmästä mukana on työryhmän yleissihteeri.

Aluksi Vistbacka oli mukana maahanmuutto -työryhmässä, jonka tulos yllätti kokeneenkin veteraanipoliitikon. Hyvin lyhyessä ajassa työryhmä sai tehtyä yksimieliset kirjaukset joita toki edelsi kantojen yhteen sovittelu. – Ne pääasiat, jotka meille oli tärkeimpiä, saatiin kirjattua varsin hyvin, Vistbacka sanoo ja mainitsee esimerkkinä EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden tarveharkinnan, joka saatiin pääosin säilytettyä.

Työryhmän saatua työnsä päätökseen oli Vistbacka tiistaina lähdössä kotiin, kun Timo Soini totesi, että sisäisen turvallisuuden työryhmä kaipaa Vistbackan panosta. Puheenjohtajaksi hän ei kuitenkaan suostunut, koska ei ole istuva kansanedustaja, ja niinpä puheenjohtajaksi kutsuttiin Reijo Hongisto.

– Sisäisen turvallisuuden ja oikeusasioiden osalta ainakin Perussuomalaisilta on nyt työryhmässä todella asiantuntevaa väkeä.

Työryhmä on pitänyt jo yhden kokoontumisen ja työ jatkuu maanantaina asiantuntijoiden kuulemisella. Valmista pitää olla mahdollisimman nopeasti, todennäköisesti ensi viikon aikana. – Alustavien keskustelujen perusteella erimielisyydet eivät ole kovin suuria, joten yksimielisyyteen päästäneen varmaan melko pian, Vistbacka arvioi.

Yleensäkin Vistbacka on kokenut hallitusneuvottelujen sujuneen ainakin toistaiseksi yllättävänkin hyvässä hengessä. Taustalla on varmasti se, että luvut on neuvottelijoille esitelty hyvinkin selkeästi. – En olisi ikinä voinut uskoa että Suomen taloudellinen tilanne on voitu saattaa tällaiseksi. Se on ollut yllätys myös päivänpolitiikassa mukana oleville, Vistbacka toteaa.

– Hyvä ei ole jaettavaksi. Kreikan tie on edessä, ellemme ole valmiita kipeisiinkin ratkaisuihin.

Juha Sipilän johtamat hallitusneuvottelut tuntuvat kaikin puolin sujuvan käsikirjoituksen mukaan. – Sipilä on tehnyt neuvotteluista kaavion, joiden pohjalta edetään vaihe vaiheelta. Tämän mukaan on edetty ja vaikuttaa sille, että edetään edelleenkin, Vistbacka arvioi.

Vistbackan ja Hongiston lisäksi työryhmissä neuvottelijoina ei eteläpohjalaisia ole liiemmälti näkynyt. Vistbacka kertoo että heidän lisäkseen mukana on ollut vain Paula Risikko ja Janne Sankelo.

Tuula Jokiaho