Palkintojen jaossa oli osa palkinnon saajista. Kuvassa myös rehtori Heimo Kemppainen ja kuraattori Sanna Korjonen.

Alajärven yläkoulussa palkittiin

Smokefree -luokkakilpailuun ovat voineet osallistua 7. ja 8. luokat, jotka sitoutuvat yhteisellä päätöksellä olemaan tupakoimatta, nuuskaamatta ja käyttämättä sähkötupakkaa kuusi kuukautta kestävän kilpailukauden ajan lokakuun alusta maaliskuun loppuun saakka.

Kilpailu on järjestetty Suomessa vuodesta 1989 ja Alajärvellä lähes joka vuosi siitä alkaen. Kilpailu on alun perin suomalainen innovaatio, joka on sittemmin levinnyt noin 20 Euroopan maahan.

Suomessa kilpailuun on vuosittain osallistunut 1100-2000 luokkaa ympäri Suomea. Vuosien varrella kilpailusta on muodostunut koulussamme joka syksyinen perinne. Kilpailu tukee kouluissa tehtävää tupakan vastaista työtä helpolla ja hauskalla tavalla.

Kilpailun järjestää Ehyt ry, joka jakaa vuosittain valtakunnallisia palkintoja. Koska isot palkinnot osuvat harvakseltaan kohdalle, niin Alajärvellä on ollut tapana paikallisesti palkita savuttomista luokista arvotut oppilaat, niin myös tänä vuonna.

Palkintoja jakamassa olivat rehtori Heimo Kemppainen, kuraattori Sanna Korjonen ja smokefree -yhdyshenkilö Anneli Paavola.

Jokaisesta savuttomasta luokasta on arvottu kolme palkinnon saajaa, jotka tänä vuonna olivat: 7b Silja Isosaari, Otto Ranta, Julia Luoma, 7c Elli Yliaho, Jetro Saarela, Beata Hanhisalo, 7f Kristoffer de Silva, Annika Kivikangas, Niko Nygård, 7g Vili Siltala, Jemina Björkbacka, Tiia Martikainen ja 8e Jenni Åttman, Rebekka Kantonen, Anton Finnilä.

Kotiratasoutua

Kotiratasoutukilpailussa 8 -luokkien tyttöjen sarjassa Sanna Särkijärvi sijoittui pronssille ja 9 -luokkien poikien sarjassa Ilmari Autio hopealle.
Kotiratasoutukilpailussa 8 -luokkien tyttöjen sarjassa Sanna Särkijärvi sijoittui pronssille ja 9 -luokkien poikien sarjassa Ilmari Autio hopealle.

Kotiratasoutu on Suomen Melonta- ja Soutuliiton Kotiratasoutukilpailu, johon on tänä vuonna on osallistunut yli 2300 koululaista 39 eri koulusta.

Kisassa jaettiin valtakunnalliset luokkakohtaiset sijat ja palkinnot. Alajärven yläkoulusta palkintosijoille ylsi 8-luokkien tyttöjen sarjassa Sanna Särkijärvi pronssille ja 9 -luokkien poikien sarjassa Ilmari Autio hopealle.

Lukiolaisille palkintosijoja tuli kolme: 1 -luokan pojille Kultaa Mikko Paavola ja pronssia Valtteri Vainionpää, 2 -luokan tytöille hopeaa Josefiina Joensuu.