Hääauto oli huikean hieno ja sitä vieraat kävivät vielä kahvitauollakin ihastelemassa!

Taimelan koululla kokoonnuttiin yhteiseen juhlaan!

Taimelan koululla Lehtimäellä kokoonnuttiin torstaina koko koulun yhteiseen riemukkaaseen juhlaan, jossa ei annettu surun ja haikeuden vielä tulla mieleen. Kyseessä oli yhtenäiskoulun viimeinen yhteinen tapahtuma ennen lukuvuoden päätöstä ja yläluokkien loppumista Taimelasta.

Juhlatapahtuman teemana olivat häät, jossa kaksi yhdeksännen luokan oppilasta ”Sara ja Eetu” menivät leikisti vihille. Vastaavia juhlia on Taimelassa järjestetty ennenkin ja niiden kautta kululaiset oppivat paitsi juhliin valmistautumista ja suunnittelua, myös juhlatapoja ja -käytäntöjä.

Vihkiparina tapahtumassa olivat Olli Vuorela ja Essi Katajamäki – ”Eetu ja Sara”.
Vihkiparina tapahtumassa olivat Olli Vuorela ja Essi Katajamäki – ”Eetu ja Sara”.

Vihkiparina tapahtumassa olivat Essi Katajamäki ja Olli Vuorela. Heidän bestmaneinaan ja kaasoinaan toimivat Konsta Leppäkangas, Niko Puskala, Johanna Leikkari ja Anzeelika Aasmae.

Juhlaan oli valmistauduttu huolella niin kotitaloustunneilla tarjottavaa kokaten, liikuntatunneilla oli opeteltu tansseja ja musiikkitunneilla musiikkiohjelmaa. Puheiden pitämiseen oli tarvittu suunnittelua niin äidinkielen kuin kieltenkin opetuksessa.

Taimelan yhtenäiskoulun viimeisessä hääjuhlassa vieraiksi pääsivät mukaan myös alaluokkien oppilaat.
Taimelan yhtenäiskoulun viimeisessä hääjuhlassa vieraiksi pääsivät mukaan myös alaluokkien oppilaat.

Jokainen oppilas ja opettaja nuorimmasta vanhimpaan oli valmistautunut juhlaan myös asiaankuuluvalla pukeutumisella, sillä paikalla oltiin viimeisen päälle juhlatamineissa!

Juhla alkoi nuorenparin ”vihkimisellä”, jonka suoritti Lehtimäen entinen kirkkoherra Pertti Kriikku. Ruokailun jälkeen vuorossa olivat juhlat, jossa avaussanat lausui morsiamen isänä Joel Jokiranta. Bestmanit ja kaasot esittäytyivät ja kertoivat juhlan ohjelmasta ja sen jälkeen oli vuorossa häihin kuuluvia leikkejä.

Sulhanen joutui haastaviin tehtäviin saadakseen ryöstetyn morsiamensa takaisin!
Sulhanen joutui haastaviin tehtäviin saadakseen ryöstetyn morsiamensa takaisin!

Puheita pitivät vihkiparin kauempana asuvat sukulaiset niin ruotsin kuin englanninkin kielellä ja kahvien jälkeen musiikkia esitti harmonikkatrio Milla-Netta Suni, Heli Vihikangas ja Roosa Latva-Laturi.

Sulhasen äidin puheen piti Hanna Suni ja sitten vuorossa olikin morsiamen ryöstö ja sulhaselle langetetut tehtävät, jotta morsio saatiin takaisin juhlapaikalle!
Luonnollisena osana häitä tanssittiin myös tanssit häävalsseineen ja lopuksi heitettiin myös sukkanauha ja hääkimppu!

Häävalssi sujui ammattimaisin ottein koulun omasta väestä kootun bändin tahdittamana.
Häävalssi sujui ammattimaisin ottein koulun omasta väestä kootun bändin tahdittamana.

Päivä oli kokonaisuutena hauska ja taatusti mieliinpainuva jokaiselle osanottajalle sen periaatteen mukaisesti mikä Taimelassa viime vuoden lopulla päätettiin: tehdään tästä viimeisestä yhteisestä lukukaudesta paras mahdollinen meille kaikille!

Tuula Jokiaho