Betset -hölkkä kirmaistiin vauhdilla

Mainos[adrotate banner="3"]

Sunnuntaina juostu V Betset hölkkä kiinnosti seutukunnallisesti ja etenkin seutukunnan ulkopuolisia kilpailijoita sekä kuntoilijoita. Kaukaisimmat olivat saapuneet pääkaupunkiseudulta Vantaalta ja Suomen Turusta.

Se, että tapahtumassa ei kerätty osallistumismaksua ja toisaalta mainiot arpapalkinnot kaikkien osallistujien kesken, vaikuttivat osaltaan siihen, että tapahtuma kiinnosti.

MAINOS

Tapahtuma saatiin viedä läpi erinomaisessa juoksukelissä. Lämpöasteet jäi alle 20:n ja tuulikaan ei yltynyt mahdottomaksi.

Osallistujamäärä oli tapahtumassa hyvällä tasolla. Mukana oli yhteensä 117 juoksijaa, hölkkääjää ja kävelijää, lähes edellisen vuoden osallistujamäärän verran.

Kovinta vauhtia piti miesten kympillä Niko Lepistö Laihian Lujasta ajalla 33,32, mikä on tismalleen sama aika kuin edellisen vuoden kakkosella Sami Lähdemäellä.

Sami Lähdemäki Saarijärven Pullistuksesta sijoittui tänäkin vuonna toiseksi, nyt ajalla 33,39. Kolmanneksi tuli Kyyjärven Kyvyn Jari Hakola ajalla 34,23.
Naisten kympillä kilpasarjassa kovinta vauhtia piti Pauliina Lampinen Vantaalta ajalla 45,06. Toiseksi sijoittui Kyyjärven Kyvyn Sanna Honkonen 48,36. Kolmas oli Anna-Mari Koskelo Kyyjärveltä, 51,14.

Kaikkien osallistujien kesken arvotut lahjakortit voittivat: Sanna Honkonen, Kyyjärvi (150e), Jaana Meriläinen, Karstula (100e) ja Pentti Virmalainen, Vaajakoski (50e).

Tulokset:

Tytöt 7v 1km: 1. Kaisa Poikola Perhon kiri 6:55, 2. Veera Lehtonen Turun Urheiluliitto 7:08, 3. Riikka Uusisalo Kyyjärvi 7:36.

Pojat 7v 1km: 1. Aaro Pesonen Kinnula 5:40, 2. Jimi Sääksjärvi Kyyjärvi 7:45, 3. Eetu Kalliokoski SaPu 9:11.

Tytöt 9v 3km: 1. Aino Aarnio Ylöjärven Ryhti 14:56, 2. Neea Pekkarinen Kinnula 17:02, 3. Olivia Pekkarinen Kinnula 18:24, 4. Aino Pesonen Kinnula 22:15.

Pojat 9v 3km: 1. Aaron Noponen Kyyjärvi 18:21, 2. Santtu Kynnäs SaPu 20:56.

Tytöt 11v 3km: 1. Ada Aarnio Ylöjärven Ryhti 13:24, 2. Peppi Leppälä Reisjärven Pilke 13:36, 3. Helmiina Kynnäs SaPu 13:40, 4. Leea Koskelo Kyyjärvi 14:24, 5. Emma Kolehmainen Kaustisen Pohjan-Veikot 14:45, 6. Jenni Honkonen SaPu 16:59.

Tytöt 13v 3km: 1. Veera Anttila Perhon Kiri 12:57, 2. Jonna Toivonen Vetelin Urheilijat 17:58, 3. Lotta Poikola Perhon Kiri 24:05.

Pojat 13v 3km: 1. Antton Noponen Kyyjärvi 13:07, 2. Miko Kostamo Kyyjärvi 13:52, 3. Aatu Kynnäs SaPu 14:12.

Pojat 15v 3km: 1. Valtteri Lehtonen Turun Urheiluliitto 10:52, 2. Severi Honkonen Perhon Kiri 11:03, 3. Saku Kolehmainen Kaustinen 12:45.

Naiset 10km kilpasarja: 1. Pauliina Lampinen, Vantaa 45:06, 2. Sanna Honkonen Kyyjärven KyKy 48:36, 3. Anna-Mari Koskelo Kyyjärvi 51:14.

Naisten kympin kärkikolmikko Sanna Honkonen, Pauliina Lampinen ja Anna-Mari Koskelo.
Naisten kympin kärkikolmikko Sanna Honkonen, Pauliina Lampinen ja Anna-Mari Koskelo.

Miehet 10km kilpasarja: 1. Niko Lepistö Laihian Luja 33:32, 2. Sami Lähdemäki SaPu 33:39, 3. Jari Hakola Kyyjärven KyKy 34:23, 4. Jacob Reunanen Timrå 34:42, 5. Pasi Pesola Kaustisen Pohjan-Veikot 37:56, 6. Harri Hokkanen Hippoksen Maratonkerho 37:59, 7. Harri Lamminsivu Huhtasuon Hiihto 2000 39:38, 8. Jari Sakulin KivKiv 40:12, 9. Jouni Kanerva Tikkakosken Tikka 40:24, 10. Teemu Alanko Perhon Kiri 40:41, 11. Teemu Leppälä Reisjärven Pilke 40:55, 12. Juha Koski Perhon Kiri 40:59, 13. Lauri Noponen Kyyjärvi 41:33, 14. Jaakko Koskelo Kyyjärvi 44:25, 15. Jarkko Kalliokoski Saarijärvi 45:10, 16. Timo Ketola YIT Rangers 49:55, 17. Mikko Pesonen Kinnula 55:07, 18. Sami Saarelainen Jyväskylä DNF.

Naiset 5km hölkkäsarja: 1. Kristiina Joensuu Häjyt 20:36, 2. Piia Leppälä 21:16, 3. Viivi Humalajoki 23:05, 4. Ella-Noora Kuusjärvi 24:46, 5. Tuija Lehtonen Liedon Luja 25:14, 6. Karoliina Kuusjärvi 25:42, 7. Tanja Noponen 25:56, 8. Sirpa Paloniemi Kyyjärven KyKy 26:07, 9. Tanja Kyrönlahti Kyyjärven KyKy 26:34, 10. Marita Utriainen Seinäjoki 26:45, 11. Johanna Peteri 26:46, 12. Matleena Kuusjärvi 26:57, 13. Satu Honkonen Karstulan Kiva 27:55, 14. Sinikka Hyvönen 28:33, 15. Jaana Meriläinen Karstulan Kiva 28:44, 16. Satu Pekkarinen Viitasaaren Viesti 28:57, 17. Eevaliisa Hakola Kyyjärvi 29:43, 18. Marita Tuukkanen Kyyjärvi 29:49, 19. Elina Mäntylä 30:22, 20.Laura Peltonen 30:28, 21. Jenna-Mari Paloniemi Kyyjärevn KyKy 32:03, 22. Noora Pesonen Kinnula 32:27, 23.Arja Pesola Kaustisen Pohjan-Veikot 32:37.

Miehistä vitosella voiton otti Simeon Hyyppä (keskellä), toiseksi tuli Ville Toppinen ja kolmanneksi Jukka Eskelinen.
Miehistä vitosella voiton otti Simeon Hyyppä (keskellä), toiseksi tuli Ville Toppinen ja kolmanneksi Jukka Eskelinen.

Miehet 5km hölkkäsarja: 1. Simeon Hyyppä Vimpelin Hiihtoseura 17:59, 2. Ville Toppinen19:04, 3. Jukka Eskelinen Vaajakosken Kuohu 19:10, 4. Matias Noponen Kyyjärvi 19:19, 5. Kimmo Lähteinen Häjyt, Saarijärvi 19:45, 6. Elias Noponen Kyyjärvi 19:52, 7. Tomi Lehtonen Turku 19:54, 8. Jouni Poikola Perho 20:41, 9. Teemu Hietalaakso Kyyjärvi 21:43, 10. Matti Ahonen Tikkakosken Tikka 21:49, 11. Jari Kiviluoma Tikkakosken Tikka 21:59, 12. Marko Honkonen Perhon Kiri 22:02, 13. Auvo Ruuska Saarijärvi 22:17, 14. Tomi Parkkonen Kyyjärvi 22:29, 15. Lauri Latvala Virkiä 23:15, 16. Timo Noponen Betset Oy 23:27, 17. Tony Ylitolva 24:22, 18. Juho Tuukkanen Kyyjärvi 24:27, 19. Aleksi Kuusjärvi 24:30, 20. Esko Hyyppä Vimpelin Hiihtoseura 25:00, 21. Pentti Virmalainen Vaajakosken Kuohu 25:06, 22. Urpo Nykyri 25:15, 23. Jari Pekkarinen Viitasaaren Viesti 25:22, 24. Olavi Poikola Perho 28:23, 25. Kimmo Varvikko Peikko Group Oy 29:38, 26. Juha-Matti Kantonen Alajärven Ankkurit 32:02, 27. Esa Noponen Kyyjärvi 35:03, 28. Eerik Noponen Kyyjärvi DNS.

Patikka 3km: Jukka Lepistö Laihia.

Patikka 5km: Terhi Juoperi Kyyjärvi, Tanja Peltola Kyyjärvi, Ulla Korpeinen Kyyjärvi, Taina Penttilä Alajärvi, Pirkko Ojajärvi Alajärvi, Ari-Pekka Tuukkanen Kyyjärvi, Laura Tuukkanen Kyyjärvi, Helena Hietalaakso Kyyjärvi, Helena Hakkarainen Raahe, Kari Saarelainen Jyväskylä, Kaisa Saarelainen Jyväskylä, Päivi Niemi Seinäjoki, Pertti Niemi Seinäjoki, Hannu Parkkonen Siilinjärvi, Leena Parkkonen Siilinjärvi, Ritva Jokinen Kyyjärvi Mette Peltola Kyyjärvi.

Edellinen artikkeliTuleva kunnanjohtaja haluaa olla vimpeliläinen
Seuraava artikkeliKyyjärviviikko: Peuralinnassa Vuokon ja Joukon puutarhassa avoimet ovet!