-7.2 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Tuleva kunnanjohtaja haluaa olla vimpeliläinen

Vimpelin kunnanvaltuusto on valinnut Vimpelin kunnanjohtajaksi HM Anita Paavolan.

Kortesjärvellä vielä asuva Paavola muuttaa miehensä, Evijärven kirkkoherra Aki Paavolan kanssa Vimpeliin.

MAINOS

– Mielestäni on periaatekysymys asua kunnanjohtajana siellä paikkakunnalla, missä on töissäkin. Ei ole parempaa aloittaa työtä, kun valtuusto oli yksimielinen päätöksessään ja olen työskennellyt hallinto- ja talousjohtajana aiemmin kunnassa.

Anita Paavola on syntyisin Porista, valmistunut diakoniksi 1986. Hallintotieteiden maisteriksi hän valmistui vuonna 2013. Sosiaalipuolen työt ovat tuttuja Kuntayhtymä Kaksineuvoisesta (2009-2013). Ennen Vimpelin kunnan palvelukseen siirtymistä Paavola on toiminut perusturvajohtajana Luvialla.

Haasteita riittää

Anita Paavola tietää hyvin, että haasteita Vimpelillä riittää monen muun kunnan tavoin.

– Vaikeat ajat ovat monessa suhteessa. Viime kesänä kunnasta tuli kriisikunta ja luottamushenkilöiden kanssa olemme vierailleet Helsingissäkin useaan otteeseen. Tilanteemme on hieman parantunut, mutta onko riittävästi, se jää nähtäväksi.

– Kunta-ja uudistusministeri Anu Vehviläinen päättää, lähetetäänkö Vimpeliin kuntajakoselvittäjä. Jos näin käy, hän selvittää eri vaihtoehtoja Vimpelin kannalta. Tavoitteemme on pitää kunta kuitenkin itsenäisenä, totesi Paavola.

Vimpeliläisen kansanedustaja Reijo Hongiston mukaan tiiviimpää yhteistyötä naapurikuntien kanssa ei voi ainakaan tehdä. – Ministeri Vehviläiselle tehtiin selvityksen kuntamme taannoisista isoista investoinneista ja ne tulivat hänelle yllätyksenä, toteaa Hongisto.

Rami Puro

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät