Antti Hotakainen on seuraavaksi tekemässä dynamometrillä perustestin linja-autoon. Nyt myös raskaan kaluston katsastukset hoidetaan yrityksen kautta.

Antti Hotakainen korjaa ja katsastuttaa raskaan kaluston

Alajärvellä Hoiskossa toimiva Tmi Antti Hotakainen muistetaan ammattiautoilijoiden parissa miehenä, joka korjasi raskasta kalustoa pienen, vanhasta navetasta tehdyn hallinsa pihalla niin 25 asteen pakkassäässä kuin kesän helteissä tai vesisateessakin.

Nyt nuo ajat ovat jääneet taakse ja tämän vuoden alusta asti yritys on toiminut uusissa, ajanmukaisissa tiloissa, jossa sisälle saa niin linja-autot kuin rekatkin. Syyskuun puolivälissä Hotakaiselle tulee myös ensimmäinen vieras työntekijä ja toimintakuviot ovat nyt muutenkin seljenneet.

Antti on laittanut toiminimen jo vuonna 2009, mutta ei ole tuolloin vielä varsinaisesti aloittanut yritystoimintaa. Hän on ollut pitkään alalla vieraan töissä, alkaen vuodesta 1997 jolloin hän alkoi korjata linja-autoja Lauri Viitaniemi Oy:llä.

Mutkien kautta Antti tuli tilanteeseen, jossa kauan mielessä ollut ajatus yrittäjyydestä oli aika vuonna 2011 laittaa täytäntöön. Vanhasta navetasta oli jo remontoitu hallitilaa, mutta se ei etenkin korkeuden vuoksi raskaalle kalustolle riittänyt.

Niinpä työtä on tehty kautta vuoden pihamaalla, säässä kuin säässä. Vaikka työ onnistuu ulkosallakin, niin toki asianmukaiset tilat alkoivat olla mielessä vaihtelevissa sääoloissa useammankin kerran. Vuonna 2013 rakentamista alettiin suunnitella ja vuotta myöhemmin rakennettiin. Toiminnot saatiin uuteen halliin tämän vuoden alussa.

Uudessa hallissa on nyt tilaa tehdä työtä, sillä se on kuusi metriä korkea ja pituutta on 30 metriä. Sisälle mahtuu samaan aikaan useita autoja. Hallin rahoitukseen saatiin tukea Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman Leader -toimintalinjasta, mitä ilman hanke olisi voinut jäädä suunnitteluasteelle.

Antti on tehnyt töitä tähän saakka pääasiassa yksin, mutta syyskuun puolivälissä hänelle tulee ulkopuolisena työntekijänä Tampereelta perheineen paluumuuttajana Alajärvelle muuttava Antero Rentola. Antero on ollut alan töissä pitkään ja hänellä on nykyisessä työpaikassaan nosturintarkastus -oikeudet. Ne pyritään saamaan pikaisesti kuntoon myös uudessa työssä.

Ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen on iso askel, mutta Antilla on asiakkaita toistaiseksi riittänyt mukavasti ja toinen miehen tullessa työhön mukaan, asiakaskuntaa on mahdollisuus laajentaa. Nyt valtaosa asiakkaista tulee Alajärveltä ja lähikunnista, kuten Soinista, Lehtimäeltä, Vimpelistä ja Kyyjärveltä. Asiakkaat ovat linja-autofirmoja ja muita autoilijoita.

Uusien tilojen myötä myös palveluja on voitu laajentaa. Uutena käytössä on nyt dynamometri, jolla voidaan tehdä niin perustestejä kuin laajempiakin tarkastuksia ja mm. jarrusovituksia katsastuksiin. Raskaan kaluston katsastukset hoituvatkin nyt Hotakaisen kautta samalla kertaa.

Lisäksi yrityksessä tehdään yleisesti raskaan kaluston korjaus- ja huoltotoimintaa. Henkilöautopuolelle tarjolla on lähinnä rengastöitä ja renkaiden myyntiä ja vaihtoja, joten aina kannattaa kysyä tarjousta! Myös raskaaseen kalustoon myydään renkaita.

Hotakainen pyrkii mahdollisuuksien mukaan auttamaan myös tien päälle jäänyttä raskasta kalustoa, onhan moni ongelma korjattavissa paikan päällä ilman kallista hinausta. Nyt kun yrittäjän rinnalle työhön tulee toinenkin työntekijä, näihin kutsuihin pystytään vastaamaan entistäkin paremmin.

Tuula Jokiaho