Kurejoen Puutarhalla katsotaan jo kevääseen

Mainos[adrotate banner="3"]

Kurejoen Puutarhalla Alajärvellä on parhaillaan käynnissä kello 19 saakka syysistutus- ja suunnittelupäivät, jossa upeassa syyssäässä monet pensaat, puut ja perennat vielä odottivat istutuksia komeissa syysväreissään.

Perennat hehkuvat nyt kauniissa syysväreissään ja odottavat vielä syksyn istuttajaa.
Perennat hehkuvat nyt kauniissa syysväreissään ja odottavat vielä syksyn istuttajaa.

Vaikka useita monivuotisia kasveja voikin vielä istuttaa, niin enemmän katse on niin puutarhalla kuin siellä vierailleillakin jo keväässä.

MAINOS

Kuluneen kesän aikana moni on huomannut, että kukkapenkit kaipaavat uusimista tai koko piha pitäisi rakentaa uudelleen. Silloin avuksi tarvitaan puutarhasuunnittelijaa, jonka palveluksia kannattaakin kysellä jo syksyn aikana.

Pensasmustikka tuottaa nyt loppusatoaan. Senkin istutusaika on yhä käsillä.
Pensasmustikka tuottaa nyt loppusatoaan. Senkin istutusaika on yhä käsillä.

– Tänä syksynä säiden salliessa voi vielä istuttaa kaikkia kestäviä lajikkeita, kuten pensaita, perennoja, havuja, monia lehtipensaita ja hedelmäpuita.

– Arat alppiruusut ja muut aremmat kasvit, joiden talvenkestävyyden vyöhykerajoilla ollaan, kannattaa jättää istutettavaksi kevääseen, sanoo puutarhuri Tuula Karjanlahti.- Näin ne ehtivät ennen seuraavan talven tuloa juurtua syvempään.

Erilaisia havuja on hyvä istuttaa vielä syksylläkin.
Erilaisia havuja on hyvä istuttaa vielä syksylläkin.

– Se miten pitkälle kestävien kasvien istuttaminen on mahdollista, on aina syksystä kiinni. Yleensä silloin kun puut ovat vielä lehdessä, voi istuttaa. Köynnöksien istutuksen jättäisin kevääseen.

Siinä missä monen kasvin istutus kannattaa lykätä kevääseen, ei samaa kannata tehdä puutarhasuunnittelun kanssa. – Yleensä kaikki huomaavat huhtikuussa, että nyt tarvitaan puutarhasuunnitelma. Suunnitelmaa tarvitaan sitten jo toukokuussa ja suunnittelijat ovat ylityöllistettyjä.

Päärynäpuu on tänä vuonna tuottanut hulppean sadon Kurejoen Puutarhalla.
Päärynäpuu on tänä vuonna tuottanut hulppean sadon Kurejoen Puutarhalla.

– Puutarhasuunnittelun aloittamiselle hyvä ajankohta on syksyllä. Talvella on aikaa tehdä suunnitelmat rauhassa ja jos kyseessä on suuri koko pihan kohde, eikä esimerkiksi yksittäiset kukkamaat, on suunnittelijan helpompi käydä paikalla katsomassa pihaa ennen lumen tuloa. Pienempiin kohteisiin riittää yleensä valokuvat alueesta.

Makoisia luumuja voi kasvattaa omassa pihassa!
Makoisia luumuja voi kasvattaa omassa pihassa!

Tuula Karjanlahti neuvoo, että jos tietää jo varmaksi jotain rakenteellisia uudistuksia joita pihaan tullaan tekemään, ne kannattaa tehdä jo syksyllä. Näin istutusalueet ovat keväällä valmiina istutuksia odottamassa.

Syysväreissä ja täydessä koossa monet perennat ovat aivan erilaisia, kuin keväällä taimilaatikoissa.
Syysväreissä ja täydessä koossa monet perennat ovat aivan erilaisia, kuin keväällä taimilaatikoissa.

Tulevaa kesää kannattaakin nyt jo miettiä ja suunnitella tosissaan, jotta keväällä työhön pääsee käsiksi jouhevasti. Kurejoen Puutarhalla asiakkaille puutarhasuunnitelmia tekevät Maarit Levijoki ja Marjo Joensuu. Yhteystiedot löytyy yrityksen nettisivuilta ja tänään Marjo on paikalla asiakkaita opastamassa kello 15-19 välisen ajan.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliPihlajalinnan sote-tuotantomalli tuo kunnalle huomattavat säästöt
Seuraava artikkeliEläinpihapäivä kutsuu huomenna Soiniin