-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Kehitysvammaisten asiaa pohdittiin Alajärvellä

Alajärven-Vimpelin Kehitysvammaisten Tuki ry järjesti perjantaina Alajärvellä tilaisuuden, jossa kehitysvammaisten läheisillä oli mahdollisuus kysellä ja kuulla asiantuntijoilta ajankohtaisista asioista sekä kehitysvammaisten oikeuksista.

Tilaisuudessa puhujavieraina olivat aluekoordinaattori Salla Pyykkönen Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:stä, Kehitysvammaisten palvelusäätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Rintala ja Alajärven kaupungilta vammaistyön sosiaaliohjaaja Merja Latvala, vs. vammaispalvelujen vastaava johtaja Sirpa Ojajärvi sekä Alarinteen toimintakeskuksen johtaja Mauri Keltinkangas.

MAINOS

Tilaisuuden avaussanoissa Tukiyhdistyksen Kaarina Paalijärvi peräänkuulutti oikeudenmukaisuutta kehitysvammaisten asioita käsiteltäessä. Sen oikeudenmukaisuuden tulee lähteä päättäjistä ja viranhaltijoista.

Salla Pyykkönen jatkoi yhdenvertaisuuden teemalla muistuttaen, että kehitysvammaisilla tulee olla mahdollisuus asua, elää ja olla samalla tavalla, kuin kaikilla muillakin. Tukitoimin heille siis tarjotaan mahdollisuus päästä samalle viivalle muiden kanssa.

– Vuoden alussa voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki velvoittaa siihen, että kehitysvammaisia ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan, heillä on samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin. Tässä asiassa kunnilla on iso vastuu, Pyykkönen muistutti.

Hän painotti palvelusuunnitelman merkitystä jokaisen kehitysvammaisen kohdalla. Suunnitelma ei kuitenkaan yksi riitä, vaan suunnitelmassa tarpeelliseksi katsotut palvelut on kehitysvammaiselle myös anottava.

Keskusteluissa esille nousi monia epäkohtia, joita kehitysvammaisten läheiset kokevat. Esimerkiksi päätöksistä valittaminen voidaan kokea vaikeaksi, mutta niiden ei saisi vaikuttaa viranhaltijoiden suhtautumiseen. – Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat, Pyykkönen sanoi.

Myös edunvalvonnan ongelmat puhuttivat yleisöä ja esille nousi suunnitelmat Lehtimäen toimintakeskuksen lakkauttamisesta ja sen 15 asiakkaan kuljettamisesta Alajärvelle. Henkilökohtaisena mielipiteenään Pyykkönen totesi, että 15 lisäasiakasta toimintakeskukseen Alajärvelle ei ole toivottava tilanne.

– Tarkoituksenmukaista, palvelusuunnitelman mukaista toimintaa olisi tämän jälkeen vaikea totuttaa kaikille ja tilat eivät ole riittävästi eriytettävissä, Pyykkönen totesi ja kertoi esimerkin, jossa kahden toimintakeskuksen yhdistäminen oli aiheuttanut sen, että oli rakennettava kokonaan uusi toimintakeskus.

– Yhdistäminen aiheuttaisi myös lisäohjaajien ja avustajien tarpeen ja kuljetuskustannukset kasvaisivat. Mahdolliset säästöt menisivät näihin. Alajärven toimintakeskuksen tiloissa ei mielestäni voi toteuttaa tarkoituksenmukaista toimintaa, jos sinne tulee 15 uutta asiakasta.

Kehitysvammaisten palvelusäätiön Timo Rintala kertoi puheenvuorossaan säätiön mahdollisuuksista toteuttaa Alajärvelle kehitysvammaisten asumista. Paikalla olleita harmittaa se, että jo kertaalleen päätetty asumispalveluyksikkö on laitettu paikkakunnalla jäihin, vaikka tarvetta sille olisi.

– Jos Palvelusäätiö halutaan rakennuttajaksi, voivat asiat suotuisissa oloissa edetä nopeastikin, Rintala kertoi. palvelusäätiöllä on tällä hetkellä 27 yksikköä eri puolilla Suomea ja lisäksi yksittäisiä asuntoja paremmin pärjääville kehitysvammaisille.

Tilaisuudessa kyseltiin ja kuultiin paljon ajankohtaista asiaa paikallisesta näkövinkkelistä ja ymmärrystä puolin ja toisin saatiin varmasti lisättyä.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät