Vimpelin Vedon superpesismiehistö kiitti yleisöä kannustuksesta. Hopea ei ole häpeä!

Vedolle hopeamitalit viidennessä loppuottelussa

Vimpelin Vedon superpesisjoukkueelle ripustettiin hopeamitalit kaulaan Saarikentällä viidennessä ratkaisevassa kultaottelussa.

Hutunkeiton vei vierasjoukkue.
Hutunkeiton vei vierasjoukkue.

5010 katsojan voimakas huutokuoro ei auttanut Vetoa hyvästä pelin alusta huolimatta. Sotkamon Jymy vei ottelun 0-2 (2-5, 0-2).

Vimpelin Veto aloitti pelin räväkästi. Jokeri Janne Mäkelä löi kakkospuolelta ensimmäisessä sisävuorossa Arttu Ruuskan ja Mikko Haukkalan kotiin.

Tasoittavalla Jymy sai 2-1 kavennuksen kotipesän harhaheitolla. Ensimmäisen jakson ratkaisut nähtiin toisessa vuoroparissa, kun Jymy sai aikaan kolme juoksua ja tilanne olikin 2-4.

Kannustajien puutteesta ei tappiota voinut syyttää.
Kannustajien puutteesta ei tappiota voinut syyttää.

Loppujaksossa Veto ei saanut kunnolla tilanteita aikaan. Sen sijaan Jymyn Roope Korhosen välilyönti kolmannen tasoittavalla toi tilanteeksi 2-5, mikä säilyikin jakson loppuun saakka.

Toinen jakso alkoi tarkalla ulkopelillä. Peliä pelattiin kolme vuoroparia ilman juoksuja. Veto kehitteli etupesä- ja välillä takapesätilanteita, mutta tilanteet tyrehtyivät koppilyönteihin. Neljännen vuoron Jymy aloitti tehokkaasti. Jani Komulainen löi mallikkaasti välilyönnin ja vieraat siirtyivät johtoon. Roope Korhonen jatkoi 1-rajalyönnillä tilanteeksi 0-2.

Vimpelin aikalisäkään ei auttanut, vaan Sotkamon ulkokenttä piti ja Vedon sisäpeliä ei saatu riittävän tehokkaaksi. Kolmostilanteet Jymy vei pelissä 16-9.

Vedon pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki harmitteli toisen jakson tehottomuutta. -Ratkaisevat juoksut jäivät puuttumaan. Henri Puputin sairastuminen viimeiseen peliin jäi harmittamaan erityisesti hänen puolestaan.

Ville Takala (10) pelasi debyyttipelinsä superpesiksen viimeisessä finaalipelissä.
Ville Takala (10) pelasi debyyttipelinsä superpesiksen viimeisessä finaalipelissä.

Pelijärjestystä jouduttiin muuttamaan ja nuori Ville Takala teki viimeisessä finaalipelissä debyyttipelinsä.

Kivimäki kehui viimeisen finaalipelin tuomariryhmää ja antoi kiitosta hienon kauden pelannutta joukkuetta kohtaan.

– Ensi vuonna pyritään tulemaan entistä kovempana takaisin.

Nälkämaan laulua laulettiin jälleen kerran voiton kunniaksi.
Nälkämaan laulua laulettiin jälleen kerran voiton kunniaksi.

Viimeisen pelin Vimpelin palkitut olivat Mikko Kanala ja Teemu Isoketo.
Kokonaisuutena Vedon taistelu finaalipeleissä oli loistava suoritus. Yleisö oli hienosti mukana pelissä eikä kaulaan pujotettuja hopeamitaleja tarvitse kenenkään hävetä.

Rami Puro